Italialainen kuvanveistäjä Giuseppe Penone (s. 1947) aloitti uransa 1960-luvun lopulla Arte Povera -liikkeessä, joka vakiinnutti arkipäiväisten ainesosien, kuten luonnonmateriaalien käytön taiteessa.
Penonen varhaiset performanssipohjaiset teokset tapahtuivat taiteilijan kotikylän, Garession, lähimetsissä. Näissä teoissaan hän tutki ihmisen toiminnan vaikutuksia luontoon, toimiessaan itse välittömässä vuorovaikutussuhteessa lähiluonnon vesien, kivien ja puiden kanssa. 1980-luvulta lähtien Penone on valanut pronssista puita, joiden orgaanista, luonnon luomaa muotoa hän pitää täydellisenä veistoksen prototyyppinä.
Kuva: Laurence Sudre
Giuseppe Penone: Luce e Ombra (Valo ja varjo), 2014, yksityiskohta. Helsinki Biennaali 8.6.–21.9.2025, Esplanadin puisto. Marian Goodman Galleryn luvalla. Kuva: HAM / Helsinki Biennaali / Sonja Hyytiäinen
Luce e Ombra (Valo ja varjo), 2014
Teospaikka: Esplanadin puisto
Esplanadin puistoon kohoava, yli kaksitoistametrinen teos on veistoksellinen muodonmuutos, joka tutkii ihmisen ja luonnon välistä erottamatonta yhteyttä. Penonen mielestä ihmisten määrittelemät tiukkarajaiset eroavaisuudet luonnon ja sen eri lajien välillä ovat keinotekoisesti luotuja, sillä yhteys kaiken välillä on jakamaton. Hän tutkii teoksissaan, miten erilaiset materiaalit muuttuvat ajan tai ihmisen toiminnan kautta, mutta tarkastelee myös elävien olentojen, kuten puiden ja ihmisvartalon välisiä yhdenmukaisuuksia. Ihmisten sormenjälkien kuviointi on hämmästyttävän samankaltainen puiden vuosirenkaiden kanssa. Ihmiskäsien aiheuttamat tuhon jäljet säilyvät kuitenkin luonnossa pidempään kuin hetkellinen yhteenkuuluvuuden tunne.
Pronssipuun lehdetön latva kohoaa kämmenen lailla korkeuksiin, mutta enää vain yhdessä, maata kohden taipuneessa haarassa lehvästö kerää meille kaikille elintärkeää valon voimaa. Vastakohtana luonnonmuodoille puussa lepää täydellisen geometrinen graniittipallo, kuin taivaalta pudonneena, ihmiskäsien tai ajan muokkaamana muotona. Jykevä pronssirunko juurruttaa teoksen kohti maan uumenia, jonka pimeyksissä uinuu voima, joka pyrkii karuissakin olosuhteissa mahdollistamaan kasvun kohti valoa.