Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali siirtyy vuodelle 2021
Helsingin kaupunki on päättänyt siirtää Helsinki Biennaali 2020 -nykytaidetapahtuman vuodelle 2021 koronaviruksen (COVID-19) aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Ensimmäinen Helsinki Biennaali toteutetaan ensi vuonna 12.6.-26.9 välisenä aikana Vallisaaressa ja mantereella. Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki julkistetut taiteilijat osallistuvat biennaaliin myös vuonna 2021. Virtuaalisesti koettavat elämykset tulevat olemaan osa tapahtumaa.
Helsingin kaupunki ja HAM Helsingin taidemuseo toteavat, että vastuullisuusnäkökulmasta biennaalin siirtäminen on paras vaihtoehto.
”Poikkeuksellisesta globaalista tilanteesta johtuen Helsinki Biennaalin toteuttaminen on päätetty siirtää tältä kesältä vuoteen 2021. Tapahtuma on Helsingille merkittävä panostus. Haluamme siirrolla varmistaa biennaalin korkeatasoisen toteutuksen ja samalla huolehtia kävijäturvallisuudesta ja vastuullisuudesta. Kansainvälistä biennaalia on mahdotonta järjestää olosuhteissa, joissa matkustamista on rajoitettu. Kansainvälisenä tapahtumakaupunkina Helsingin tulee jatkossa ennakoida myös, miten koronaepidemia vaikuttaa matkailuun, elämysteollisuuteen ja luoviin aloihin – yhteinen tahtotilamme on, että myös tulevaisuudessa kaupunki kehittyy monipuolisena taiteen ja kulttuurin kansainvälisenä edelläkävijänä”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Helsinki Biennaali on sitoutunut jo julkistettuun sisältöön ja taiteilijoihin sekä muihin ohjelma- ja tapahtumakumppaneihin. Aikaamme leimaa vahvasti myös virtuaalisten kokemusten tarve, ja nämä elementit otetaan entistä laajemmin huomioon biennaalin suunnittelussa vuodelle 2021.
”Tämä poikkeuksellinen maailmantilanne on tehnyt voimakkaasti näkyväksi biennaalin kantavat ajatukset, yhteenkytkeytymisen ja siitä johtuvan keskinäisen riippuvuuden. Toivon ja taiteen merkitys on entisestään kasvanut. Vaikka taiteen kohtaamista on jo ikävä, suuntaamme nyt katseemme ensi vuoteen. Silloin voimme täysipainoisesti antaa biennaalin taiteilijoiden ja teosten loistaa ja luoda kävijöille mieleenpainuvia kokemuksia. Olemme kuunnelleet myös taiteilijoiden ja kumppaneidemme toiveita. Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki julkistetut taiteilijat osallistuvat Helsinki Biennaaliin myös vuonna 2021”, sanovat Helsinki Biennaalin pääkuraattorit Pirkko Siitari ja Taru Tappola.
HAM Helsingin taidemuseo valmistautuu aikaan, jolloin museot voivat jälleen avata ovensa. Toistaiseksi HAM on suljettu valtioneuvoston linjauksen mukaisesti.
“Nyt museoilla on mahdollisuus pohtia uudenlaisia tapoja tuottaa taidetapahtumia, ja niihin liittyviä palveluita ja kävijäkokemuksia. HAMin tämän vuoden ohjelmisto johdattelee Helsinki Biennaalin teemoihin muun muassa Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan Museum of Becoming -näyttelyllä, joka avataan heti kun museoiden on mahdollista taas ottaa vastaan yleisöä. Hyvä yhteistyö niin Helsinki Biennaalin taiteilijoiden, kumppaneiden kuin yleisön kanssa jatkuu”, sanoo Maija Tanninen-Mattila, Helsinki Biennaalin ja HAM Helsingin taidemuseon johtaja.
Helsinki Biennaali järjestetään 12.6.- 26.9.2021. Kaikki uutiset päivittyvät sivustolle helsinkibiennaali.fi sekä biennaalin some-kanaviin.
Meren ja saariston merkitys kaupunkilaisten hyvinvoinnille on nyt erityisen tärkeää. Ajankohtaiset tiedot Vallisaaren palveluista ja lauttaliikenteestä löytyvät osoitteesta vallisaari.fi. Merellisestä Helsingistä löytyy tietoa myös MyHelsinki.fi –sivustolta.
Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toteutuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma, joka järjestetään ensimmäisen kerran Vallisaaressa vuonna 2021. Biennaali on koko Helsingin kaupungin yhteinen hanke, ja sen tuotannosta ja kuratoinnista vastaa HAM Helsingin taidemuseo. Biennaali on osa Helsingin kaupunkistrategiaa, jonka tavoitteita ovat muun muassa kansainvälisen vetovoiman lisääminen sekä merellisyyden kehittäminen. Helsinki Biennaali korostaa toiminnassaan vastuullisuutta, ja tapahtuma toteutetaan kestävän kehityksen arvojen mukaisesti.
Helsinki Biennaalin pääyhteistyökumppanit ovat Metsähallitus sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö. Biennaalin toteutumista tukevat myös Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Svenska kulturfonden ja Pro Artibus -säätiö.
Helsinki Biennaalin pääyritysyhteistyökumppani on Clear Channel. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Helen ja Artek. Helsinki Biennaalin ohjelmaa tukee Facebook Art Department.