Siirry sisältöön
  • Ajankohtaista
27.10.2019

Paikkasidonnaisuus tekee taidetapahtumasta kokoaan suuremman

Helsinki Biennaali haluaa olla enemmän kuin joka toisen kesän taidetapahtuma. Siksi sen suunnitteluun pyydettiin alkumetreillä mukaan myös tutkimusyksikkö BIOS. Monitieteinen ympäristöasioihin suuntautunut asiantuntijajoukko piirsi suuntaviivoja sille, millainen on taidetapahtuman arvo tänä päivänä ja miten se voidaan toteuttaa kestävää tulevaisuutta rakentaen.

Tietenkin kaikkein radikaalein kysymys on, voiko tällaisia tapahtumia ylipäätään enää järjestää. BIOS-tutkimusryhmän Paavo Järvensivu puhuu suoraan, koska sitä häneltä toivotaan ja odotetaan. Helsinki Biennaali tilasi monitieteiseltä tutkimusyksiköltä konsultaation, jossa tutkailtiin taidetapahtumaa sosio-ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Tilaustyö oli muun muassa filosofeista, kirjallisuuden, talouden ja luonnontieteiden tutkijoista koostuvalle BIOS-ryhmälle harvinainen.

“Oli hienoa, että jonkin uuden rakentamista – tässä tapauksessa Helsinki Biennaalia – voitiin tarkastella aidosti kokonaisvaltaisesti ja niin, että vaikkapa ilmastonmuutokseen liittyyviin kysymyksiin suhtaudutaan todella vakavasti. Konsultoidessa ylipäätään pääsee harvoin puhumaan esimerkiksi jälkifossiilisuudesta”, Järvensivu sanoo.

Jälkifossiilisuudesta myöhemmin tarkemmin, mutta sitä ennen palataan ensimmäiseen kysymykseen. Jos taidetapahtumaa pohditaan suorien päästövaikutusten lisäksi kulttuurisesta vinkkelistä, nousee isoksi teemaksi se, mitä Helsinki Biennaali auttaa hahmottamaan ajassamme.

“Biennaali voi toimia pitkäkestoisena alustana ekologisten kysymysten kulttuuriselle prosessoinnille”, Järvensivu pohtii.

Taidetapahtuman sosio-ekologista arvoa vahvistaa myös paikkasidonnaisuus, mikä tarkoittaa sitä, ettei se voisi tapahtua missä tahansa. Helsinki Biennaali saa merkityksensä ensi kesänä ennen kaikkea Vallisaaressa ja merellisessä Helsingissä.

“Jos yleisö ja tekijät sitoutuvat paikkaan vahvasti, se myös nostaa vaatimustasoa taiteen sisällölle. Kun tapahtuma kytketään juuri Vallisaareen, pitää siellä olevan teoksenkin ymmärtää, missä se on. Toki paikkasidonnaisuus ei tarkoita sitä, että taiteen on pakko kommentoida nimenomaan Vallisaarta.”

Järvensivun mielestä yleisölle tapahtuman vahvalla aika- ja paikkasidonnaisuudella voi olla yllättävänkin iso merkitys, ja siitä voi tulla biennaalillekin suuri vetovoimatekijä.

“Biennaaliin tuleminen voi olla pois jostain muusta kulutuksesta, ja siitä voi tulla kohokohta paikallisille ihmisille. Sen sijaan, että lähtee johonkin muuhun kohteeseen lentäen, huomaakin, että täällä on ihan hyvä oleskella ja että uusia näkökulmia voi saada aivan vierestä.”

Mikä ihmeen jälkifossiilisuus? 

Fossiiliset polttoaineet ja niiden laaja käyttö ovat mahdollistaneet yltäkylläisyyden ja elämän helppouden. Ihmisten ei välttämättä tarvitse tietää itse mistään mitään, ei ruoan alkuperästä tai vaikkapa siitä, miten liikutaan saareen ja mitä se aiheuttaa. Mutta entä jos tuleekin käänne, että energiaa käytetään vähemmän ja kaikkea ei olekaan koko ajan saatavilla? Tätä BIOS-tutkimusryhmä tarkoittaa jälkifossiilisuudella.

Taidetapahtuman kannalta jälkifossiilisuus tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että taakse jäisivät suurten globaalien yleisömassojen liikuttelu lyhytkestoisilla pistomatkoilla ja kertakäyttöiset suurteokset. Eikä tarjolla olisi enää tuttuja helppoja “McAsiakaselämyksiä”.

Lyhyesti se tarkoittaa uutta tapaa elää ja kokea uudessa ajassa.

“Se voi olla kivulias prosessi, mutta parhaimmillaan se voi olla myös uteliasta ja havahduttavaa. Millaista onkaan meidän elomme eri lajien kanssa?”

Jos jälkifossiilisuudesta alkaa puhua työpaikan kahvipöydässä tai poliittisessa väittelyssä, saattaa se todennäköisimmin aiheuttaa väittelyä, tuhahtelua ja ymmärtämättömyyttä. Taiteen kautta aihetta voi kuitenkin tarkastella vapaammin ja avoimemmin.

“Kaikista hauskinta olisi, jos biennaali tai taideteokset voisivat siirtää meidät johonkin toisenlaiseen juttuun, paljon pidemmälle nykyisestä fossiilisuuden kokemuksesta. Mikä on silloin ilahduttavaa ja miten olemme toistemme kanssa? Voisimme kokeilla ja eläytyä toisin elämiseen ja samalla toisin olemisen näyttäminen lisääntyisi”, Järvensivu pohtii.

Toisenlaisen todellisuuden, ekologisesti ja yhteiskunnallisesti kestävämmän, kuvittelussa ja hahmottamisessa on taiteessa suuri voima ja mahdollisuus. Siihen mahdollisuuteen Helsinki Biennaali tarttuu ensi kesänä.

Lue lisää BIOS-tutkimusryhmästä ja heidän ajatuksistaan siitä, mitä tarkoittaa ekologinen jälleenrakennus:

bios.fi ja eko.bios.fi

Bios-taiteilijaesittely

Kirjoittanut: Heidi Kalmari