Teosten elämä biennaalin jälkeen

Kesän 2021 ajan helsinkiläiset ja lähinnä kotimaiset matkailijat saivat nauttia ensimmäisestä Helsinki Biennaalista, joka tarjosi korkeatasoista, kansainvälistä nykytaidetta ainutlaatuisessa ympäristössä, Vallisaaressa. Syyskuun loppu toi taidetapahtuman päätökseen. Sekä teosten että asiakaspalvelun purussa tärkeässä roolissa toimii biennaalin ympäristökoordinaattori Kiira Kivisaari, joka on tehnyt tuotantotiimissä Ekokompassi-työtä syksystä 2019 asti. Hyvin hoidettu purku ja tiiviiksi suunniteltu logistiikka ovat osa Helsinki Biennaalin vastuullista toimintaa.

“Kaikesta tekemisestä jää jälki, muuten emme voisi tehdä mitään. Mutta pyrimme siihen, että tämä jälki olisi mahdollisimman pieni”, sanoo Kivisaari, joka seuraa purun aikana, kuinka paljon teoksista ja asiakaspalvelusta syntyy jätettä. Ylijäänyt materiaali ensisijaisesti kierrätetään tai otetaan uusiokäyttöön esimerkiksi HAM Helsingin taidemuseossa tai kaupungin muissa toimipisteissä. Ongelmajäte ja jätteenpoltto ovat viimeisiä ratkaisuja. Myös ongelmajätettä syntyy kuitenkin aina.

Biennaalin purkua on suunniteltu aina tuotannon alkuvaiheesta asti. “Se on kulkenut tekemisessä koko ajan mukana”, kertoo Kivisaari. Teostuotannon osalta jokaisella taiteilijalla on alusta asti ollut oma “purkukortti”, johon on kirjattu tiedot materiaaleista ja niiden palautumisesta esimerkiksi taiteilijalle itselleen. Kaikki saaressa käytetty AV-tekniikka on puolestaan vuokralla tai lainassa.

Taideteoksista esimerkiksi Janet Cardiff & George Bures Millerin ääni-installaation istuimina toimineet puupölkyt jäävät HAMiin. Dafna Maimonin teos menee kokonaisuudessaan taiteilijalle itselleen. Paweł Althamin 3D-elokuvan kuvauksissa käytetyt vankiasut etsivät paikkaansa Helsingin kaupungin nuorisopalveluista, jossa ne voidaan ottaa esimerkiksi teatterikäyttöön. Jaakko Niemelän Luotsirannassa vierailijat vastaanottanut suurikokoinen installaatio menee osittain taiteilijalle ja osittain rakennustelineiden vuokrafirmalle.

Katharina Grosse toteutti tilallisen maalauksensa purkutuomion saaneen koulun päälle. Rakennus on käyttökelvoton, sillä sen sisätiloista on löytynyt aktinobakteereja eli haitallisia mikrobeja. Taideteoksen muodossa rakennuksen elämä vain hieman pitkittyi. Teoksen päällä olleet, irralliset osat, menevät taiteilijalle itselleen.

Alicja Kwaden teokset Big Be-Hide ja Pars pro Toto sekä Laura Könösen teos Ei taivasta rajana jäävät Helsingin kaupunkitilaan osaksi julkista taidetta. Kwaden teokset sijoitetaan Kalasatamaan ja Könösen teos Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon.

“Vaikka Kwaden painavien teosten kuljettaminen Suomeen nostaa biennaalin hiilijalanjälkeä, tulee teosten elinkaari Helsingissä jatkumaan vuosikymmeniä, ja lukemattomat kaupunkilaiset saavat kokea teokset riippumatta heidän sosioekonomisesta asemastaan. Teosten asettaminen kaupunkitilaan asuinalueen keskelle on sosiaalisesti kestävää. On myös tärkeää nostaa vastuullisuuden eri osa-alueita rinnakkain”, muistuttaa Kivisaari.

Biennaalin ympäristövaikutuksista teetetään kattava selvitys

Helsingin kaupunki on asettanut biennaalille kolme päätavoitetta, joista yksi on “ekologisesti kestävä ja vastuullinen tapahtuma”. Biennaalin ympäristövaikutuksista tullaan teettämään kattava selvitys. Kaikki luvut, kuten esimerkiksi purusta jäänyt jätemäärä sekä matkojen ja logistiikan hiilijalanjälki, tulevat olemaan osa biennaalin vaikuttavuuden arviointia.

Kesällä 2021 biennaalille myönnettiin Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Biennaalituotannon työvälineenä on alusta alkaen ollut Ekokompassi-järjestelmä. Se sisältää 10 ympäristökriteeriä, joita järjestelmään sitoutunut taho noudattaa.

Sertifikaatti voidaan myöntää, mikäli kriteerien eteen on tehty työtä ja niiden noudattamiseen on sitouduttu. Onnistumista tarkastelee ulkopuolinen auditoija. “Tämänkään jälkeen ei laakereilla pääse lepäämään, sillä auditointi toistetaan kolmen vuoden välein, ja on pystyttävä osoittamaan millä tavalla ympäristötyötä on viety eteenpäin”, kertoo Kivisaari.

Ekokompassin lisäksi biennaali on ollut mukana kaupungin Valitse vastuullisemmin -palvelussa sekä käyttänyt Hiilifiksu järjestö -laskuria. Tällä hetkellä biennaali on myös mukana Helsingin kaupungin uuden hiilijalanjälkilaskurin pilotointivaiheessa yhdessä viiden muun tapahtuman kanssa.

Helsingin merellinen strategia 2030 on määritellyt tavoitteeksi olla hiilineutraali vuodesta 2022 eteenpäin. Kivisaaren mukaan tämä vaatii paljon työtä ja tukea, sekä pohdintaa siitä, mitä kaikkea hiilijalanjälkeen lasketaan mukaan. “Tavoite vaatii paljon tekoja, sillä kompensaatio on viimeinen vaihtoehto. Päästöt on ensin saatava minimiin.”

“Tällä hetkellä tarkastelemme tämänhetkisen ympäristöohjelman tuloksia: mitä on saavutettu ja mitä on jäänyt saavuttamatta. Sen jälkeen lähdemme rakentamaan seuraavaa ympäristöohjelmaa”, sanoo Kivisaari. “Esimerkiksi nyt lentomatkailun avauduttua on hyvä miettiä, voidaanko lentomatkailua biennaalin puitteissa jotenkin rajata. Ja vaikka jo nyt taiteilijat ovat sitoutuneet saaren luontoarvoihin ja miettineet teosmateriaalivalintoja, jatkossa sekä sitouttamiseen että materiaalivalintoihin voitaisiin käyttää vielä enemmän aikaa.”

Biennaali on sitoutunut vastuullisuuden kehittämiseen

“Ensimmäisessä Helsinki Biennaalissa on painotettu etenkin ekologisuutta. Seuraavaksi voitaisiin viedä eteenpäin esimerkiksi saavutettavuutta ja esteettömyyttä, jota biennaali haluaa kehittää eteenpäin niissä puitteissa, missä se on mahdollista”, sanoo Kivisaari. “On muistettava, että saari on luontokohde. Saaren topografiaa (saaren muotoja) ei voida muuttaa. Yhteistyöllä lauttaoperaattoreiden ja Metsähallituksen kanssa saavutettavuuden parantamiseksi voidaan kuitenkin tehdä useita toimenpiteitä.”

Kivisaaren mukaan Helsinki Biennaali on aidosti sitoutunut vastuullisuuteen. “Haluaisin vielä nähdä oman itseni eli ympäristökoordinaattorin paikalla vastuullisuuskoordinaattorin, jonka vastuualueessa ympäristö-, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen vastuullisuus kietoutuvat yhteen.”

Vuonna 2021 saaresta puuttuivat pandemiatilanteen vuoksi suurelta osin ulkomaalaiset vierailijat. Kävijöitä saareen on siis jatkossa odotettavissa vielä enemmän. Saaren kantokyvyn määrittelee Metsähallitus. ”Vallisaari ei ole koskaan ollut koskematon saari, vaan siellä on aina ollut toimintaa. Se on ollut esimerkiksi armeijan käytössä. Tämä ei vähennä omaa vastuutamme, mutta muistuttaa siitä, että järkevällä käytöllä luonto voi hyvin ja palautuu”, sanoo Kivisaari.

Vallisaaressa biennaalin toiminta tapahtuu Metsähallituksen asettamien arvojen puitteissa. Saaren pinta-alasta 55 hehtaaria eli 73 % on luonnonsuojelualuetta, eikä tällä alueella järjestetä mitään toimintaa. Käytössä on siis 27 % koko saaresta. “Vallisaari on Suomenlinnaa suurempi saari, mutta saarella ollessa se tuntuu pienemmältä, sillä vain pieni osa saaresta on käytössä”, kuvailee Kivisaari. Käytössä olevassa osassa kävijöiden tulee pysyä merkityillä reiteillä.

Nyt biennaalin päätyttyä Kivisaari ahkeroi loppuraportoinnin parissa. “On tärkeää tiedostaa, että lasketut luvut eivät saisi jäädä vain numeroiksi; niiden on myös muututtava vaikutukseksi ja toiminnaksi.”

Teksti: Reetta Haarajoki

Artikkelin asiantuntijalähteenä on Kiira Kivisaaren lisäksi toiminut Metsähallituksen erikoissuunnittelija Aino von Boehm.