Puhujien merkinnät:

JT                             Jonna Tapanainen

TT                            Taru Tappola

PS                            Pirkko Siitari

 

JT: Sieniurku, kaupunkilaisten neulomia koralleja, puurojusta rakennettu majakka ja ruutikellariin luotu ihmisen suolisto, Helsinki Biennaalin taideteokset kutsuvat katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta ja kokemaan taidetta ainutlaatuisesti luonnon ja meren yhteydessä. Tämä on Helsinki Biennaali -podcast ja minä olen toimittaja Jonna Tapanainen. Ensimmäisessä Helsinki Biennaalissa on mukana yli 40 taiteilijaa tai taitelijaryhmää. Suurin osa heistä luo Vallisaareen uuden paikkasidonnaisen teoksen. Luvassa on kuvataidetta, äänitaidetta, installaatioita, elokuvia, performansseja ja tapahtuma levittäytyy myös mantereen puolelle ja taiteen äärelle pääsee myös verkossa. Mutta miten biennaalin taiteilijat ovat ottaneet Vallisaaren paikkana vastaan? Millaisia elämyksiä on luvassa? Kuinka saari voi yllättää? Tästä kertovat nyt Helsinki Biennaalin pääkuraattorit HAMin näyttelypäällikkö Pirkko Siitari sekä julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola. Pirkko Siitari ja Taru Tappola, ihan pakko on kysyä tähän alkuun tää klassinen, miltä nyt tuntuu kun biennaali oikeesti tulee ihmisten ilmoille tänä kesänä?

PS: Mahtavalta! Ihanalta!

TT: Kyllä, tätä on odotettu ja ollaan tosi ilosia, että päästään itsekin viimein näkemään ne teokset, livenä.

JT: Niin aivan, ne on vielä kaikki teille vähän mysteerejä, osaltaan.

PS: Niin suuri osa on uusia teoksia, jotka on tekeillä ja joita lähdetään nyt rakentamaan sitten tässä piakkoin.

TT: Joo, ja ne on kuitenkin myöskin sellaset teokset jotka on valmis konsepti tai olemassa oleva teos, niin se on ihan erilainen siinä ympäristössä, jossa se sitten ottaa merkityksiä, siltä Vallisaaren erilaisilta kerroksilta.

JT: Just näin ja tosta mä haluan teiltä kans kysyä vielä lisää. Mutta puhutaan ensin vielä tästä Helsinki Biennaali -alaotsikosta eli Sama meri, ja tää teema oli tietenkin olemassa jo ennen kun meillä oli pandemiasta tietoakaan, mutta siitä tuli valitettavasti sitten koronan takia vielä entistä ajankohtasempi, avaisitteko vähän tätä teemaa? Miksi tämä tuli alaotsikoksi ja mitä se oikeastaan tarkottaa?

TT: Joo. Me lähettiin miettimään tätä biennaalia ei oikeastaan sinänsä minkään teeman kautta, vaan me lähdettiin lähestymään Vallisaarta ja koko tätä paikkaa ja ehkä koko tätä maailman tilannetta. Ja mietittiin et mitkä on semmosia tässä ajassa keskeisiä asioita, ja tietenkin sitten tää maailman ekologinen tilanne on yks semmonen, mistä ei pääse yli eikä ympäri ja se on akuutimpi koko ajan. Ja sitten kun me tutustuttiin Vallisaareen ja sieltä alko nousta erilaisia teemoja ja myöskin sitten yhteistyössä taiteilijoiden kanssa. Ne löysi sieltä erilaisia asioita, niin meit jotenkin alko kiinnostaa tää, että miten kaikki asiat maailmassa onkin niin yhteen kietoutuneita ja yhteen kytkeytyneitä ja riippuvaisia toisistaan. Ja ihan oikeastaan joka asiasta alko löytyä semmosia keskinäisiä riippuvuuksia. Ja sitten tää Sama meri -nimi. Se oikeastaan tuli semmosesta Jaan Kaplinskin runosta, joka on 70-luvun alussa kirjotettu, mutta se tuntu hirveen sopivalta metaforalta, kuvastamaan sitä semmosta valtavaa yhteen kytkeytymistä joka on semmonen maailman perusolemus. Mutta sitten samalla lailla kun niin kun meri ei ole yksi ja sama, vaan se on eri paikoissa ja eri aikoina ja eri tilanteissa todella monimuotonen ja erilainen, vaikka se onkin sitä yhtä ja samaa [0:04:17.6 nauraa] vettä, niin samalla lailla erilaiset yhteen kytkeytyneet asiat, toisistaan riippuvaiset asiat voi yksittäisinä olla hyvinkin erilaisia ja monimuotoisia. Haluutsä Pirkko täydentää?

PS: No sä kerroit tosi hienosti siitä miten tämä meijän prosessi meni ja tämä Vallisaari paikkana on niin erityislaatuinen, että kun me mentiin sinne ensimmäisiä kertoja, niin aika pian se oli selvää, että biennaalin täytyy rakentua suhteessa siihen paikkaan. Ja Vallisaari onkin ohjannu meidän tekemistä sekä sisällöissä että käytännöissä. Ja tää Sama meri liittyy tietysti myöskin tähän Vallisaaren sijaintiin et meren rannalla ollaan ja meri se yhdistää meitä kaikkia, ja meren vaikutukset on erilaisia eri paikoissa. Ja kaikki nämä asiat joita me pohdittiin sillon niin tietysti heijasteli hyvinkin ajankohtaisia edelleenkin ympäristökriisiä ja niitä teemoja joita me sit myöhemmin tässä tullaan varmaan käsittelemään, niin ne kaikki teemat liittyy todellakin Vallisaareen, mutta samanaikasesti ne heijastelee jotakin laajempiakin asioita, laajempia ilmiöitä sinänsä.

JT: Niin ja nyt kun on puhuttu pandemia paljon siitä et me ollaan kaikki samassa veneessä, mutta tietenkin tää vaikuttaa meihin kaikkiin hyvin eri tavalla ettei sillä tavalla tasa-arvosesti kohdata, mut et kuitenkin että nää laineet lyö joka paikkaan, vaikka ehkä eri volyymilla vois sanoa.

PS: Se oli aika hienosti sanottu. Juuri näin.

TT: Kyllä. Ihan totta [0:05:55.2 nauraa].

JT: Ja sitten toisaalta kun te puhuitte tästä yhteisyydestä ja siitä et kaikki on yhteydessä toisiinsa, niin taiteellahan on sitten iso roolinsa näitten yhteyksien osoittajana tai ehkä niihin herättäjänä, vai mitä ajattelette?

PS: Kyllä. Taiteella on kyky herättää keskustelua ja taiteella on kyky myöskin herättää empatiaa tai opettaa meille empatiaa, ymmärrystä, erilaisuuksien ymmärtämistä myöskin. Taiteella on valtava potentiaali tässä meidän ajassamme.

JT: Kyllä. No puhutaan Vallisaaresta eli tästä erityislaatuisuudesta mikä ehkä Helsinki Biennaalissa nyt korostuu eli tämä tapahtumapaikka, uniikki, vielä joku vuosi sitten aika villinä [0:06:41.9 nauraa] rehottanut Vallisaari ja kulttuurihistoriallisesti arvokas paikka, niin miten ja miksi biennaalia alettiin ajatella näin paikkasidonnaisella tavalla? Mitä se oikeastaan tarkottaa tää paikkasidonnaisuus?

PS: Vallisaaressa (erityistyöskentely), taiteen esittäminen ja tuottaminen näinkin erityiseen paikkaan kun Vallisaari, niin se vaatii sitä, että sillä taiteella on todellakin joku tai me ajateltiin niin, että taiteella täytyisi olla joku suhde siihen paikkaan, joku luonteva ja perusteltu syy olla Vallisaaressa. Ja sen takia teokset liittyvät monilla tavoilla Vallisaareen ympäristöön tai sen historiaan tai sen luontoon, ja käyvät sillä lailla vuoropuhelua sen paikan kanssa. Ja kuten jo aikasemminkin sanoin niin se ei tarkota sitä, että taide olisi ainoastaan, käsittelisi ainoastaan Vallisaarta vaan taide käsittelee tosi laajoja ilmiöitä, mutta tämän paikan kautta ikään kuin.

TT: Joo, ja nää ajatukset paikasta ja kaikesta mahdollisista niin kun erilaisista mielleyhtymistä ja juurista, jota siihen liittyy niin nehän tuli myös paljolti taiteilijoilta jotka kävi meidän kanssa siellä saaressa ja kävi sitten itsekseenkin tutustumassa siellä, ja jokainen taiteilija joka siellä kävi, niin hurmaantui omalla tavallaan siitä Vallisaaresta ja löysi ehkä jotakin elementtejä sitten omaan teokseensa tai ajatteluunsa, suoraan tai välillisestikin näistä teemoista joita sieltä Vallisaaresta löytyy.

PS: Se on jännä että paikkahan on aina enemmän kun mitä me nähdään et siihen liittyy aina historiallisia kerrostumia ja erilaisia ekosysteemejä ja erilaisia verkostoja, et paikka ei ole yksin olemassa sinänsä oikeastaan, vaan siihen liittyy monia muita asioita. Ja nämä monet muut asiat sit tulee ilmi näissä teoksissa ja teemoissa.

JT: Niin, se on aika varmaan aika moniaistillinen [0:08:56.8 nauraa] kokemuspaikka nyt taiteelle sitten Vallisaari. Mut mitä se on tarkottanu käytännössä teidän työnne kannalta? Tää on ollu varmaan teillekin aika erityinen tehtävä ja te ootte sanonu, että te ootte pyrkiny siihen että jokasella teoksella on syynsä olla siellä missä se on, niin mitä se on tarkottanu teidän työn kannalta? Ja siitä miten te ootte kontaktoinu taitelijoita?

PS: No työn tekemisestä mä sanoisin sen, että sehän on ollu tämmöstä kädet savessa tekemistä, että hyvin erilaista kun mitä museotilassa työskenteleminen [0:09:28.0 nauraa] on, et me ollaan paljon siinä on ollu tämmöstä retkeilymeininkiä, et se kaikki on vaatinu sitä et me ollaan tutustuttu paikkaan ensinnäkin tosi usein siellä käyden ja kävellen ja miettien sitä paikkaa. Ja mitä mä sanoisin siitä syystä, niin se että oikeastaan viittaan siihen, mitä puhuttiin tossa paikkasidonnaisesta taiteesta, niin sillä lailla että sillä teoksella on suhde siihen ympäristöön että se on sen kanssa vuorovaikutuksessa.

TT: Joo, ja me ollaan taiteilijoiden kanssa käyty semmosta dialogia. He on kaikki saaneet ehdottaa, että missä paikassa siellä [0:10:08.0 naurahtaa] Vallisaaressa heidän, he haluais, mihin paikkaan tehdä näitä uusia teoksia. Mutta toki me ollaan sitten kaikki paikat ei oo ollu mahdollisia, ja me ollaan kuitenkin pyritty, kun siellä on tavallaan tämmösiä ryhmittymiä. Siel on muutama erilainen rakennus johon me ollaan sit koottu enemmänkin teoksia, niin me ollaan myös pyritty siihen et niillä on jonkinnäkönen temaattinen yhteys, ei niin että kaikki käsittelis samaa teemaa, mut et niis on tiettyjä semmosia [0:10:45.5 nauraa] lonkeroita jotka kohtaavat. Tää paikka on ollu myös tosi haasteellinen taiteen kannalta. Täähän ei ole mikään todellakaan [nauraa] galleriatila, vaan teokset on erilaisten luonnonvoimien armoilla, jos ne on ulkona, sisätiloissa ne on sisätilan ehdoilla. Saari on suojeltu, siellä luonto pitää ottaa huomioon kaikessa ja myöskin sitten nää saaren rakennusten suojeluarvot, eli jokaiselle ruuville, mielellään niitä ruuveja ei saa ollenkaan kiinnittää mutta jos on ihan pakko, niin jokaiselle yksittäiselle ruuvillekin pitää hakea lupa.

PS: Siis kaikki teosideat on itse asiassa muuten käsitelty yhteistyössä sitten erilaisten tahojen kanssa, just niin kun Museoviraston kanssa, jos ollaan tekemissä jossakin rakennuksen sisätiloissa esimerkiksi ja ulkotiloissa Metsähallituksen kanssa, heidän edustajiensa kanssa, tai sitten näitten teosturvallisuuteen tai yleisön turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja asiantuntijoiden kanssa. Elikä se on iso, pitkä prosessi.

TT: Joo, ja se on vaatinut taiteilijoilta tosi paljon joustavuutta ja suunnitelmien muutoksia, mutta täs on ollu tosi ihanaa se, miten paneutuneesti taiteilijat on miettiny näitä suunnitelmiaan ja sitten myös miettineet [0:12:19.0 nauraa] varasuunnitelmia, jos joku alkuperänen idea ei oo ollu mahollista toteuttaa.

JT: Aivan. No onko tää sitten tää paikkasidonnaisuus syy siihen vai mikä on syy siihen, että eikö biennaalin näissä teoksista aika poikkeuksellisenkin iso osa ole uusia?

PS: Joo, kyllä. Suurin osa on uusia ja nimenomaan mä näkisin sen niin, et nimenomaan sen takia uusia, että sinne oli vaikeampaa oikeastaan ajatella sillä lailla, et kaikki teokset olis olleet valmiita teoksia, jotka sopisivat siihen ympäristöön. Näin me saatiin teoksia, jotka sit todellakin on suunniteltu sitä ympäristöä varten.

JT: No puhutaan vähän näistä teemoista sitten mitä täällä nähdään. Viittasittekin jo näihin, mutta näitä teemojahan on siis neljä, luontoyhteys, rajat ja identiteetit, aika ja muutos sekä empatia ja yhteisyys. Olisko teillä antaa vähän esimerkkejä siitä miten nää teemat ilmenee? Jos puhutaan vaikka tosta luontoyhteydestä?

TT: Joo. Siinä yks esimerkki on esimerkiks alkuperäiskansojen luontoyhteys ja tavallaan se, että miten nykymaailma on vaarantanu sen, et se tulee tossa esimerkiksi Outi Pieskin ja Birit ja Katja Haarlan teoksessa ja sitten myös Samnang Khvayn teoksissa esille. Miten tavallaan ihmisen ja luonnon yhteiselo on rikkoutunut ja miten se voitais palauttaa.

PS: Joo.

TT: Haluutsä Pirkko täydentää?

PS: Joo, siis tää tematiikka tää luontoyhteys tässä, niin kun näkyy tää yhteen kytkeytyminen ehkä kaikkein konkreettisimmin, ja tulee mieleen tuo Teemu Lehmusruusu, joka tekee todella kiinnostavaa teosta, jossa hän tekee maaperän eliöiden äänet meille kuultavaksi, erilaisia tekniikoita hyväksi käyttäen. Siinä on muun muassa aurinkoenergiaa käytetään siinä teoksessa.

JT: Aivan. Se kuulostaa kyllä aika huimaavalta [0:14:27.7 nauraa].

PS: Totta. Se on todella mielenkiintosta nähdä ja kuulla.

TT: Joo. Ja esimerkiks sitten Tuomas A. Laitinen, tosi semmosessa monisyisessä teoksessaan, niin käyttää, käsittelee muun muassa mikro-organismeja ja sitä et miten tekoäly luo uutta elämää erilaisista aineksista. Jokaisen täydenkuun aikana voi kuunnella semmosen radiolähetyksen tuolta biennaalin sivuilta jossa tosiaan tekoäly muuntaa musiikkia ja keskiaikasta käsikirjotusta joksikin aivan uudeksi.

PS: Joo. Ja sit tulee mieleen vielä tuo, siis moniakin taiteilijoita, muistakaan varmaan nyt kaikkia mutta Wanuri Kahiun elokuvassa esimerkiks tämmönen dystopia, niin jossa veden ja puhtaan maaperän elintärkeys tulee näkyväksi niiden puuttumisen kautta. Tai sitten taitelijakollektiivi Honkasalo-Niemi-Virtanen -installaatiossa ihmiselämä alkaa vedestä ja palaa veteen.

TT: Ihan totta. Ja sitten on vielä esimerkiks Antti Majavan (purjehdus) [0:15:43.0 naurahtaa] Suomen fossiilisen energian lähteillä niin taas sitten kartottaa sitä meidän riippuvuutta tietyistä luonnosta tulevista aineista, ja miten se tavallaan sama riippuvuus myös sitten vahingoittaa meidän suhdetta luontoon.

JT: Eli siellä on kaikenlaista lähtien biologisista lahoamisprosesseista tällasiin fossiilisten polttoaineiden käytön kritiikkiin et tosi kiinnostavaa kyllä. No mites sitten jos puhutaan näistä rajoista ja identiteeteistä niin miten sitä on lähestytty?

TT: Joo. Se tulee oikeestaan kans just tosta Vallisaaren positiosta sellasena rajan paikkana. Se on meren ja mantereen rajalla, se on Helsingin ja ulapan rajalla, ja se on tietysti puolustuslinnakkeena on rakennettu ylläpitämään ja vahvistamaan rajoja. Me ollaan lähestytty tätä rajaa ja identiteettiä, johonkin paikkaan kuulumista myös sitten sellasten teosten kautta, jotka kertoo ihmisistä jotka on joutuneet pois kodistaan. Ja kodittomuus on yks semmonen teema tai jonkun paikan menettämisen teema liittyy myös Vallisaareen, koska sehän on ollu asuttu paikka. Siellä on teoksia asuinrakennuksessa, josta ihmiset on sit joutunu lähtemään pois, kun puolustusvoimien toiminta saarella on päättyny. Ihan näistä taiteilijoista niin esimerkiks Uwa Iduozeen valokuvat. Hän on nostanu esiin ihmisiä, jotka on lähteny alkuperäisestä kodistaan ja perustanu uuden elämän jonnekin muualle, täs tapauksessa Suomeen.

PS: Sitten on esimerkiksi Mario Rizzi ja Baran Caginli, jotka käsittelevät tätä kodin menettämistä pakolaisuuden näkökulmasta, ja vielä tulee mieleen Inga Meldere joka keräsi muistoja ihmisiltä jotka viettivät lapsuuttaan tuolla Vallisaaressa ja sit vielä tosi kiinnostavaa oli tämä et me löydettiin Vallisaaresta oma taiteilija Topi Kautonen, joka asui sotien jälkeen Vallisaaressa ja työskenteli siellä (Puolustusvoimain sääasemalla) [0:18:11.6], ja hän maalasi maisemia ja sään ilmiöitä. Ja nyt me esitetään hänen maalauksiaan siinä samassa paikassa, samassa talossa Luotsitalossa, jossa hän asui.

JT: Aika hienoa.

PS: Kotiin paluu.

JT: No sitten kolmas teema on tämä aika ja muutos. Mitäs kaikkea siinä tuodaan esiin?

PS: Aika ja muutos liittyy myöskin sillä lailla Vallisaareen, että Vallisaaressa ihmisen aika on todella lyhyt, mutta ihmisen jättämät jäljet on olleet aika rajuja. Saarta on todella monin tavoin hyödynnetty historian kuluessa. Se on esimerkiksi ollu hakattu puuttomaksi jossakin vaiheessa, ja viimeisin muutos Vallisaaressa on ollu tämä vuosi sittenkös toteutettu viemäriverkoston ja vesiverkoston rakentaminen. Elikä tavallaan tämmösiä niin kun muutosaika ja muutos teemana liittyy tällä lailla Vallisaareen, ja eräs taiteilija joka tulee nyt heti tässä mieleen niin on Samir Bhowmik, joka tarkastelee teoksessaan sitä miten infrastruktuurirakentaminen vaikuttaa ympäristöön, ja miten tämmönen maiseman katoamisen myötä myös tämmönen kulttuurinen muisti katoaa.

TT: Ja sitten esimerkiks Marja Kanervo on tallentanu ajankulumisen merkkejä ja kadonneen elämän merkkejä teoksessa jonka hän on ensin installoinut yhteen asuinrakennuksen, koko rapun kaikkiin huoneistoihin, ja sitten siitä on tehty filmi. Sitten esimerkiks Niskanen ja Salo käsittelee aikaa ja muutosta ehkä tämmösessä [0:20:05.4 nauraa] tähtitieteellisessäkin merkityksessä, tähtitieteellisen ajanlaskun käännekohdassa, jossa he on nauhottanu tämmösen teoksen, jossa on meriliikenteen ohjausvalot ja niiden vilkkumisrytmistä on tehty musiikkia. Heille on tärkeetä et tää on kuvattu kesäpäivän seisauksen hetken molemmin puolin, jolloin tavallaan se vuodenkiertoa mittaava valoisuuden määrä on hetken ajan sama. Aika ja muutos näkyy sitten esimerkiks myös Janet Echelmanin teoksessa, joka on elokuun ajan Senaatintorilla, ei oo siis varsinaisesti saaressa. Sen nimi 1.78 viittaa maanjäristykseen, joka oli niin voimakas, tapahtu Tyynellämerellä ja johti siihen Japanin tsunamiin, että sen maanjäristyksen voima siirsi maapallon massaa niin että pallomme pyörähdys nopeutui yhtenä päivänä 1.78 mikrosekuntia ja tavallaan saman verran aikaa ikään kun katosi meiltä, meidän ajanlaskusta. Meillä on aika paljon näitä aikaan ja muutokseen liittyviä taiteilijoita.

PS: Aikaan ja muutokseen liittyviä taiteilijoita on todellakin paljon, et voin mä mainita siitä vielä muutaman. Esimerkiksi Sari Palosaaren, jonka veistoksissa on tämmösiä kiviä, jotka halkeaa omaan tahtiinsa ja sit toisaalta Alicja Kwaden teoksissa jossa kiven juonteet, kerrokset ja värit paljastaa kivien muinaisen syntyprosessin. Et näitä on näitä aikaan ja muutokseen liittyviä taiteilijoita vielä muitakin, vaikka IC-98 jonka teos viittaa kokonaisen sivilisaation hiipumiseen ja ihmisen jälkeiseen aikaan, jossa on enää jäljellä oikeastaan luonnon prosessit tässä teoksessa.

TT: Joo, ja aika monessakin teoksessa on just tällasia tosi hitaita luonnon prosessin aikajaksoja tai jopa sit vielä hitaampia geologisia aikajaksoja, ja just Alicja Kwaden teos Pars Pro Toto, jossa on kahdeksan tämmöstä planeettamaista kivipalloa, niin siinäkin on viittauksia tämmöseen kosmiseen rakenteeseen, jonka muodostuminen on kestäny [0:22:39.3 nauraa] ihmiselle käsittämättömiä aikoja. Sit on tosiaan tää ihmiselämän aika, esimerkiksi lapsuuden ajan ohikiitävyys, joka tulee Inga Melderen teoksessa esille.

JT: Aivan, eli tälleen mikrokosmoksesta makrokosmoksiin.

TT: Kyllä, ja kaikki siltä väliltä [0:22:57.2 nauraa].

JT: No neljäs teema on sitten vielä empatia ja yhteisyys ja sitä nyt vähän jo sivuttiinkin tossa Sama meri -alaotsikon kautta, mutta tulisiko teille sieltä mieleen joku kiinnostava nosto?

PS: No esimerkiksi Paweł Althamer, jonka työskentelyn ytimessä on aina tämmönen yhteisöllinen tekeminen. Hän tulee toteuttamaan kaks elokuvaa, jotka hän on tehny yhteistyössä Suomenlinnan avovankien kanssa. Toisessa elokuvassa kuvataan tätä tekemisen prosessia ja kerrotaan avovankien omia tarinoita, elämäntarinoita. Ja tää toinen elokuva on sit (VR-muodossa) [0:23:40.5] ja taiteilija itse näyttelee siinä vankien kanssa tarinassa, jonka ytimessä on vapautuminen. Siinä vangit löytävä tiensä itseensä mahdollisesti, mutta takaisin luontoon myöskin. Ja sit tulee mieleen korealainen Kyungwoo Chun, jonka teokset rakentuvat myöskin yhteisöllisesti, ja hänelle keskeistä on luoda tilanteita joissa ihmiset kommunikoivat keskenään ja Vallisaaressa on teos jossa tärkeää on kuunnella lintujen ääniä ja tallentaa näitä ääniä sitten piirtämällä.

TT: Joo ja sitten on esimerkiks Meiju Niskala ja Pasi Autio, joiden teoksissa ihmiset pannaan kohtaamaan toisiaan vähän eri tavoin. Ja ehkä viel tämmönen iso yhteinen ponnistus ja empatiaharjoitus on ollu tää Christine ja Margaret Wertheimin koralliteos..

JT: Kyllä.

TT: ..joista toinen osa tulee esille Oodiin ja sitten toinen sinne Vallisaareen, ja sehän on näiden taitelijoiden konseptin mukaan tehty, mutta sen virkkaamiseen erilaisista materiaaleista on osallistunut tuhansia helsinkiläisiä.

JT: Siitä tuli varmaan nyt vielä mittavampi näin pandemiankin myötä.

TT: [0:25:03.8 nauraa] Mää luulen joo, että neuloosi iski aika moniin ihmisiin.

JT: [nauraa] Juuri näin.

TT: Meil on ihan mahtavasti tätä virkkausmateriaalia ja nyt sitä aletaan sitten täällä HAMissa kasata ja toivotaan, että toinen näistä taitelijoista pääsis sitten kokoamaan sitä Vallisaareen tulevaa teosta meidän kanssa.

JT: No tosi kiinnostavia nostoja ja tulee kyllä semmonen olo, että täällä herätellään varmaan aikamoista isompaa keskustelua ja vähän niin kun sellasta tapaa ehkä nähdä maailma uusiksi. Tää BIOS-tutkimusyksikköhän on myös korostanut sitä, että biennaalilla ja taiteella niin sillä on myös tää rooli tämmösenä meidän uuden tämmösen kulttuurisen käsityskyvyn muovaajana, että ehkä meidän ei tarvi vaan aina ostaa ja kuluttaa, ehkä me voidaan enemmän olla tai jotenkin opetella elämään uudella tavalla. Se vaatii meiltä aika paljon, mutta tässähän on paljon tämmöstä vuoropuhelua sen kanssa, et se itse asias vois jopa onnistua jos me osataan kuvitella se.

TT: Ihan totta, joo. Just tää että miten taiteilija teoksillaan kiinnittää huomiota, miten riippuvaisia me ollaan meidän ympäristöstä ja toisistamme ja miten yhteen kytkeytyneitä ollaan. Täs vois mainita vielä vaikka taidekollektiivi Wauhausin joka tulee sitten syksyllä tapahtuvassa teoksessaan tutkimaan just tätä, että keitä ne muut on, joiden kanssa me tää ympäristö ja meidän resurssit jaetaan. Täs vois Pirkko mainita myös ehkä ton..

PS: Niin totta, joo. Gustafsson ja Haapojan teos joka heidän näyttelynsähän meillä oli HAMissa yksityisnäyttely ja alun perin olikin tarkotus että näyttely on osa biennaalia, mutta koronan takia aikataulut muuttuivat siten, että näyttely oli jo, mutta meillä on heidän uusin teoksensa esillä verkossa. Ja heidän teostensa ytimessähän on aina ollu se ajatus kaikkien elollisten tasa-arvosta ja yhteydestä toisiinsa sekä elottomaan luontoon myöskin. Et heidän teoksensa todellakin tulee sit verkkoon.

TT: Joo, ja vois vielä mainita sellasina teoksina, jotka jollain lailla visualisoi ja konkretisoi yhteen kytkeytymistä, niin tosiaan Echelmanin teos, joka perustuu rakenteeltaan kalastajien verkkoihin ja esimerkiks sitten Jaakko Niemelän teos, joka on tehty rakennustelineistä ja jossa kans, jos yhtä osaa liikuttaa niin koko homma romahtaa.

PS: Niin ja sitten vielä toi Tadashi Kawamatan teos, hän rakentaa tämmösen oman majakan Vallisaareen niin sehän näyttää tämmöseltä vähän kaoottiselta, sekavalta rykelmältä mutta on tosi tarkkaan suunniteltu ja siinäkin kaikki osat on tärkeässä roolissa ja kannattelevat toisiansa.

JT: Tää on kyllä kiinnostavaa sitten tämä, et miten, millanen tää biennaali on kun tää kuitenkin tää on tämmönen taiteen ja luonnon ja merellisen Helsinginkin tämmönen synteesi ja se on varmasti enemmän kun osiensa summa mutta että tekään tai kukaan ei voi oikein ennakoida varmasti että miten siellä sitten sitä taidetta koetaan ja miten se näyttäytyy siinä kontekstissa.

PS: No me ollaan yritetty ennakoida sitä miettimällä näitä teemoja ja sitä, että miten teokset sijottuu sinne Vallisaareen että tarkotuksena ei ollutkaan täyttää saarta pelkä-, taiteella vaan jättää sinne tällasia suvantokohtia, jossa ihmisillä on aikaa ja mahdollisuus nauttia ainoastaan ja vaan siitä ympäristöstä myöskin.

JT: Mut lähinnä mä mietin sitä, että se on varmaan aika yllätyksellinen kuitenkin [0:28:56.8 nauraa] tää biennaali sitten monilla tavoin.

TT: Joo, kyllä me toivotaan että sieltä löytyy [nauraa] aarteita ja ollaan ihan varmojakin siitä.

PS: Se varmasti on myöskin niin, että ne taideteokset siellä avaa siihen paikkaan ihan uudenlaisia näkymiä ja uusia näkökulmia, et jos on joku käynyt Vallisaaressa ennen, ja sit tulee sinne nyt ja katsoo tätä paikkaa taideteosten kanssa ja niiden kautta, ja niiden luomien näkökulmien kautta, niin heillekin tämä voi näyttäytyä uudenlaisena kokemuksena, kun taideteokset siellä tuovat siihen omat näkökulmansa ja taiteen kanssa Vallisaartakin tarkastelee sitten erilaisista näkökulmista käsin.

TT: Joo. Ja se on tosiaan, siellähän on näitä fantastisen upeita ruutikellareita, jotka ei oo tähän mennessä ollu avoimia yleisölle ja nyt muutama taiteilija jotka on luonu teoksensa sitä ruutikellaria, ja ne näyttäytyy nyt ihan tosi taianomaisina paikkoina esimerkiks Maaria Wirkkalan tai Dafna Maimonin teos, joka on muuttanut yhden tämmösen kellariston suolistoksi, jonka läpi sitten katsojat pääsee kulkemaan [0:30:23.7 nauraa].

JT: Mahtavaa. No, Vallisaari ei tosiaan oo kuitenkaan ainoa paikka jossa Helsinki Biennaalia pääsee kokemaan, tässä on tietysti ympärillä nytten iso digitaalinen kokonaisuus ja mainitsitte jo Oodin ja HAMin, mutta miten muuten me nähdään sitten biennaali täällä mantereen puolella?

TT: No tosiaan Wauhaus -kollektiivin teos tapahtuu [0:30:48.9 nauraa] useana päivän tuolla Vuosaaressa. Siinä on tietysti rajoitettu osallistujamäärä, mutta siitä tehdään myös sitten videotallenne, joka on myöhemmin katsottavissa.

PS: Joo, ja sit on toi Zodiakin tuottama Jouni Kärkkäisen ja Jukka Tarvaisen Muuri-teos joka on Töölönlahdella, ainakin. Ja sitten (EGSin Saari-teoksista) suurin osa sijottuu eri puolille kaupunkia.

JT: Aivan, ja eikö tämä ole niin että Taru Tappola kun olet tosiaan HAMin julkisen taiteen päällikkö, niin tää biennaali on myös merkittävä Helsingin julkisen taiteen kokoelman kannalta?

TT: Kyllä. Sä oot ihan oikeessa. Tässä on joitakin teoksia, jotka tosiaan tulee sitten tämän biennaalin jälkeen sijoitetuksi osaksi Helsingin julkista taidetta eri puolille Helsinkiä. Muun muassa Kalasatamaan on menossa Alicja Kwaden kaksi teosta ja Laura Könösen iso teos tulee sitten myöhemmin Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon. Ja nää EGSin teokset kuuluu myös meijän julkisen taiteen kokoelmaan. Se on vähän vielä auki, että kuinka ne on tilapäisiä, mutta että kuinka monena kesänä niitä ehkä sitten nähdään eri puolilla Helsinkiä.

JT: Aivan. No maailmalla järjestetään paljon biennaaleja ja joskus niillä saattaa olla hyvinkin tämmönen elitistinen maine, mutta Helsinki Biennaali ponnistaa nyt aika semmosesta niin kun paitsi tästä vastuullisuudesta myös tämmöisestä avoimuudesta, saavutettvuudesta, että tää on ainakin tulee itselle semmonen olo, et tässä pyritään kutsumaan laajasti ihmisiä mukaan ja kokemaan sitä taidetta ja madaltamaan kynnystä. Miten tärkeä tavote tää on ollu tässä biennaalin suunnittelutyössä?

PS: Tärkeää, erityisesti toi on tärkeää että biennaali on ilmainen, et sehän on..

JT: Aivan.

PS: ..erityisen tärkeetä ja ei niinkään tavanomaista biennaalimaailmassa, et siitä me ollaan todella ylpeitä, et me pystytään pitämään biennaali ilmasena kaikille. Ja saavutettavuus kaiken kaikkiaan on meille tosi tärkeä arvo museotoiminnassakin.

TT: Kyllä. Jos aatellaan ihan fyysistä saavutettavuutta, niin on totta että Vallisaari [0:33:14.8 naurahtaa] historiallisena linnakesaarena ei oo ihan paras mahdollinen eikä ihan jokainen kohde oo esimerkiksi pyörätuolilla saavutettava mutta me pyritään sitten että nekin paikat, joita ei välttämättä ihan jokainen pääse kipuamaan katsomaan, niin olis jollain lailla nähtävissä sitten virtuaalisesti. Siellähän nyt kuitenkin on olemassa oleva tie ja et [nauraa] ihan keskelle metsää ei jouduta. Ja sinne minne on pystytty, niin on rakennettu luiskoja, mutta että siel on tiettyjä rajotuksii, joita sitten ei pystytä ylittämään tässä. Jos aattelee, niin se on kyl tosi tärkee arvo ollu meille, että täs tehdään nyt toivottavasti biennaalia, joka on tarkotettu ei pelkästään pienelle taiteen asiantuntijajoukolle vaan että täs ois myös teoksia, jotka aukeaa ihan tavalliselle yleisölle ja kaikille kaupunkilaisille ja näiden teosten avaamista ja jotenkin sellasta yhdessä tekemistä ja osallisuutta pyritään sitten myös erilaisilla oheisohjelmilla ja lapsille ja perheille suunnatuilla tapahtumilla lisäämään.

JT: Aivan. Ja sitten varmaan tää on, tällä on varmasti iso merkitys ihan suomalaisen taidekentän näkyvyydelle että pystytään sitten nostamaan ihan eri tavalla suomalaisia tekijöitä esiin.

PS: Ja se oli meillä itse asiassa alun perinkin lähtökohtana et me haluttiin valita biennaaliin paljon Suomessa työskenteleviä taiteilijoita, ja tehdä heitä tunnetuksi myöskin.

JT: Joo, no ensimmäinen Helsinki Biennaali nyt siis avautuu kansalle ja ihmisille 12.6. Helsinki-päivänä, ja tän tapahtuman takana on ollut iso työryhmä ja tää on ollu myös tämmönen iso toimialojen välinen ponnistus. Miten isosta työstä tässä puhutaan? Millanen porukka teitä on siellä ollu tekemässä tätä?

TT: No joo, tää on tietysti koko kaupungin kokoinen ponnistus ollu, Pirkko ja minä pääkuraattoreina ollaan tietysti enemmän sitten nähty tätä työtä jota on tehty taiteen, ensin taiteen valitsemiseksi ja sitten näiden valittujen taiteilijoiden kanssa työskentelemiseksi. Ja siinä meillä on ollu apuna meidän mahtavan hienot kuraattoritiimit, eli julkisen taiteen ja näyttelypuolen amanuenssit, jotka on osallistunu teosvalintoihin ja siihen isoon tutkimustyöhön, joka tän kuratoinnit taustalla on eli on käyty läpi hirveen suuri määrä taiteilijoita ja mietitty, et kuka tekijä sopis tähän ja mihinkin yhteyteen. Ja sitten biennaalissa on ollu myös valtavan hyvä tuotantotiimi, joka on todella monta ongelmaa ratkonu [0:36:39.5 nauraa] Ja koko itse asia koko HAMin henkilökunta suurin piirtein on osallistunut biennaalin tosi moninaisiin tehtäviin, ja kun ensimmäistä kertaa ollaan rakentamassa ja tekemässä, niin paljon on yllätyksiä tullu matkalla. Niistäkin on toivottavasti nyt selvitty.

JT: [naurahtaa] Kiitos Taru ja Pirkko! Toivotaan parasta ja en kyllä itse ainakaan malta odottaa et pääsen sinne Vallisaareen [nauraa].

TT: [nauraa] Kiva kuulla, ei mekään malteta odottaa.

JT: Näin siis pääkuraattorit Pirkko Siitari ja Taru Tappola. Tämä oli Helsinki Biennaali -podcastsarjan kolmas jakso. Tulevissa jaksoissa päästetään ääneen itse tapahtuman taiteilijat. He kertovat teoksistaan sekä siitä, millaista oli tehdä taidetta saareen keskellä merta.