Siirry sisältöön

Inga Meldere

LV/FI

Inga Melderen teoksissa on useita kerrostumia ja viittauksia, ja niissä nivoutuvat yhteen taiteilijan kiinnostus henkilökohtaisiin ja jaettuihin muistoihin, tunteeseen johonkin kuulumisesta. Hänen paikkasidonnainen installaationsa Helsinki Biennaalissa kertoo lapsuudesta suljetussa Vallisaaressa 1950–70-luvuilla.

Inga Meldere (s. 1979) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen teoksensa ovat erilaisten lähdemateriaalien, kuvien ja viittausten yksityiskohtaisen muokkaamisen tulosta. Lähteinä voivat olla esimerkiksi historialliset sitaatit, arkistomateriaali tai arkikuvasto taiteilijan omasta nuoruudesta 1990-luvulta. Inga Melderen teokset ovat lopulta tyypillisesti yhdistelmä erilaisia menetelmiä ja tekniikoita, ja niihin voi sisältyä esimerkiksi maalausta, valokuvatulosteen fragmentteja ja installaatiota. Silti teokset on aina valjastettu suhteessa maalaamiseen ja prosessissa esiin nousseiden ongelmien ratkaisuun – siihen, mitä Meldere itse kutsuu ”maalaamisen tunnelmaksi”. Hänen teoksissaan on useita kerrostumia ja viittauksia, ja niissä nivoutuvat yhteen taiteilijan kiinnostus henkilökohtaisiin ja jaettuihin muistoihin, tunteeseen johonkin kuulumisesta.

Inga Meldere: Repeating Pattern, 2021 ©Maija Toivanen/HAM/Helsinki Biennaali 2021

Repeating Pattern, 2021

Lapsuuden muistoihin on tallentunut kokonainen Vallisaaren historia. Inga Melderen paikkasidonnainen installaatio kertoo lapsuudesta suljetussa Vallisaaressa 1950–70-luvuilla. Samalla teos voisi taiteilijan mukaan kuvata lapsuutta missä tahansa saaressa tai mantereella, millä hyvänsä viime vuosisadan vuosikymmenenä. Saarella asuminen on hänelle vertauskuva lapsuudesta.

Installaatio jakautuu Luotsitalon D-rapun kahteen asuntoon. Ensimmäisessä huoneistossa sukelletaan uimakoulumuistoihin, toisessa palataan jäljittämään salaista luolaa. Meldere taltioi entisten asukkaiden lapsuustarinoita maalauksina huoneisiin, joissa on asumisen jälkiä menneiltä vuosikymmeniltä.

”Lapsuuteen kuuluu tapa nähdä tulevaisuus valoisana asiana”, sanoo taiteilija viattomuuden tunteesta, josta hän haluaa teoksellaan muistuttaa.

Inga Meldere: Repeating Pattern – ideoita teoksen takana

Kuva 1: Matti Pyykkö/Helsinki Biennaali 2021

meldere.com

Instagram

Inga Meldere

Repeating Pattern
2021

paikkasidonnainen installaatio

Tilaaja HAM/Helsinki Biennaali 2021