Helsinki Biennaali julkistaa kaikki taiteilijat ja teokset – tulevana kesänä Vallisaaressa koetaan taidetta ainutlaatuisella tavalla
Helsingin Vallisaaressa on tulevana kesänä mahdollisuus nähdä ja kokea nykytaidetta ainutlaatuisella tavalla. Ensimmäinen Helsinki Biennaali avautuu yleisölle 12.6. ja kantaa nimeä Sama meri. Biennaali esittelee 40 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää, ja teoksista 75 prosenttia on täysin uusia ja ennennäkemättömiä. Kokonaisuuteen kuuluu niin kuva- ja äänitaidetta kuin installaatioita, videoita, elokuvia ja performansseja. Osa teoksista sijoittuu mantereelle, eri puolille Helsinkiä ja HAM Tennispalatsiin.
Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen kuvataidetapahtuma, joka tuo korkeatasoisen nykytaiteen merelliseen Helsinkiin. Biennaalin myötä Helsingin kansainvälinen vetovoimaisuus lisääntyy entisestään ja merellisiä palveluita tuodaan entistä paremmin kaikkien ulottuville. Taiteeseen tehdyt rohkeat panostukset vaikuttavat myös Helsingin muuhun kehitykseen, kuten kaupunkilaisten hyvinvointiin.
”Kulttuuri ja taide ovat aina olleet keskeinen osa Helsingin tarinaa. Vahvojen taideorganisaatioiden lisäksi on tärkeää saada kaupunkiin taidetapahtuma, joka on paitsi erityisen kiinni ajassa, myös kansainvälisesti kunnianhimoinen ja kaikille avoin. Helsingille merellisyys ja suhde saaristoon on aina ollut merkityksellinen. Helsinki Biennaali tulee paitsi kommentoimaan taiteen kautta globaaleja kysymyksiä myös avaamaan saariston ja merellisten paikkojen merkityksen maailman kehityksessä tavalla, joka koskettaa laajasti ja henkilökohtaisesti”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Biennaalissa 40 erilaista, kansainvälisessä kontekstissa toimivaa taiteilijaa
Yhteenkytkeytyminen ja siitä seuraava keskinäinen riippuvuus ovat biennaalin kantavat ajatukset. Ne antavat laajan viitekehyksen, johon sisältyvät sekä käsillä oleva ekologinen kriisi että Helsinki Biennaalin erityinen paikka, Vallisaari. Tähän kaikkeen viittaa biennaalin nimi, metafora Sama meri.
Biennaalin pääkuraattorit Pirkko Siitari ja Taru Tappola ovat valinneet mukaan 40 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää luomaan Vallisaareen uusia paikkasidonnaisia teoksia tai esittämään olemassa olevia töitä, jotka asettuvat vuoropuheluun saaren kanssa.
”Olemme valinneet biennaaliin keskenään hyvin erilaisia taiteilijoita, jotka kaikki toimivat kansainvälisessä kontekstissa. He ovat kiinnostuneita erilaisista aiheista taiteessaan. He osaavat työskennellä paikkasidonnaisesti, ja heillä on kyky nähdä paikasta kumpuavia aiheita ja jalostaa ne teokseksi. Teosten tekniset toteutukset kestävät Vallisaaren olosuhteet. Valmiit ja mantereella sijaitsevat teokset on valittu Vallisaaresta nousevien teemojen pohjalta”, Siitari ja Tappola sanovat.
Helsinki Biennaalin teoksissa nousevat esille muun muassa seuraavat teemat: luontoyhteys, rajat ja identiteetit, aika ja sen kerrostumat sekä empatia ja yhteisöllisyys.
Helsinki Biennaali 2020:n taiteilijat ovat:
Paweł Althamer, ATTAKWAD, Pasi Autio, Samir Bhowmik, BIOS Research Unit, Baran Caginli, Janet Cardiff and George Bures Miller, Kyungwoo Chun, Janet Echelman, EGS, Katharina Grosse, Gustafsson&Haapoja, Hanna Tuulikki, Honkasalo-Niemi-Virtanen, IC-98, Uwa Iduozee, Wanuri Kahiu, Marja Kanervo, Topi Kautonen, Khvay Samnang, Jussi Kivi, Alicja Kwade, Hayoun Kwon, Laura Könönen, Tuomas A. Laitinen, Teemu Lehmusruusu, Dafna Maimon, Antti Majava, Inga Meldere, Jaakko Niemelä, Meiju Niskala, Niskanen & Salo, Sari Palosaari, Outi Pieski, Birit and Katja Haarla, Mario Rizzi, Rirkrit Tiravanija & Antto Melasniemi, Christine and Margaret Wertheim, Maaria Wirkkala, Tadashi Kawamata, ja Zodiak presents: Joni Kärkkäinen & Jukka Tarvainen.
Jaakko Niemelän kuusimetrinen rakennustelineistä koostuva installaatio Laituri 6 nähdään jo mantereelta päin Vallisaareen päin saapuessa. Teos näyttää konkreettisesti punaisella laiturilla korkeuden, jonne merenpinta nousisi, mikäli Grönlannin pohjoinen jääpeite sulaisi kokonaan.
Vallisaari Lighthouse on Tadashi Kawamatan saareen luoma majakka, joka rakentuu muun muassa saaresta kerätystä puurojusta. Teos kasvaa ulos bunkkerimaisen hissirakennuksen katosta, ja sen kuvitteelliset juuret tunkeutuvat maan uumeniin. Taiteilija inspiroitui erityisesti Vallisaaren maanalaisesta tunneliverkostosta sekä siitä, että saari on nykyään asumaton. Kawamatan teoksen valaisee Helen.
Inga Melderen Repeating Pattern kertoo lapsuudesta suljetussa Vallisaaressa 1950-70-luvuilla. Installaatio jakautuu Luotsitalossa kahteen asuntoon. Ensimmäisessä sukelletaan uimakoulumuistoihin, toisessa palataan jäljittämään salaista luolaa. Meldere taltioi entisten asukkaiden lapsuustarinoita maalauksina huoneisiin.
Outi Pieskin ja Birit & Katja Haarlan ensimmäisen yhteisen teoksen teemaa tukee heidän äiti-tytärsuhteensa. Maailmantuhon tuskassa nuoret tanssivat kutsuen apuun unohdetut saamelaiset maan jumalattaret. Teoksessa eri sukupolvet kuuntelevat esiäitien ääntä niin tanssin kuin saamenkäsityön, duodjin kautta.
Paweł Althamerin teos on toteutettu yhteistyössä Suomenlinnan avovankilan kanssa. Althamer näyttelee yhtä seitsemästä vangista, jotka pakenevat kahlitusta ympäristöstään. Meren ja erilaisten maisemien kautta kulkien he löytävät reitin takaisin luontoon ja itseensä. VR-tekniikalla toteutetussa elokuvassa katsoja pääsee mukaan yhtenä vangeista. Toinen osa teoksesta on dokumentaarinen filmi, joka kuvaa elokuvan valmistumista.
Graffititaiteilija EGSin teos Eilisen ja huomisen saaristo levittäytyy eri puolille Helsinkiä. Se koostuu kahdeksasta kadonneisiin tai mahdollisiin tulevaisuuden saariin viittaavasta veistoksesta. Viisi veistosta sijaitsee paikoilla, joilta on kadonnut veden ympäröimä saari kaupungin rakentamisen myötä. Teoksella EGS käsittelee ihmistoiminnasta aiheutuvaa osittain peruuttamatonta maiseman muuttumista.
Kaksi kivilohkaretta on sijoitettu kaksipuolisen peilin molemmin puolin. Toinen lohkare on aito kivi, toinen sen metallinen peilikuva. Alicja Kwaden teos Big Be-Hide nostaa esiin erilaisuuden ja samanlaisuuden käsitteet. Toinen teos Pars pro Toto koostuu kahdeksasta planeettaa muistuttavasta pyöreästä kappaleesta. Teoksella Kwade viittaa ajatukseen rinnakkaisista, yhtä todellisista maailmoista, joilla jokaisella on oma todellisuutensa.
Media- ja installaatiotaiteilija Teemu Lehmusruusun House of Polypores on hybridimäinen taideteos, jossa yhdistyvät reaaliaikaiset luonnoprosessit, biomateriaalitutkimus ja äänitaide. Teos kuuntelee lähimetsän kaatuneissa puissa tapahtuvaa lahoamista ja muuntaa sen urkusarjana soivaksi installaatioksi.
Dafna Maimonin teos Indigestibles on tilateos ja performanssi, joka käsittelee eksyksissä olevaa nykyajan ihmistä. Maimon muuttaa yhden ruutikellarin ihmien suolistoksi, jonka läpi katsoja kulkee.
Janet Echelman toteuttaa veistoksia ilmatilaan rakennusten ja korttelien mittakaavassa. Hänen veistoksensa 1.78 kohoaa Senaatintorin ylle elokuun ajaksi. Veistoksen muoto on saanut innoituksensa valtameren aaltojen korkeustiedoista. Taiteiden yönä 20.8. teos herää henkiin ja saa ylleen muuttuvan väri- ja äänimaailman, johon katsojat voivat vaikuttaa kännykän kautta. Teoksen tapahtumallinen osuus toteutetaan yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen kanssa.
Helsinki Biennaaliin kutsuttu monitieteinen tutkimusyksikkö BIOS keskittyy siihen, miten ympäristö on irrotettu taloudesta. Vallisaaren tutkimusasemalla BIOS pyrkii jäsentämään ja havainnollistamaan sitä, miten eriyttäminen tapahtuu, mitä vaikutuksia sillä on ja mitä voitaisiin tehdä toisin. BIOS tuo tutkimusasemalle tietoa kaikkialta maailmasta ja konkretisoi abstraktia tutkimustietoa kävijöiden koettavaksi.
Tutustu kaikkiin taiteilijoihin täällä.
Vallisaari palvelee monipuolisesti
Vallisaari on historialtaan ja luonnoltaan ainutlaatuinen merilinnoitus Helsingin edustalla. Saaren luonto on asettanut Helsinki Biennaalille tarkat raamit, joiden mukaan tapahtuma tullaan toteuttamaan. Jokainen teosidea ja -paikka on arvioitu yhteistyössä Metsähallituksen ja Museoviraston kanssa luonnosuojelun ja historiallisten rakennusten säilymisen näkökulmasta.
Helsinki Biennaalin taideteokset sijoittuvat eri puolille saarta vanhan tykkitien varrelle. Reitin pituus on noin kolme kilometriä, ja se on helppokulkuista soratietä. Saaresta löytyy useita kahviloita. Vallisaareen kulkee reittiliikenne Kauppatorilta ja Hakaniemestä. Helsinki Biennaali on kävijöille maksuton, kävijät maksavat lauttalipun. Saareen voi tulla myös omalla veneellä.
Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toteutuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma, joka järjestetään ensimmäisen kerran Vallisaaressa 12.6.–27.9.2020. Biennaali on koko Helsingin kaupungin yhteinen hanke, ja sen tuotannosta ja kuratoinnista vastaa HAM Helsingin taidemuseo. Biennaali on osa Helsingin kaupunkistrategiaa, jonka tavoitteita ovat muun muassa kansainvälisen vetovoiman lisääminen sekä merellisyyden kehittäminen. Helsinki Biennaali korostaa toiminnassaan vastuullisuutta, ja tapahtuma toteutetaan kestävän kehityksen arvojen mukaisesti.
Helsinki Biennaali 2020:n pääyhteistyökumppanit ovat Metsähallitus sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö. Biennaalin toteutumista tukevat myös Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Svenska kulturfonden ja Pro Artibus -säätiö.
Helsinki Biennaali 2020:n pääyritysyhteistyökumppani on Clear Channel. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Helen ja Artek. Helsinki Biennaalin ohjelmaa tukee Facebook Art Department.
Taideyliopisto järjestää kesällä Saari 2020 -taidekokonaisuuden samanaikaisesti Helsinki Biennaalin kanssa viereisessä Kuninkaansaaressa.