Sara Bjarland(s. 1981) on Helsingissä syntynyt, nykyisin Amsterdamissa toimiva taiteilija. Hän työskentelee pääasiassa kaupunkiympäristöstään löytämiensä hylättyjen esineiden ja materiaalien, kuten rikkinäisten tai kuluneiden kotitaloustavaroiden, huonekalujen ja kuolleiden kasvien kanssa.
Muuttamalla nämä hylätyt materiaalit veistoksiksi, installaatioiksi, valokuviksi ja tekstiiliteoksiksi Bjarland antaa niille uusia merkityksiä ja arvoa. Taiteilijalle tärkeää on myös ajatus huolenpidosta, sillä työskentelyssään hän huolehtii materiaaleista, jotka muuten tuhoutuisivat.
Hänen teoksensa pohtivat muun muassa luonnon ja kulttuurin välistä suhdetta, ihmisen käyttäytymistä sekä sen vaikutusta ympäristöön ja kaikkiin eläviin olentoihin.
Kuva: Joke Schut
Sara Bjarland: Rantautuminen, 2025. Helsinki Biennaali 8.6.–21.9.2025, Vallisaari. Kuva: HAM / Helsinki Biennaali / Sonja Hyytiäinen
Rantautuminen, 2025
Teospaikka: Vallisaari
Sara Bjarland lähestyi Vallisaarta luonto- ja virkistysalueena, jonka ihmiset ja muut lajit yhdessä jakavat. Vaikka uiminen ei olekaan saarella sallittua ihmisille, lintuja, saukkoja tai muita muunlajisia eläimiä eivät saaren kieltokyltit estä. Vallisaaren kalliorannalle sijoittuva veistosryhmä on saanut muotonsa muovisista, puhallettavista uimaleluista. Merieläimiä jäljittelevät ilmatäytteiset lelut ovat muuttuneet pronssiveistoksiksi, ja materiaalin muutos lukitsee ne pysyvään välitilaan elämän ja kuoleman välissä. Puoliksi täynnä rannalle hylätyt hahmot ovat yhtä aikaa hieman surullisia, mutta myös sarjakuvamaisuudessaan huvittavia.
Delfiinit ovat ajautuneet rantaan ehkä sairauden vuoksi tai ihmisen puututtua niiden elinympäristöön. Tai sitten ihmisten uintiretki on vain syystä tai toisesta keskeytynyt. Teos tarjoaa ironisen ja leikkisän näkökulman jatkuvasti lisääntyvään muovijätteeseen ikuistamalla sen pysyvään muotoon veistoksina, jotka samalla kunnioittavat jäljittelemiään olentoja.
Rantautuminen esitellään yleisölle ensin osana vuoden 2025 Helsinki Biennaalia, jonka jälkeen se sijoitetaan pysyväksi julkiseksi taideteokseksi Helsingin kaupunkialueelle.