Siirry sisältöön

Tabita Rezaire

FR

Polullaan taiteilijana, maanviljelijänä, joogaopettajana ja doulana Tabita Rezaire haluaa ilmaista jumalallisista itsessään ja muissa. Hänen monissa ulottuvuuksissa toteutuva toimintansa visioi orgaanisia, elektronisia ja henkisiä verkostoja, jotka edistävät siirtymistä kohti sydämen tietoisuutta. Ihmisinä meillä on halu olla yhteydessä itseemme, toisiimme, maahan ja maailmankaikkeuteen – Rezaire punoo yhteen tieteellisiä tutkimuksia ja mystisiä virtauksia ja kutsuu esiin yhteyksien taitoa ja taidetta. Hän käyttää digitaalista, kehollista ja esivanhempien muistia kolonialismin aiheuttamien haavojen parantamiseen ja keho-henki-mieltemme ilmaisua haittaavan energeettisen epätasapainon korjaamiseen.

Rezairen teosten juuret ovat tila-ajassa, jossa teknologia ja hengellisyys risteävät ja muodostavat hedelmällisen maaperän yhteyden ja emansipaation visioille. Niin näyttöruutujen kuin parantamispiirien kautta Rezaire pyrkii vaalimaan yhteistä kasvuamme ja lisäämään edellytyksiämme tuntea yhteenkuuluvuutta. Rezaire on vihkiytynyt tulemaan äidiksi maailmalle. Hän asuu Ranskan Guyanassa lähellä Cayennen kaupunkia, jossa hän kehittää AMAKABAa, visiotaan yhteisöllisestä parantamisesta ja parantumisesta Amazonin sademetsässä.

Rezairen videoinstallaatio Deep Down Tidal tutkii veden voimaa kommunikaatiota välittävänä rajapintana. Merissä sijaitsee mutkikas kommunikaatioverkosto, joka koostuu merenalaisista kaapeleista, veden alle vajonneista kaupungeista, hukkuneiden ruumiista, merenkulun menneistä tarinoista ja pyhistä vedenalaisista viesteistä. Kun nykyaikainen informaatio- ja viestintäteknologia valtaa alaa todellisuuksissamme, meidän on korkea aika alkaa ymmärtää kulttuurisia, poliittisia ja ympäristöön liittyviä voimia, jotka ovat niitä muokanneet. 

 

On hätkähdyttävää, että vedenalaiset valokuitukaapelit, on vedetty pitkin siirtomaa-aikaisia laivaväyliä. Merenpohjasta on taas kerran tullut ympäristö, jossa kipeät mutta ylistetyt edistysaskeleet peittävät alleen nykyajan väkivaltaisuudet. Deep Down Tidal liikkuu merillä, jotka ovat Mustan tiedon ja teknologioiden hautausmaa. Merten syvyydet pitävät sisällään kadonneita tarinoita ja katkenneita sukulinjoja Atlantiksesta kolmiokauppaan ja tälläkin hetkellä Välimereen hukkuviin turvapaikanhakijoihin mutta tarjoavat samalla globaalin infrastruktuurin nykyaikaiselle tietoliikenteelle. Voiko internetin väkivaltaisuus piillä sen rakenteessa? 

Afrikkalaisen ja monien alkuperäiskansojen perimätiedon tapaan nykyinen fysiikan tutkimus antaa ymmärtää, että vedellä on kyky muistaa ja kopioida informaatiota ja levittää sitä virtausten mukana. Historian surullisten faktojen lisäksi vesi pitää sisällään reitin toisiin todellisuuksiin, mistä merenneitojen, veden jumalien ja käärmehenkien salaperäinen elämä merissä muistuttaa meitä. Deep Down Tidal tutkii maailmankaikkeuden, spirituaalisuuden, politiikan ja teknologian vedestä nousevia, toisiinsa kietoutuneita narratiiveja yhtymäkohtana, joka voi auttaa ymmärtämään kolonialismin perintöä. 

Tabita Rezaire, Deep Down Tidal, 2017. © HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola

Tabita Rezaire on esitellyt teoksiaan laajalti, näyttelypaikkoina mm. Centre Pompidou (Pariisi), MASP (São Paulo), Serpentine (Lontoo), MoMa (New York), New Museum (New York), Gropius Bau (Berliini), MMOMA (Moskova), Museum of Contemporary Art (Chicago), ICA (Lontoo), V&A (Lontoo), Tanskan kansallisgalleria, The Broad (Los Angeles), MoCADA (New York), Tate Modern (Lontoo), Musée d’Art Moderne (Pariisi). Hän on myös osallistunut useisiin kansainvälisiin biennaaleihin, mukaan lukien  Guangzhou (triennaali), Kochi, Ateena, Biennale 09 ja Performa 17.

Tabita Rezaire 

Deep Down Tidal
Syvyyksien vuorovesi 

2017 

videoinstallaatio  

Teoksen on tilannut tanskalainen Øregaardin museo Citizen X – Human, Nature & Robots Rights -näyttelyyn.  

Teos on esillä taiteilijan ja Goodman Galleryn suostumuksella.

Tekstitykset suomeksi: Saga Vera oy.