Puhujat:

JT                             Jonna Tapanainen

MT-M                     Maija Tanninen-Mattila

KK                            Kiira Kivisaari

 

JT: Saariluonto joka kehystää taiteen aivan omalla ainutlaatuisella tavallaan. Taideteokset jotka käyvät vuoropuhelua saaren kanssa, mutta herättävät myös kuvittelemaan uudenlaisia maailmoja ja tapoja elää, myös näin ilmastokriisin aikakaudella. Tämä on Helsinki Biennaali -podcast ja minä olen toimittaja Jonna Tapanainen. Helsinki Biennaali on rakennettu vastuulliseksi ympäristökysymykset huomioivaksi tapahtumaksi. Millaisen viestin Helsinki Biennaali lähettää maailman muille taideinstituutioille? Miten vastuullisuudesta pidetään huolta ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana? Entä voiko taide vahvistaa ihmisen luontosuhdetta, ja toisinpäin? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaavat HAMin ja Helsinki Biennaalin johtaja Maija Tanninen-Mattila, sekä biennaalin ympäristökoordinaattori, Kiira Kivisaari. Helsinki Biennaali keskiössä ovat ympäristöarvot ja ekologisuus. Maija Tanninen-Mattila, kerrotko kuinka poikkeuksellista tämä on, kun ajatellaan maailman muita biennaaleja joitahan riittää?

MT-M: No onhan tää poikkeuksellista. Semmonen asia joka meille tähän vastuullisuuteen, kannusti ja ajoi oli tietenkin ensiksi se, kriittisyys joka tuli taiteilijoilta. Taitelijat halus varmistaa että se tapahtuma jossa he on mukana on vastuullinen tapahtuma ja varsinki ku se sijoittuu niin erityiseen ympäristöön kun, Vallisaari. Siellähän toi luonto on niin tavattoman, monimuotoista ja, todella herkkää. Taiteilijat halus varmistaa sen että, me toimitaan vastuullisesti ja että sitä kautta he myös voivat, toimia vastuullisesti kun he taidetta sinne tekevät.

JT: Kyllä. No, tää vastuullisuus on tosiaan ihan tässä tapahtuman ytimessä eikö totta? Että tää ei oo mitään semmosta päälle liimattua ekstraa?

MT-M: Kyllä. Se on ihan tässä ytimessä ja, kyllä meidän tavoite on se että, kun HAM on tuottajana tässä biennaalissa, niin me halutaan tarkastella myös, meidän taidemuseon toimintaa, ja sen vastuullisuutta, ja keksiä- ja löytää uusia tapoja tehdä asioita. Niin siinä meidän ihan taidemuseon arjessa kun tässä tapahtuman tuottamisessakin, me ollaan opittu ihan hirveesti. Tää on ollu itse asiassa semmosta, oppimisen aikaa tää biennaalituottaminen. Kyllä nää asiat heijastuu sitten siihen meidän tekemiseen, ihan meidän arjessa HAMissa.

JT: Kyllä. Tää on ihan linjassa sitten, tietyllä tavalla Helsingin kaupungin, tavoitteellisuuteen ollaan esimerkiksi hiilineutraali kaupunki 2035 vuoteen mennessä. Että Helsingillähän on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet niin on tietysti ihan luontevaa että tää Helsinki Biennaali sitten, seuraa mukana tai näyttää tietä, osaltaan.

MT-M: Kyllä ja monella tapaa, meidän tavoitteet biennaalissa, tangeeraa ja on toteuttamassa Helsingin kaupungin tavoitteita. Meillä on Ekokompassi-järjestelmä, käytössä. Sehän on Suomen luonnonsuojeluliiton kehittämä, työkalu ja, sitä me käytetään ja pyritään, sit tulevaisuutta silmälläpitäen jonain päivänä olemaan, hiilineutraali tapahtuma. Tällä hetkellä me lasketaan, mahdollisimman tarkasti omaa, hiilijalanjälkeämme biennaalissa ja, toivotaan että se, saadaan pienemmäksi sitten myös tulevaisuudessa.

JT: Tää ensimmäinen biennaali on tietysti, tämmönen ensimmäinen koitos ja sen voidaan sitten jatkossa rakentaa tulevat tapahtumat ja, tämmönen uus oppimiskokemus varmaankin.

MT-M: Kyl oppiminen on mun mielestä hirveen tärkee tässä, vastuullisuusajattelussa ja se, uuden näkökulman löytäminen ja, tietynlaisen uhan ja ongelman, ratkaiseminen ja näkeminen, uudessa näkökulmassa. Että miksei me tehdä, eri tavalla, vaikka me ollaan tehty näin, viimiset viiskyt vuotta? Niin se on kyl terveellistä ja se on ollu ihanaa huomata miten meidän, henkilökunta on, innoissaan tästä, asiasta ja, kouluttautuu. Asiakaspalvelu esimerkiks Vallisaaressa, tulee kesällä olemaan koulutettu näihin vastuullisuusasioihin, ja osaa sitä kautta sitten tehdä sitä työtään vastuullisesti.

JT: Aivan. Ja tää on iso signaali myöskin taidemaailmaan. Uusi biennaali joka tekee asiat vähän eri tavalla. Miten kunnianhimoinen tavoite tää on? Kirjotit aiheesta Artnetiin artikkelin että, juuri tästä kuinka biennaalit ovat olleet hiilijalanjäljeltään aika katastrofaalisia, ja sitten että Helsinki tavoittelee nyt ihan muuta. Niin mitä ajattelet miten kunnianhimoinen tavoite tää on näyttää taidemaailmalle että asiat voidaan tehdä toisella tavalla? Koska kuten olet myös sanonut ja sanoitki tossa niin taiteilijat on näitä asioita, ottaneet huomioon ja käsitelleet jo pitkään, työssään.

MT-M: Kyllä ja tässä tavoitteessa se et me ollaan, tekemässä tätä osana Helsingin kaupungin organisaatiota, on tärkeää. Että me pystytään vaikuttamaan, ihan symbolisella tasolla, esimerkkitasolla asioihin kaupungin sisällä ja me voidaan myös tehdä yhteistyötä kaupungin sisällä toteuttaaksemme tätä vastuullisuutta paremmin, ja me voidaan vaikuttaa asioihin. Mä uskon että tää on uus näkökulma kyllä, kun on kysymys biennaaleista kansainvälisesti. Että tää tämmönen Helsinki ja kaupunki, yhteistyö, laajentaa sitä biennaalin, vaikutusta, kyllä kattamaan paljon laajemmin erilaisia yhteiskunnan, toimintoja ja osia. Ja saavuttaa se, tietoisuusvastuullisuudesta saavuttaa kaupunkilaisia ihan eri tavalla kun se tapahtuu, tällaisen tapahtuman kautta

JT: Kyllä. Ja, onhan tämä tietysti vastuullisuuttaa myös paitsi just ympäristöä kohtaan myös ihan, helsinkiläisiä tai suomalaisia tai kaupunkilaisia niitä taiteen kokijoita kohtaan.

MT-M: Kyllä ja tää on liikunnallinen tapahtuma. Me halutaan vaikuttaa siihen miten ihmiset tulee biennaaliin. Käyttäisivät julkisia, kulkuvälineitä. He tulevat lautalla paikalle veneellä. Ehkä omalla kulkuneuvolla. Ja sitten kävelevät saaressa koska saaristossa ei ylipäätänsä ei voi, kauheesti suhata autoilla. Siellä ei oo autoliikennettä niin jo tää on vastuullista. Ja se että samalla he tulevat liikkumaan, ja kokemaan taidetta. Et tää toimii monella eri tasolla tää biennaalikokemus ja -tapahtuma.

JT: Kyllä ja samalla myös tukee tämmöstä yhdenvertaista ajattelua, juuri tää maksuttomuus ja et se on kaikille avoin ja se ei sulkeudu semmoseksi, elitistiseksi kuplaksi jossa koetaan taidetta vaan, varmaan pystytään madaltamaan kynnystä, aika hyvin tällä.

MT-M: Kyllä tää kynnyksen madaltaminen on meille tärkeää ja, se että osa teoksista saavat ensi-iltansa, osana biennaalia mutta jatkavat sitten, elämäänsä eri puolilla kaupunkia julkisena taiteena. Ja se että me ei jätetä sinne saarelle taidetta vaan, kaikki viedään pois joka on sinne rakennettu nyt tätä tapahtumaa varten on kans tärkeä viesti. Meidän julkinen taidehan on ihmisten nautittavissa ja katsottavissa ympäri kaupunkia, 24/7 ympäri vuoden ja se et me tehdään ihmiset myös, ja kaupunkilaiset matkailijat tietoseksi tästä hienosta ja upeasta taidenäyttelystä joka meillä on julkisen taiteen kautta kaupungissa esillä, biennaalin avulla niin, tää on myös yks tärkee, osa tätä vastuullisuusajattelua.

JT: Kyllä. No mainitsitkin jo tuossa tuon, Ekokompassin ja sitten mittaatte sitä hiilijalanjälkeä myös tän tapahtuman kuluessa ja sen jälkeen katsotaan sitten että miten kävi. Puhuttiin jos tuosta et miten tää antaa vähän signaalia taidekentälle mutta onkos tässä joku muu visio tai isompi ajatus taustalla et miten, biennaaleja tai taidetapahtumia halutaan tulevaisuudessa, järjestettävän?

MT-M: Kyllä ihan ne prosessit jotka, liittyy tällaisen kuvataidetapahtuman tai museonäyttelyn, toteuttamiseen, niiden tarkastelu uudestaan on tärkee osa tätä meidän oppimisprosessia. Miten me saadaan teoksia kuljetettua, yhdistämällä kuljetuksia. Me neuvotellaan nyt Skypen kautta tietenkin niin kuin maailma on tehny, viimiset kuukaudet. Mutta se että me voitais esimerkiksi teosten tarkistamista joka on ollu sellainen toimenpide joka on aikaisemmin vaatinu henkilökunnan matkustamista paikanpäälle ja sit teokset on tarkastettu, paikanpäällä. Niin nyt se on tapahtunu, etänä etäyhteyksien välityksellä ja tää on ihan uus asia museotyössä ja tällaisessa taidetapahtuma- taidenäyttely..toiminnassa. Ja mä uskon että se on tullu jäädäkseen mutta senkin taustalla, on luottamus ja, tää on ollu musta kiinnostavaa et miten luottamusta, on vahvistettu tän pandemian aikana ja miten semmonen, yhteydenpito ja asioiden hoitaminen, on sujunu niin hienosti. Tää on ollut häkellyttävää et miten meidän kansainväliset taiteilijat on ollut niin, luottavaisia ja halunneet ja voineet ohjata teostensa rakentamista, etäyhteyksien kautta. Tää tietenki vaatii ihan uudenlaisia, tapoja myös tehdä sit sitä tarkistustyötä tai sitä rakentamistyötä että miten pitää, etäyhteyksien välityksellä, sitten toinen osapuoli tietoisena siitä mitä on tapahtumassa. Et kyl se jatkuva oppiminen ja joka päivä kysytään et miten tän asian vois tehdä ympäristöystävällisemmin, ja vastuullisemmin. Meidän näyttelyaikoja on pidennetty. Ei enää tehdä semmosia kolmen kuukauden näyttelyitä mitkä ennen on ollu ihan semmonen normiaika. Et sekin vaikuttaa, juuri tähän, ympäristö..ystävälliseen prosessiin. Tämmöset erilaiset prosessit niiden kehittäminen ja niistä oppiminen niin, se on ollu se iso asia.

JT: Aivan ja tuo luottamus oliki hyvä ja kiinnostava ajatus. Sehän on totta muutenkin meidän luottamusta on nyt koeteltu, tässä tän vuoden aikana mut sit toisaalta sitä on rakennettu tämmösillä että luotetaan myös että asiat hoituu ja ihmiset tekevät osuutensa ja, pitävät huolta itsestään ja toisistaan.

MT-M: Kyllä.

JT: Miten muuten tämä pandemia sitten.. Se tietenkin viivästytti vuodella mutta se varmaan sitten edesauttoi tässä, tietyllä lailla vielä tässä, vastuullisuuden kehittämisessä. Vai mitä ajattelet?

MT-M: Kyllä se anto aikaa ja sit se anto semmosen ehkä, erilaisen paineen. Semmosen henkisen paineen. Ja se että me ymmärrettiin että, todella nää asiat ei oo sellasia joihin me varaudutaan tulevaisuutta, silmälläpitäen vaan ne pitää toteuttaa nyt, ja se kiireellisyyden ja tarpeellisuuden paine niin se on kyl ajanu meitä eteenpäin tässä vastuullisuuden ja ympäristö..ystävällisyyden asialla.

JT: Kyllä. No sanoitki jo tosta että on monenlaisia mittareita, ja näitä järjestellyt on- tässä on ollu mukana Metsähallitusta ja Museovirastoa myös näitten, taideteosten asettelun suhteen ollu mukana huomioimassa että se ainutlaatuinen Vallisaaren ympäristö ei vahingoitu tai kärsi. Tää Vallisaari asettaa aika tiukat rajat järjestelyille mutta onko rajat sit jossain vaiheessa myös hyvä taiteilijoille koska heillekin se paikkasidonnaisuus tuo oman haasteensa mutta ehkä myös sitten uudenlaisen inspiraationkin?

MT-M: Kyllä siis toi saaristo joka- tässä Helsingin edustalla on kolmesataa saarta. Kaikki yhtä ihmeellisiä ja uusia. Nyt tää saaristo avautuu, ja totta kai se sijainti siinä meren äärellä ja se historia joka, Vallisaareen liittyy. Se sata vuotta puolustusvoimien käytössä, oleva saari josta löytyy ihan huikeita rakennuksiakin. Niin kyllä se on inspiroinu niin meidän suomalaisia kuin kansainvälisiä taiteilijoita.

JT: Aivan. No tänä vuonna ei nyt sitten saada samalla volyymilla kansainvälisiä vieraita niin kuin on tietysti haluttu houkutella mutta miten ylipäätään turismissa ja matkailussa voidaan sitten kannustaa kestävyyteen? Puhuit jo tässä ihan suomalaisten tai helsinkiläisten paikalle saapumisesta et sinne tullaan julkisilla ja muuten mutta, miten näitä asioita voidaan ottaa huomioon tän turismin, hiilijalanjälki?

MT-M: No tää vastuullisuus matkailussa, siinähän Helsinki on ollut myös vastuullinen ja aktiivinen, toimija. Verkosta löytyy erilaisia vaihtoehtoja liikkua Helsingissä, osallistua tapahtumiin ja käyttää palveluita jotka on vastuullisesti tuotettuja. Kyl matkailija kun hän Helsinkiin saapuu niin, löytää hyviä ohjeita ja vinkkejä vastuulliseen matkailuun täällä kaupungissa. Me ollaan biennaalina osa tätä ajattele vastuullisesti -palvelua. Toki tää miten liikutaan kaupungissa ja miten liikutaan saaristossa niin, kyl mä uskon että kansainvälisellekin vieraalle tää tulee olemaan aika ainutlaatuinen kokemus jos tulee suurkaupungista ja löytää itsensä todella Helsingin saaristossa, meren ääreltä, keskellä luontoa. Mehän Suomessa ollaan todettu se luonnon merkitys ja, luonnossa liikkumisen merkitys nyt tän pandemian aikana. Me ollaan todella pienissä ympyröissä oleskeltu mutta se että pääsee sinne saarelle, ja meren äärelle ja sen luonnon äärelle niin kyl se on vapauttava ja hieno ja eheyttävä, kokemus ja uskon että se vaikuttaa ihan samalla lailla myös meidän kansainvälisiin matkailijoihin, myös tulevaisuudessa. Ja se että saa kokea jotain tällaista tällaisen luontokokemuksen niin me suomalaiset me ollaan niin totuttu siihen et me päästään metsään me päästää järvelle me päästään merelle mutta jos asuu todella Aasiassa tai Yhdysvalloissa tai, jos Euroopassa isossa kaupungissa niin ei tämmönen luonto..elämys oo ollenkaan itsestäänselvyys, eikä pidä minusta väheksyä sitä että mitä vaikutuksia sillä elämyksellä voi olla, sen ihmisen tapaan sitten toimia vastuullisemmin kun hän palaa sinne kotimaahansa.

JT: Aivan aivan. Ja saati minkälaista ajatuskelaa tämä taide siellä sitten herättää. Tää Vallisaari on ainakin mun ihan henkilökohtaisesti oma suosikkisaari Helsingissä. Jotenkin tuntuu et siellä joka kerta löytää jotain uutta. Mitä itse ajattelet minkälaisen lisän tai, kokemuselementin tää Vallisaaren luonto tuo tähän taiteen kokemiseen? Sitä on ehkä vaikee ennakoida mutta osaatko arvella sitä dialogia millaiseksi se muodostuu?

MT-M: No, kyllä se että saarella, siinä luonnossa- muuttuvassa luonnossa päivittäin erilaisessa valaistuksessa sääolosuhteissa vuorokauden aikoina valaistusolosuhteissa vuodenaikoina.. Tää biennaalihan on auki aina syksylle. Niin kyllä taide näyttäytyy erilaiselta, päivittäin ja eri kellonaikoina. Se on se ihmeellisyys ja taika minkä tää, Vallisaaren konteksti tuo sille taiteelle ja tää yhdistelmä taiteesta tällaisessa ympäristössä niin se on jotain maagista. Näin vahvasti uskon.

JT: Kyllä. Uskon myös. Tuo maaginen on varmaan se sana mitä tässä nyt itselläkin on mielessä ku ajattelee, ylipäätään sitä että maailma avautuu vähän eri tavalla toivon mukaan kesällä. Helsinki Biennaali tilas monitieteelliseltä BIOS-tutkimusyksiköltä myös konsultaation siitä että miten taidetapahtumaa voi ylipäätään järjestää silleen sosioekologisen kestävyyden näkökulmasta ja, BIOS-ryhmästä Paavo Järvensivu pohtikin että tää biennaali voi toimia tämmösenä pitkäkestoisena alustana ekologisten kysymysten kulttuuriselle prosessoinnille. Ja mietinki että mitä Maija Tanninen-Mattila miettinyt että, miten paljon taide voi auttaa meitä kuvittelemaan uusia tapoja olla maailmassa, et miten voi elää hyvää elämää vaikka se ei perustuisikaan, esimerkiksi nyt kuluttamiselle tai jatkuvalle matkustamiselle tai muulle?

MT-M: Taiteen merkitys on ihan keskeinen. Se tuo ulottuvuuksia, näihin kysymyksiin joita ei välttämättä löydä tieteestä, ja arjestakaan mutta sen avaamat näkökulmat todella voi johdatella ihan uusin ajatuksiin ja oivalluksiin. Sehän taiteessa on niin ihmeellistä että me ei voida ennakoida, sen vaikutuksia. Ja niitä on ehkä vaikeeta mitatakin. Mutta se että se puhuttelee eri ihmisiä eri tavoin, ja se että taiteen kieli on kansainvälinen, niin siinä on kanssa todella tärkeä puoli. Yhtälailla se avautuu monikulttuurisesti ja monimuotoisesti. Siinä ei tarvita kielitaitoa välttämättä kun, katselee näitä ja kohtaa näitä taideteoksia.

JT: No, tuleeko mieleen.. Siellä on nyt tosiaan yli neljäkymmentä taiteilijaa ja taiteilijaryhmää, ja on kuvataidetta ja äänitaidetta ja installaatioita. Niin tuleeko mieleen joku teos jonka näkemistä tai kokemista ennen kaikkea odotat? Varmasti kaikkea mutta joku joka ehkä käsittelis tätä tematiikkaa?

MT-M: No ihan kaikkea odotan. Mielessä on käynyt, kysymys et minkäköhänlainen esimerkiks Maaria Wirkkalan teos, tulee olemaan. Ja tietenki Katharina Grossen, iso kädenjälki. Ja se että jotkut taiteilijat, työskentelee saarella hyvin, minimalisesti pienimuotoisesti mutta toiset taas suurin elein ja tän vuoropuhelun, kokeminen on ehkä se mitä mä kaikkein eniten odotan. Ja niit yllätyksiä, koska todella taiteilijoillahan on ollu vuosi, enemmän aikaa myös kehittää ja miettiä ja tehdä sitä taiteellista työtänsä. Niin mitä se tuottaa niin kyl se on se isoin odotus että mikä tää kokoisuus tulee olemaan, ja miten se avautuu siellä luonnossa. Koska nää teokset on vuoropuhelussa Vallisaaren kanssa mutta ne on myös vuoropuhelussa toistensa kanssa että ne teokset saattaa avautua eri tavoin, riippuen siitä että miten siellä saaressa kulkee ja mitä näkee ensiksi mitä näkee sitten seuraavaksi. Kaikki tää liikkuminen ja, niitten teosten kohtaaminen siinä kontekstissa. Se on ainutlaatuinen yhdistelmä. Se on jännittävää.

JT: Näin siis HAMin ja Helsinki Biennaalin johtaja Maija Tanninen-Mattila. Seuraavaksi Helsinki Biennaalin ympäristökoordinaattori Kiira Kivisaari kertoo miten tapahtuman suunnittelussa on huomioitu ympäristökysymykset, ja miten se näyttäytyy tapahtuman aikana meille kävijöille. Kerro meille ensin alkuun että kuinka tavallista on että taidetapahtumalla tai tapahtumalla ylipäätään on ympäristökoordinaattori.

KK: No taidetapahtumissa mä en usko että se on ainakaan vielä kovinkaan tavallista. Ku mä alotin mun työt biennaalissa 2019 niin, mä lähin ensitöikseni kattelemaan mitä muut biennaalit maailmalla on tehny ja, mä aika vähän löysin.. Tai no oikeestaan en ollenkaan mistään esimerkkejä tai malleja missä oltais tehty, julkisesti tai isosti ympäristöohjelmaa tai et siellä ois ollu joku ihminen jonka ois voinu ympäristöasioiden, osalta kontaktoida. Et mä en usko et se on hirvittävän tavallista mutta, kyllä noita ympäristöasioita hoidetaan monissa, sitte ehkä muissa asioissa jo näkyvämmin et Flow Festival on ainakin hyvä esimerkki siitä missä on tehty jo pitkään ympäristötyötä näkyvästi.

JT: Mutta taiteen instituutiot sitten vielä ehkä hakee tätä?

KK: Kyllä. Mut koko ajan tehään että musta tuntuu et se on ainakin tässä jo mun aikana, HAMissa lisääntynyt ihan hirveesti ja koko ajan myös siirrytään niist, sanoista myös konkretian tasolle et se on ollu hieno huomata jo näin lyhyessä ajassa.

JT: Kyllä. No Helsinki Biennaali on tuomassa isoa viestiä koko taidemaailman kentälle tästä vastuullisuudesta, sillä se koko biennaali tosiaan- sen koko suunnittelu ponnistaa tästä vastuullisuuden ja ympäristöarvojen kunnioittamisesta ja, sinä Kiira olet sitten ollut tietenkin yksi joka olet ollut rakentamassa tapahtumaa ihan konkreettisesti sellaseksi. Maija Tanninen-Mattila tuossa edellä kertoi esimerkiksi käytössä olevasta Ekokompassi-järjestelmästä mutta kerrotko vähän tarkemmin siitä. Mitä se on siis tarkoittanu, tän tapahtuman suunnittelun kannalta? Miten se on teitä ohjannut?

KK: Joo. Eli tosiaan toi Ekokompassi on Suomen luontoliiton ympäristöjärjestelmä ja se antaa tosi hyvät työkalut ja mallit miten näit ympäristötavoitteita voidaan lähtä rakentaa ja, se lähtee liikkeelle ihan semmosesta.. Ihan alkuun vaan katotaan et mitä ollaa- mitä se Helsinki Biennaali on ja, mitä tehdään jo ja mitä ei tehdä. Et ihan semmosest alkukartottamisesta ja, sit sen jälkeen aletaan rakentaa sitä sen ympärille että mihin asioihin me voidaan itse vaikuttaa ympäristöasioiden osalta. Mä sanoisin et tässä ehkä merkittävin ohjaus on ollu se että meiän tulee asettaa kahdeksalle eri osa-alueelle, ympäristötavoitteet ja se on tehny erityisesti tässä tapahtuman suunnitteluvaiheessa sen että tosi monipuolisesti ollaan katottu näit ympäristöasioita, tapahtuman suunnitteluvaiheessa jo.

JT: No kerrotko jotain pieniä tai isoja esimerkkejä tälläsistä?

KK: No esimerkiks vaikka jätteisiin liittyvää et mitä jätejakeit me voidaan lajitella ja, sitten energiatehokkuuteen.. Me nyt lähtökohtaisesti tässä ensimmäises biennaalis seurataan vaan että, paljon sitä energiaa oikeesti ees kuluu ja mihin sitä kuluu. No siinä nyt ainaki pari tälleen nopsaa.

JT: Niin tää ensimmäinen biennaali tietysti asettaa sen semmosen, ponnistuslaudan josta voi sitten lähteä kehittämään, seuraavalla kerralla.

KK: Joo ehdottomasti. Et tää nyt varmaan tulee olee pitkälti meille iso oppimiskokemus että mitä tällainen taidefestivaalin tai taidetapahtuman, tuottaminen tarkottaa ympäristöllisesti, ja mitkä ne vaikutukset on. Et tää on varmasti meille tosi tärkee oppikokemus ja toivottavasti myös muille ympärillä oleville taiteen ja tapahtumien tuottajille.

JT: Kyllä. Ja myös tätä tapahtuman hiilijalanjälkeä sitten mitataan.

KK: Joo.

JT: Koska tavoitteena on että tosiaan joskus tulevaisuudessa tapahtuma voisi olla hiilineutraali. Mitä siellä kaikkea mitataan ja miten?

KK: No me ollaan vähän rajattu sitä meiän hiilijalanjäljen mittaamista koska, ne tietysti ulottuu pitkälle ja pyritään tehä semmonen rajaus jota me voidaan oikeesti myöski seurata. Eli me seurataan meiän matkoja, eli siihen liittyy kaikki taidekuljetukset meiän henkilökunnan ja taiteilijoiden matkat niin niitä me seurataan. Sitten me seurataan tosiaan meiän energiankulutusta ja jätteiden määriä, ja sitten seurataan, materiaalivirtoja jonkin verran et mitä materiaaleja on käytetty ja onks niissä ollu esimerkiks, jokin ympäristö..merkki tai -sertifikaatti niis materiaaleis mitä ollaan käytetty. Et nää on semmosia, asioita mitä me seurataan tai kuinka paljon me ollaan hankittu uusia, tavaroita suhteessa siihen et kuinka paljon me ollaan hankittu jotain käytettyjä.

JT: Aivan. Ja sitte itse tietysti tää tapahtumapaikka Vallisaari joka on luontoarvoltaan, kovin moninainen ja ehkä tietyllä tavalla herkkäkin kun se on tässä auennut ihmisille. Siellä on sitten Metsähallitus ollu mukana, tapahtuman suunnittelussa.

KK: Joo. Metsähallitus on ollut tietysti (saaren) [0:27:01.7 hp] hallinoivana toimijana tosi tiiviisti tässä mukana. Se nyt tietysti antanut tosi tarkat raamit sille et missä se tapahtuma voi olla, ja tää alue minne se tapahtuma meilläkin levittäytyy on semmonen alue joka on muutenkin, suunniteltu käyttäväksi. Että vaikka siitä Vallisaaresta osa tuleekin olemaan luonnonsuojelualuetta, tai iso osa, niin tää reitti jonka varrella biennaalikin kulkee niin se on ihan ihmisten käyttöön suunniteltu reitti ja se, kestää sitä että ihmiset pysyy siellä niillä merkatuilla reiteillä. Niin se on suunniteltu.

JT: Aivan. No, miten sitten tää kaikki näkyy tapahtuman aikana, meille kävijöille?

KK: No mä toivon että se näkyy avoimena viestimisenä, meiltä ympäristöviestimisenä. Että se näkyy sitäkin kautta. Sitten, se näkyy toivottavasti siinä et ihmiset, haluaa pysyä niillä reiteillä. Mut se viestintä on kyl varmasti semmonen joka näkyy, kaikista selvimmin yleisölle että sitte siel on toki- me ollaan lisätty Vallisaareen kierrätyspisteitä, ja sitten siitä voi herätä kysymyksiä et siel on ehkä vähän vähemmän jätejakeita, mitä vaikka nyt ollaan totuttu näkemään, mantereen puolella mutta seki johtuu siitä et sitte jos Vallisaaressa ei järjestetä muovin keräystä niin sitte, se on hyödyllisempää laittaa se kaikki niihin jätejakeisiin jotka siellä on olemassa kuin että niitä erillisesti sit kuljetetaan jonnekin muualle.

JT: Aivan.

KK: Mutta ollaan mietitty, sitä et miten se saadaan mahollisimman hyvin, toimimaan yhteistyössä sitten saaren muiden käyttäjien kanssa, et saaren yrittäjien ja Metsähallituksen kans..

JT: ..Just niin. Mitä Kiira Kivisaari.. Miten sä ajattelet mistä sä oot itse erityisen, iloinen?

KK: No ensinnäkin siitä että biennaali järjestyy. Siis se on varmaan semmonen mitä ainaki, koko meiän tiimi odottaa ihan hirveesti että jes. Sitten mää oon tosi iloinen siitä miten toi meiän oma tiimi on hienosti sisäistäny tän vastuullisuusajattelun niiden ihan osaks omaa työtä ja samoin nää yhteistyökumppanit kenen kanssa me biennaalia tehään. Niin se on ollu kyl kiva huomata että, on tilaa tämmöselle ympäristö- ja vastuullisuusajattelulle ja on tosi kiva tehä töitä sellasessa ilmapiirissä.

JT: Niin ja se on sisäistetty siihen tekemiseen että se ei oo vaan jotain ekstraa siihen työn päälle.

KK: Nimenomaan. Ja sitte vielä se ehkä et kuinka paljon nyt jo ennen biennaalia, on huomannu et syntyy keskusteluu museoalalla, näistä ympäristöasioista, ja sitte sen keskustelun lisäks ne alkaa olee konkreettisia toimia niin kyl niist löytyy (iloi) [0:29:51.5 hp].

JT: No onko toi semmonen asia joka on sitte tietyllä tavalla myös kertoo sen tapahtuman onnistumisesta sitten kun se on syyskuun lopussa ohi ja jos se tämmöstä herättelyä, tekee vai onko jotain muuta millä sä ajattelet että tää ensimmäinen biennaali on onnistunut joku semmonen sun henkinen mittari?

KK: No kyl mun yks henkinen mittari on just se et se herättää kiinnostusta ja pystytään puhuu eri toimijoiden kanssa et mikä onnistu ja mikä kaipaa vielä viilausta ja parantamista. Et kyl se on semmonen.. Et se on meidän yhteinen voimavara et pystytään keskustelee et millasii ratkasui on syntyny ja mimmosii ratkasui tehty. Et se on ainaki yks et herätetään keskustelua ja, sitte ehkä toinen niin mä toivon et, iso osa meiän asettamista tavoitteista, toteutuis sitte ton meiän ympäristöohjelman osalta. Ainaki nyt näyttää siltä että niin tulee toivottavasti käymään.

JT: Kyllä. No vielä loppuun mä haluaisin kysyä sulta että nyt ku me nähdään taidetta siellä tosi poikkeuksellisissa merellisissä luonto-olosuhteissa ja se Vallisaari tuo siihen ihan omanlaisensa kehyksen, sen taiteen kokemiselle niin mitä sä ajattelet taiteesta sitten? Voiko (se) [0:31:04.0 hp] sinusta vahvistaa, ihmisen luontosuhdetta?

KK: Mä en oo mikään taidealan ekspertti mutta tälleen omakohtasesta kokemuksesta mä uskon et taide voi vahvistaa luontosuhdetta mut se tarvii siihen rinnalle sit taas niitä, luontokokemuksia jotka tapahtuu siel luonnossa. Siks onki hienoo et on tällasii erilaisia, taidetapahtumia ja teoksia jotka on sit viety ulos sinne luontoon jossa tää taide ja luonto kohtaa. Mä uskon et sillä on hyvä sauma toimia tämmösenä luontosuhteen vahvistajana.

JT: Näin siis Kiira Kivisaari. Tämä oli Helsinki Biennaali -podcastsarjan toinen jakso. Ensi kerralla puhumme itse tapahtuman taiteesta. Miten taiteilijat valikoituivat mukaan ja miten he ottivat vastaan biennaalin tapahtumapaikan, villin Vallisaaren. Tästä kaikesta kertovat biennaalin pääkuraattorit, Pirkko Siitari ja Taru Tappola.