Siirry sisältöön
  • Ajankohtaista
08.01.2020

Lyypekinlaiturille rakentuu Helsinki Biennaali -paviljonki

Helsingin kaupunki toteuttaa paviljongin ja kaksi uutta laituria Helsinki Biennaalin reittiliikenteen lähtöpaikalle, Vanhan kauppahallin rannassa sijaitsevalle Lyypekinlaiturille. Paviljongissa tulevat sijaitsemaan reittiliikenteen lipunmyyntipiste sekä Helsingin matkailuneuvonta. Helsinki Biennaalin reittiliikenne kulkee Kauppatorin lisäksi myös Hakaniemestä Vallisaareen. Lisäksi käyttöön otetaan rengaslinja, joka kiertää Vallisaaren, Lonnan ja Suomenlinnan välillä.

Kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali järjestetään ensimmäisen kerran Vallisaaressa 12.6.–27.9.2020. Se esittelee yhteensä noin 35 kansainvälistä taiteilijaa tai taiteilijaryhmää sekä Suomesta että maailmalta. Taide sijoittuu ulos vanhan tykkitien varrelle ja historiallisiin sisätiloihin, ruutikellareihin ja tyhjilleen jääneisiin asuinrakennuksiin. Biennaalin odotetaan tuovan Vallisaareen 300 000 kävijää kesän 2020 aikana.

Helsinki Biennaali on osa Helsingin kaupungin merellistä strategiaa, jossa kaupungin saaristoa tehdään vetovoimaiseksi tuomalla merellisiä palveluita entistä paremmin kaikkien ulottuville.

”Rannat ja tuntuma mereen ovat tärkeitä asioita sekä kaupunkilaisille että matkailijoille”, kuvailee kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Anni Sinnemäki. ”Helsinki Biennaali -paviljonki on portti merelliseen Helsinkiin. Paviljonki parantaa Vallisaaren ja muun saariston saavutettavuutta ja samalla elävöittää ja selkeyttää Kauppatorin aluetta.”

Paviljongin on suunnitellut Verstas Arkkitehdit Oy.

”Paviljonki on saanut inspiraationsa Helsingin saaristosta ja etenkin Vallisaaresta. Se on muodoltaan kuin rantakallio, joka kiertyy hiidenkirnumaiseksi kehäksi. Luonnonmuotojen parina ja kontrastina paviljongissa on vahva graafinen ilme, joka on tuotu osaksi paviljongin rakennetta”, kuvailee pääsuunnittelija Jussi Palva Verstas Arkkitehdeiltä.

Paviljongin terassi- ja katosrakennelma toimii odotus- ja kokoontumisalueena, ja katoksen alta löytyy myös sääsuoja sateen yllättäessä. Katoksen päälle puolestaan voi mennä ihailemaan Helsingin maisemia tai istuskelemaan ja syömään eväitä. Paviljonki tukeutuu ympäristön ravintola- ja kahvilapalveluihin.

Paviljonki on väliaikainen ja siirrettävä rakennus, joka pystytetään Helsinki Biennaalin ajaksi joka toinen vuosi. Muun osan ajasta se siirretään ja säilytetään Vallisaaressa. Paviljonki perustetaan Lyypekinlaiturille asfaltin päälle, eikä maaperään tehdä sille kiinnikkeitä tai kaivauksia. Loppukesällä iltojen pimetessä paviljonki tulee olemaan valaistu.

Vanhan kauppahallin pohjoispuolella sijaitsevat esteettömät autopaikat sekä saattoliikennemahdollisuus ja taksitolppa. Nykyisin kauppahallin itäjulkisivua vasten olevat autopaikat poistetaan. Lähin pysäköintimahdollisuus on Kasarmitorin parkkihallissa tai Tähtitorninvuoren parkkiluolassa. Kaupunkipyöräasema säilyy alueella, ja pyörätie siirretään kauppahallin länsipuolelle.

Lyypekinlaiturille paviljongin läheisyyteen rakennetaan uusia wc-tiloja olemassa olevien lisäksi. Paviljongin yhteyteen rakennetaan Lyypekinlaiturille kaksi uutta ponttonilaituria, jotka palvelevat Helsinki Biennaalin ja Vallisaaren reittiliikennettä.

Kuvat: Verstas Arkkitehdit Oy