ΨFM ambient-radio
ΨFM on ambient-radiolähetys, joka toistuu kuukausittain 24 tunnin ajan. ΨFM on osa Tuomas A. Laitisen ΨZone-teosta, joka nähdään ensimmäisessä Helsinki Biennaalissa kesällä 2021. Aina täydenkuun aikaan Laitisen studiosta striimattavissa ΨFm-lähetyksissä kuullaan tekoälyn tuottamaa musiikkia, joka muuntuu jatkuvasti läpi vuorokauden.
ΨFM kietoo yhteen ambient-radion, molekulaarisen tiedon tuottamisen sekä keskiaikaisen polyfonisen musiikin. Laulaja Milla Mäkisen äänittämistä sävelkuluista muodostuu Bronze AI -nimisen teknologian avulla jatkuvasti muuntuva sävellys, jolla ei ole alkua tai loppua.
Sävellystä ohjaa mRNA-kodonien logiikka. Tämä molekulaarinen “kirjoitus” on tapa, jolla organismit luovat edellytyksiä elämälle koodaamalla tarvittavia proteiineja. Myöhemmin tänä vuonna julkaistaan albumi (ÖM sound/Svart Records), joka esittelee otteita Bronze AI -teknologiasta sekä Laitisen sävellyksiä.
Musiikin lisäksi lähetyksissä nähdään tekoälyn tuottamaa, jatkuvasti muuntuvaa kuvavirtaa. Tekoäly ammentaa alkemistisia käsikirjoituksia sisältävästä tietokannasta ja yhteensulautuvat kuvat muistuttavat kemiallisia reaktiota ja maisemallisia muutoksia. Kuvavirta toimii metaforana ympäristön muutoksille sekä molekulaarisessa että kosmisessa mittakaavassa.
Keväällä 2021 radiolähetyksiin kerrostetaan myös reaaliaikaisia ääniä; runonlausuntaa, instrumentaalista improvisointia sekä ääniä avaruudesta ja maaperästä.
***
Bronze AI on uudenlainen teknologia, joka antaa musiikintekijöille mahdollisuuden hyödyntää tekoälyä ja koneoppimista luovina työkaluina säveltämisessä ja sovittamisessa. Bronze AI mahdollistaa sen, että musiikintekijät voivat julkaista ja striimata musiikkia dynaamisella ja responsiivisella tavalla.
Radiolähetyksiä voi seurata täällä:
Lähetysten aikataulu
Lähetykset alkavat aina klo 12 (EET), ja niiden kesto on 24 tuntia.
28.1. / 27.2. / 28.3. / 27.4. / 26.5. / 24.6. / 24.7. / 22.8. / 21.9. / 20.10. / 19.11. / 19.12.
Ääni: Milla Mäkinen
Generatiivinen järjestelmä: Bronze (bronze.ai)
Graafinen suunnittelu: Samuli Saarinen
Video: Tuomas A. Laitinen, Sapiduz (ΨZone), 2021
Teos on osa Helsinki Biennaalia.