Siirry sisältöön
Seuraavat teokset tilapäisesti suljettu: 36 Paweł Althamer (VR-lyhytelokuva)
  • Ajankohtaista
16.12.2020

Biennaalit pandemian aikana: Pirkko Siitari ja Taru Tappola

Pirkko Siitari ja Taru Tappola. Helsinki Biennaali/Matti Pyykkö.

Keskustelimme Helsinki Biennaalin kuraattoreiden Pirkko Siitarin ja Taru Tappolan kanssa pandemian vaikutuksista ja siitä, miten se on myös luonut uusia mahdollisuuksia tulevalle tapahtumalle.

Pandemian takia Helsinki Biennaalia siirrettiin vuodella kesäkuuhun 2021. Milloin siirtämistä koskeva päätös tehtiin, ja voitteko kertoa, onko pandemiasta seurannut odottamattomia uusia mahdollisuuksia, jotka liittyvät biennaalin kuratointiin tai taiteelliseen sisältöön? 

Vaikka kaikki suunnitelmat olivat valmiita kesää 2020 varten, pandemia hidasti monia tuotantoprosesseja. Lykkääminen ei ollut aivan huono asia! Alkushokin jälkeen monet taiteilijat ovat hyödyntäneet lisäaikaa, syventäneet konseptejaan ja löytäneet teoksistaan uusia puolia ja yhteenkytkeytymisen kerroksia. Sama koskee ajatteluamme kuraattoreina. Pandemia on konkreettinen osoitus siitä, miten riippuvaisia olemme luonnosta ja toisistamme. Se on osoittanut, miten aidosti ja läheisesti kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toivottavasti opimme toimimaan sen mukaisesti.

Meri on silta, joka muodostaa sekä konkreettisen että käsitteellisen perustan kuratoriaalisille periaatteillenne. Se on myös Helsinki Biennaalin nimi: Sama meri. Nimi on myös rinnakkaiselon ja yhteenkytkeytymisen metafora. Ovatko keskinäiset digitaaliset ja internetiin perustuvat yhteytemme tai virtuaalinen yhteytemme vaikuttanut toimintaanne kuraattoreina ja onko se saanut uusia merkityksiä pandemian myötä? Ilmeneekö tämä biennaalin eri alueilla?

Digitalisaation ansiosta voimme olla yhteydessä toisiimme uudella tavalla, joka on läsnä yhä voimakkaammin jokapäiväisessä elämässämme. Unohdamme usein, kuinka nopeaa muutos on ollut. Digitaalinen näkökulma näkyy muun muassa Tuomas A. Laitisen teoksessa. Pandemian takia biennaalin tapahtumat, performanssit ja keskustelut ovat saavutettavissa suoratoistona. Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin teokset ovat myös saatavilla verkossa. Koko biennaali dokumentoidaan ja kartoitamme myös mahdollisuuksia kokea osa taideteoksista virtuaalisesti.

Helsinki Biennaalin teemana on myös suhde luontoon, rajoihin ja identiteettiin, sekä kestävän kehityksen korostaminen ja luonnon ekologisen tasapainon säilyttäminen. Kun ympäristökysymykset ovat pandemian takia tulleet entistäkin tärkeämmiksi, oletteko ottaneet mukaan uusia ideoita, jotka vahvistaisivat entisestään kuratoriaalisia periaatteitanne tai tulevan biennaalin taiteellista sisältöä?

Ympäristökysymykset otettiin mukaan kuratoriaaliseen ajatteluumme heti alussa. Tämä johtui sijainnista Vallisaaressa ja saaren luonnon monimuotoisuudesta, ja siitä, että elämme ekologisen kriisin keskellä. Pandemia on vahvistanut tietoisuuttamme biologisen monimuotoisuuden merkityksestä. Se on myös osoittanut, että halusimme tai emme, olemme perustavanlaatuisesti toisiimme yhteydessä ja toistemme vaikutuspiirissä ja kaikki riippuu kaikesta muusta.

Helsinki Biennaali koostuu pääosin paikkasidonnaisista teoksista, mutta myös aika ja muutos ovat osa sen teemaa. Voitteko kertoa hieman siitä, onko biennaalin siirrolla ensi vuoteen kenties yllättäviäkin vaikutuksia, visuaalisesti tai käsitteellisesti, teoksiin tai muuttuvatko ne kenties kokonaan?

Esimerkiksi Marja Kanervon tilateos saaren vanhassa asuinrakennuksessa käsittelee aikaa ja entisten asukkaiden elämää ja sen jälkien kerroksia. Hän on puhdistanut ja paljastanut pintoja vuosikymmenten aikana kertyneen lian alta. Biennaalissa näemme elokuvan, joka kertoo installaatiosta sen olemassaolon tiettynä hetkenä. Tilateos itse kerää hiljalleen pölyä ja on jo aloittanut hajoamisprosessinsa. Taiteilijakollektiivi ATTAKWADin teos liittyy kuolevaan puuhun. Viime keväästä lähtien kaikki teokseen alun perin valitut puut ovat kaatuneet myrskyissä, ja teosten sijoittelu on muuttunut useamman kerran. Teemu Lehmusruusu hyödyntää teoksessaan sienipohjaista mykotektuuria, ja tätä elollista materiaalia pitää viljellä uudelleen ensi kesänä.

Oletteko te innoittuneet siitä, miten muut biennaalit RIBOCAn ja Busanin biennaalien ohella (linkit haastatteluihin alempana) – tai taiteen instituutiot – ovat luoneet uusia innovatiivisia muotoja tai foorumeita yleisön tavoittamiseksi pandemian aikana?

Koska monet organisaatiot ovat siirtäneet toimintaansa verkkoon, pandemia on paradoksaalisesti lisännyt mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin tapahtumiin, keskusteluihin ja kokouksiin. Verkko ja kontaktit ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan aikaisemmin. Riian biennaali on innostava esimerkki. Olemme oppineet, että aina ei tarvitse matkustaa ollakseen yhteydessä muuhun taideyhteisöön. Olemme oppineet myös kommunikoimaan yleisömme kanssa uusilla tavoilla digitaalisten alustojen avulla. Toimintatapojemme muutos on tärkeää, sillä tavoitteenamme on vähentää hiilipäästöjä.

 

Lue Busan Biennalen kuraattorin Jacob Fabriciuksen haastattelu täällä.

Lue RIBOCAn johtajan Anastasia Blokhinan haastattelu täällä.

 

Haastattelu: Claire Gould