Tuula Närhinen

Tuula Närhinen on kuvataiteilija, joka työskentelyssä painottuvat vesiaiheiset ympäristökysymykset, kuten merten muovisaaste tai rehevöityminen. Närhisen teosten ytimessä on taiteilijan, luonnon sekä kuvausvälineiden yhteistoiminta; menetelmät, joiden avullla luonnonilmiöiden jättämät jäljet piirtyvät aistein havaittaviksi kuvallisiksi esityksiksi.

Närhisen työhuone sijaitsee Harakan saarella, ja siksi hänen työskentelynsä on niin tiiviisti sidoksissa meriluonnon tarkkailuun. Saaren ja mantereen välinen matka on lyhyt, vain 100 metriä, mutta se on taitettava vesitse: kesällä soutaen ja talvella jäätä pitkin kävellen. Työmatkallaan taiteilija on väistämättä kosketuksissa veteen, mikä antaa Närhiselle aitiopaikan havainnoida Itämeren tilaa lähietäisyydeltä.

Vuoden 2023 Helsinki Biennaalissa Närhiseltä nähtiin kaksi installaatiota, joista The Plastic Horizon (2019) sijoittui Vallisaareen ja Deep Time Deposits: Tidal Impressions of the River Thames (2020) HAM Helsingin taidemuseoon. Molempien teosten keskiössä on ihmisen vaikutus vesiekosysteemeihin.

Maihin ajautuneen merilevän ja muovijätteen seassa kahlatessa silmiini osuu aina jotain kiinnostavaa. Työhuoneella lajittelen rannalta mukaan noukkimani roska-aarteet. Keräämäni tympeä muovitörky näyttäytyy teoksissa värikkäänä mutta kavalana silmänilona, joka paljastaa ihmisen tuhoisan vaikutuksen meriluontoon. Helsingissä rantaroskan ikähaarukka on vuosikymmenen kieppeillä, kun taas Thames-joen pohjalta saattaa laskuveden aikaan löytyä jäänteitä jopa satoja vuosia vanhoista esineistä. Rantaan ajautuneen roskan perusteella voi yrittää kuvitella joenvarren asukkaiden elämää. Virtaava vesi saa kaiken liikkeeseen – myös rantaviiva on jatkuvassa muutoksessa. Helsingin saaristo ja Thamesin vuorovedet ovat oivia esimerkkejä rantojen villistä ja kahlitsemattomasta luonteesta. Ne ovat ennalta määrittelemiä välitiloja, paikkoja joissa urbaani todellisuus kohtaa vapaan ulapan.

The Plastic Horizon (2019) sai alkunsa siivousoperaatiosta. Vuodesta 2006 lähtien olen putsannut Helsingin rantoja muoviroskasta. Sotkua katsellessa minut valtasi kiihkeä halu kerätä talteen joka ikinen muovinpala ja lajitella ne värijärjestykseen. Hankkeeni oli kuitenkin jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu. Mitä syvemmältä tongin rantaan ajautunutta ryönää, sitä enemmän muovia löysin. Marjanpoimijan lailla tartuin innokkaasti kaikkeen mikä oli muovia ja noukin pienimmätkin pirstaleet huolellisesti talteen. Kasojen perkaaminen vei tuntikausia. Ämpäriin kertyneen saaliin joukossa oli pillejä, pumpulipuikkoja, kalastusvälineitä, pullonkorkkeja, leluja, muovirakeita, polyuretaanivaahtoa sekä nalliletkun palasia. Esinelöytöjäni voisi tarkastella arkeologisina kiinnostuksenkohteina, mutta minua kiehtoi enemmän muovin kirkas väriskaala. Päädyin jopa pesemään roskaa, jotta sen väriloisto pääsisi oikeuksiinsa. Ikävä kyllä ihminen ei ole ainoa eläin, jota muovi vetää puoleensa. Myös monet merieläimet lumoutuvat muovin houkuttelevasta ulkonäöstä ja haksahtavat nielemään ruoansulatukseensa sopimatonta ainesta kohtalokkain seurauksin.

Deep Time Deposits: Tidal Impressions of the River Thames (2020) kuvaa jokea syklisenä aikakoneena sekä luonnon muovaamana ihmiselämän arkistona. Kun virtaava vesi uurtaa uomaansa maaperään, ihmisen jättämät jäljet kerrostuvat vähitellen joenpohjaan. Teokseni on tilatutkielma vuorovesien vaihtelusta sekä joen kuljettamasta materiaalista. Vetäytyvä vesi paljastaa fragmentteja, jotka kytkevät nykyhetken kaupungin historiaan. Kuukauden residenssijaksoni aikana kolusin laskuvesirantoja perilontoolaisen mudlarkin tapaan etsien Thamesin pohjamutiin hautautuneita aarteita. Tilateokseni koostuu syanotypiavedoksista, mutakromatogrammeista, esinelöydöistä sekä työmenetelmän dokumentaatiosta. Syanotypioiden rautaoksidit reagoivat auringovalon lisäksi kosteuden vaihteluun, ja varjokuvien ohella vedoksiin tallentui myös muita sääilmiöitä kuten sadetta, myrskyjä sekä sumupisaroiden jälkiä. Pyöreisiin suodatinpapereihin muodostuneet kuviot näyttävät mudan kemiallisen koostumuksen. Teepusseihin pakatusta mudasta uutetut kromatogrammit viittaavat joenvarren kaupankäyntiin sekä mudan säilöviin ominaisuuksiin. 

Tuula Närhinen

Närhisen teoksia on ollut esillä kansainvälisissä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä hänen uransa alusta, 1990-luvulta asti. Viime vuosina Närhisen teoksia on ollut esillä seuraavissa paikoissa: Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki (2022); Amos Rex, Helsinki (2022); Uusi Tretjakovin galleria, Moskova (2021); Lands End, Cliff House San Francisco (2021); Poliittisen valokuvan festivaali, Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki (2021); Jyväskylän taidemuseo, Turun taidehalli ja Mikkelin taidemuseo (2021); Beaconsfield Gallery Vauxhall, Lontoo (2020); Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki (2020).

Vuonna 2021 Närhinen sai kuvataiteen valtionpalkinnon, ja vuonna 2019 hän voitti Below Zero -taidepalkinnon, jonka myöntää Lontoon Vauxhallissa sijaitseva Beaconsfield-galleria yhteistyössä Suomen Lontoon-instituutin kanssa.

Tuula Närhinen

The Plastic Horizon
2019-2023

Deep Time Deposits: Tidal Impressions of the River Thames
2020

The Plastic Horizon: installaatio (Helsingin rannoille ajautunutta muovijätettä) 

Deep Time Deposits: Tidal Impressions of the River Thames: installaatio (syanotypioita Saunders Waterford 300 g -paperilla, pohjamudasta löytyneitä esineitä, teräshyllyjä, 34 mittanauhaa, teräsnauhaa, magneetteja, matka-arkkuja, todisteita materiaaliprosesseista) 

The Plastic Horizon on esillä taiteilijan suostumuksella.
Deep Time Deposits: Tidal Impressions of the River Thames HAM Helsingin taidemuseon kokoelma.