Biennaalit pandemian aikana: Jacob Fabricius

Jacob Fabricius Bornholmissa. Yksityinen kuva.

Haastattelimme Jacob Fabriciusta, Kunsthal Aarhusin taiteellista johtajaa ja Busan Biennale 2020:n kuraattoria. Hän kertoi meille ainutlaatuisista kokemuksistaan Busan Biennalesta – haasteista ja siitä, mitä uusiin oloihin sopeutuminen edellytti ja biennaalin pandemian aikana järjestämisen synnyttämistä innovaatioista ja myönteisistä tuloksista.

Busan Biennale pidettiin syys-marraskuussa 2020, joten pandemian leviäminen iski voimakkaasti biennaalin valmisteluvaiheessa ja ensimmäinen eristäytymisjakso astui voimaan keväällä. Voitko kertoa meille pari yleistä haastetta, jotka pandemia aiheutti Busan Biennalelle ja miten ratkaisit ne tehtävässäsi kuraattorina?

Pandemia sattui hankalaan aikaan, koska maaliskuusta alkaen yksikään taiteilija tai muusikko tai minä ei voinut työskennellä Busanissa tai tutustua näyttelypaikkoihin tai -tiloihin. Viime kädessä vain eteläkorealaiset taiteilijat olivat paikalla pystyttämässä näyttelyitä. Eräs poikkeus oli Bianca Bondi, joka minun tavoin kärsi 14 päivän karanteenin hallituksen määräämässä hotellissa. Onneksi kaikki tekijät olivat jo vierailleet Busanissa vuonna 2019, joten näyttelyn konseptin runko oli valmis.

Bianca Bondi: The Antechamber, 2020. Installaationäkymä, MOCA. Busan Biennale 2020.

Vierailin tärkeimmillä paikoilla helmikuun lopussa, ennen eristäytymisjaksoa, jotta näyttelypaikat voitaisiin viimeistellä. Sen jälkeen olikin sitten puolen vuoden pituinen päivittäisten Skype-kokousten jakso näyttelytoiminnan päällikön Seolhui Leen kanssa. Kaikki, mukaan lukien uudet teokset ja tilausteokset, pystytettiin ohjeiden mukaan Skype-keskusteluiden ja videoneuvottelujen avulla.

Olen hyvin perinteinen kuraattori. Tykkään viettää aikaa näyttelytiloissa ja tutustua niihin, jotta voin kuvitella teokset ja kuinka ne suhteutuvat toisiinsa tietyssä tilassa. Eristäytymisen aikana tämä oli mahdotonta, joten kaikki piti keskustella verkossa. Oli vaikeaa suunnitella seiniä ja teoksia, kun ei itse ollut paikalla. Tämä oli tietenkin haastavaa myös taiteilijoille. Heidän oli löydettävä tapoja tehdä taustatyötä ja työskennellä vierailematta kaupungissa ja näyttelypaikoilla. On ihailtavaa, miten hienosti he tässä onnistuivat. He onnistuivat antamalla ohjeita ja tekemällä yhteistyötä näyttelytiimimme kanssa. Prosessi oli erittäin tehokas ja myös mielenkiintoinen seurata. ​Näyttelytiimi ja sen tukitiimi olivat todella päteviä ja kykenivät vastaamaan niin taiteilijoiden kuin minunkin pyyntöihin.

Jos de Gruyter & Harald Thys: Mondo Cane, 2019. Installaationäkymä, MOCA. Busan Biennale 2020.

Busan Biennalen tavoite oli ottaa kaupunki, sen historia ja sen eri “suurkaupunkispektrit” osaksi tapahtumaa. Mainitsemiesi haasteiden lisäksi löysitte uudenlaisia tapoja luoda sisältöä taidehankkeille silloinkin kun taiteilijat eivät itse voineet olla paikalla Busanissa. Voitko kertoa tästä lisää?

Itse asiassa nimenomaan taiteilijat etsivät uusia tapoja toteuttaa teoksiaan. Osa heistä lähetti meille hyvin lyhyitä pyyntöjä tai ohjeita, toiset taas pyysivät näyttelytiimiä toimimaan käsinä, silminä ja korvina ja kirjaamaan havaintojaan ja näkemäänsä kaupungissa ja sen ympäristössä. Kehitimme myös avoimen kutsun busanilaisten osallistamiseksi. Tätä aineistoa hyödynsivät muusikot, taiteilijat ja kirjoittajat.  Näyttelyn pystyttäminen oli vaikeaa, koska minun oli yritettävä koordinoida kaikkea Zoomin ja Skypen avulla ja niin edelleen. Tuttujen ihmisten kanssa se oli jonkin verran helpompaa mutta ei kuitenkaan helppoa. Kehoni ja aivojeni piti olla useassa eri paikassa yhtä aikaa näyttelyä pystyttämässä.

Karl Holmqvist: Untitled series, 2020. Installaationäkymä, MOCA. Busan Biennale 2020.

Busan Biennale tarjosi runsaasti ilmaista sisältöä, mukaan lukien äänikirjoja, äänimaisemia, näyttelyoppaita ja jopa omia alustuksiasi nimeltä ”Detective Jacob”. Tämä paransi tapahtuman saavutettavuutta sekä paikallisille että niille, jotka eivät voineet matkustaa Busaniin. Syntyikö osa tästä sisällöstä pandemian seurauksena?

Syntyi kyllä. Osa esityksistä, esimerkiksi äänikirja ja ääniteokset, oli suunnitteilla jo aikaisemmin. Kun selvisi, ettei biennaalia voitu avata alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 5. syyskuuta, käytimme viisi täyttä päivää verkkoaineiston työstämiseen. Kaikki taiteilijat olivat erittäin yhteistyöhaluisia ja auttoivat mahdollisuuksiensa mukaan, vaikka olivatkin kaukana.

“Detective Jacob” -idea syntyi vitsistä eräällä illallisella, mutta tiimi piti siitä ja lähdimme kehittämään ideaa eteenpäin. Kaksi päivää ennen avajaisia kävelin kameraryhmän kanssa vanhassakaupungissa ja Yengdon satama-alueella. Kävelimme yksinkertaisesti tilojen läpi, puhuimme taiteilijoista ja kappaleista. Nettitapahtuman avautumisen aattona tein MOCA-näyttelystä ”Detective Jacob” -kävelyesittelyn, jossa lyhyesti esittelin kaikki näyttelytilat ja 45 taiteilijaa yhdellä otolla ja aika lyhyellä valmistelulla. Esittely on todella suosittu netissä, mutta itse pidin sitä liian heikkona ja pinnallisena. Se oli kuitenkin yleiskatsaus näyttelyihin niille, jotka eivät pystyneet tulemaan paikan päälle. Näitä kävelyesittelyitä voisi tehdä paljon paremmin, mutta esimerkiksi ajan puutteen takia se ei ollut mahdollista. Lisäksi teimme yhteistyötä paikallisen radioaseman kanssa teoksessa Voices of Busan. Avoimen kutsun kautta valitsimme paikallisia asukkaita lukemaan tilausrunoja ja -tarinoita ja loimme äänikirjan, joka julkaistiin verkossa teoksen musiikin kanssa.

Kim Heecheon: A Drill, 2020, kaksi 15x7m banneria. Installaationäkymä, Old Town. Busan Biennale 2020.

Rajoituksista huolimatta Busan Biennale pystyi onneksi ottamaan vastaan vierailijoita tänä vuonna. Miten näet tehtäväsi kuraattorina muuttuneen, kun taiteilijat eivät itse päässeet paikalle? Löysittekö tiimisi kanssa uudenlaisia tapoja käsitellä tai jopa kommunikoida taiteilijoiden intentiot yleisölle (taiteilijoiden poissa ollessa)?

Näin uskon, mutta tilanne oli vaikea. Olisi tietenkin ollut aivan erilaista ja paljon hauskempaa, jos taiteilijat olisivat olleet paikalla. Mutta olosuhteet huomioiden pidin lopputulosta hyvänä. Pyysimme myös kaikkia taiteilijoita luomaan lyhyitä esittelyitä itsestään verkkoon, ja saimme niistä runsaasti positiivista palautetta yleisöltä.

Onnistuit pandemiasta huolimatta kuratoimaan suuren kansainvälisen biennaalin (ja selviytymään siitä hengissä!). Mitä tärkeää ja hyödyllistä kokemuksesta voi oppia? Sellaista, joka auttaa sinua toteuttamaan tulevia hankkeita (biennaaleja ja muita).

Vaikea kysymys. Uskon, että useimmat ihmiset ovat tottuneet verkkokokouksiin tavallisten kokousten sijaan, digitaalisiin alustoihin ja webinaareihin sen sijaan, että lentävät konferenssiin Frankfurtissa tai Singaporessa ja niin edelleen. Olen itse oppinut hyväksymään tämän ja löytänyt porsaanreikiä sieltä täältä. Se, ettei taiteilijoita voinut tavata ja että he eivät voineet tavata toisiaan, oli todella ikävää. Se oli kaikkein vaikeinta. On hyvä keskittyä paikallisiin asioihin sen sijaan, että ihmiset lentävät ympäri maailmaa toisiaan tapaamaan. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että ajattelemme ja toimimme paikallisesti. Meidän pitää keskittyä paikalliseen yleisöön.

Busan Biennale 2020 Words at an Exhibition – an exhibition in ten chapters and five poems järjestettiin 9.5.–8.11. eri paikkakunnilla Busanin suurkaupunkialueella.

Lue lisää:

Busan Biennale 2020

Busan Biennalen online 3D -kierros

Jacob Fabriciuksen konserttisuositus:
Chapter 9: Electricity Speaks (Amalie Smith)
Electricity Speaks on luettavissa täällä.

3 teosta Busan Biennalesta on esillä Kunsthal Aarhusissa.

Haastattelu: Claire Gould