Siirry sisältöön

Turvallinen biennaalivierailu

Näyttelyn sisätilat avataan pienelle asiakasmäärälle niin,
että
 kävijät voivat säilyttää riittävän etäisyyden toisinsa.
Yhdessä sisätilassa voi olla enintään 10 henkilöä kerrallaan.
Edellytämme kasvomaskin käyttöä.
  

Näin ehkäisemme koronaviruksen leviämistä 

Kävijöiden ja henkilökuntamme terveys on meille ensiarvoisen tärkeä asia. Tämän vuoksi toivomme, että noudatat seuraavia ohjeita: 

Lievätkin flunssan oireet ovat syy jäädä kotiin 

Jos sinulla on mitä tahansa flunssan oireita eli nuhaa, yskää, kurkkukipua, päänsärkyä tai kuumetta, jääthän kotiin. 

Huolehdimme käsienpesusta 

Koronavirustartunta vältetään parhaiten huolehtimalla käsihygieniasta. Siksi pyydämme kaikkia pitämään hyvää huolta käsien puhtaudesta. Satamissa on paikkoja käsienpesulle, ja käsidesipisteitä löytyy useita reitin varrelta.

Pidämme vähintään kahden metrin turvavälin 

Virus tarttuu herkästi lähikontaktissa. Mikäli huomaat, että teosten luona, infopisteellä tai kaupassa on jonoa, odotathan hetken ja huomioit riittävän etäisyyden edeltävään. Mikäli sinulla ei ole nenäliinaa, yski ja aivasta oikein. 

Tilojen siivousta tehostettu 

Kiinnitämme nyt erityistä huomiota tilojemme siivoukseen ja erityisesti erilaisten pintojen puhdistamiseen. 

Kasvomaskit 

Helsingin kaupunki edellyttää kaikilta yli 12-vuotiailta kasvomaskin käyttöä hallinnoimissaan sisätiloissa, ellei maskin käytölle ole terveydellistä estettä. Tuothan oman maskin tullessasi.  

Noudatamme voimassa olevaa terveysturvallisuusohjeistusta 

Noudatamme voimassa olevia koronaepidemiaa koskevia viranomaisohjeistuksia sekä tartuntatautilain edellyttämiä terveysturvallisuustoimia. 

Kiitos yhteistyöstä!