Siirry sisältöön
  • Ajankohtaista
10.01.2022

Paweł Althamerin teos Seitsemän vankia esillä HAMissa

Paweł Althamerin teos Seitsemän vankia on esillä HAM Helsingin taidemuseossa 18.1.–20.2.2022. Teos tilattiin ensimmäiseen Helsinki Biennaaliin ja ostettiin biennaalin päätyttyä HAMin kokoelmaan. Kokoelmaan hankittiin biennaalista myös useita muita teoksia sekä joitakin luonnoksia ja dokumentaatioita, joista osa nähdään HAMissa myöhemmin. Lisäksi kolme Helsinki Biennaalissa nähtyä teosta jää Helsingin kaupunkitilaan julkiseksi taiteeksi.

Paweł Althamer teki Helsinki Biennaaliin kaksi elokuvaa yhteistyössä Suomenlinnan avovankilan vankien ja taiteilijaystäviensä Leszek Molskin ja Jacek Taszakovskin kanssa. Virtuaalitodellisuuden keinoin esitettävässä fantasiassa vangit – heidän joukossaan Althamer – vapautuvat kahlitusta ympäristöstään ja löytävät pakomatkallaan yhteyden luontoon ja itseensä. VR-elokuvan syntyprosessia taltioivassa dokumentissa vangit kertovat elämästään, toiveistaan ja vapaudesta. Filmien kaksi erilaista todellisuutta ja kerrontatapaa toimivat empatiaharjoituksina. Ne tarjoavat katsojalle erilaiset kokijan roolit ja samaistumisen asteet: hän voi joko imeytyä osaksi humoristista seikkailua tai muodostaa kantansa todellisen elämän ihmiskohtaloihin. Kuvaukset tehtiin Vallisaaressa ja muualla Helsingissä syksyllä 2019.

HAMin kokoelmaan tehtiin hankintoja myös seuraavilta Helsinki Biennaali -taiteilijoilta: ATTAKWAD, Baran Caginli, EGS, Honkasalo-Niemi-Virtanen, Marja Kanervo, Tadashi Kawamata, Niskanen & Salo, Mario Rizzi, Maaria Wirkkala ja WAUHAUS.

Tämän lisäksi Alicja Kwaden teokset Big Be-Hide ja Pars pro Toto sekä Laura Könösen teos Ei taivasta rajana jäävät Helsingin kaupunkitilaan julkiseksi taiteeksi. Kwaden teokset sijoitetaan Kalasatamaan ja Könösen teos Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon.

***

Paweł Althamer: Seitsemän vankia, 2021
HAM Helsingin taidemuseo
Eteläinen Rautatiekatu 8
HAM Sali 18.1.–20.2.2022

VR-elokuva (n. 15 minuuttia) ja dokumentaarinen filmi (n. 23 min luuppina)
Esitysajat museon aukioloaikoina
Vapaa pääsy