Siirry sisältöön

Emilija Škarnulytė

LT

Emilija Škarnulytė on Liettuassa syntynyt paikasta toiseen liikkuva kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Dokumentaarisen ja kuvitteellisen välimaastossa työskentelevä Škarnulytė tutkii elokuvissaan ja immersiivisissä installaatioissaan syvää aikaa ja näkymättömiä rakenteita. Hänen aiheensa vaihtelevat kosmisesta ja geologisesta ekologiseen ja poliittiseen.

Vuoden 2023 Helsinki Biennaalissa nähdään uusi videoinstallaatio Hypoxia, jonka nimi viittaa vähentyneeseen hapensaantiin. Itämeren inspiroima teos sisältää pohdintoja sukupuutosta, tulevaisuuden arkeologiasta ja syvästä ajasta. Se spekuloi avomeren miinoitukseen ja merten kartoitukseen liittyvillä olosuhteilla ja teknologioilla – kiuten lidar eli valotutka, Landsat-satelliittien maisemadata ja polarimetria – kuvitteellisesta tulevaisuuden arkeologin näkökulmasta. Škarnulytėn tarkastelee merenpohjaa ”maan ulkopuolisin silmin” ja pyrkii rekonstruoimaan niin menneitä kuin nykyisiä mytologioita ja uskomuksia niiden tulevaisuudesta suuntautuvalla katseella.

Elokuva kutoo yhteen kolme juoniaihetta, jotka ovat ”Itämeren anomalia” eli Itämeren pohjassa makaava, väitetty, avaruusalus; ihmisten toiminnasta aiheutuva meren happikato, jonka takia kuolleet vyöhykkeet lisääntyvät; sekä liettualainen myytti Jūratė-jumalattaresta, jonka vedenalainen meripihkapalatsi tuhoutui ihmiseen lankeamisen vuoksi. Emilija Škarnulytėn teoksessa myytit kohtaavat tieteen ja scifin merenpinnan alapuolella.

Hypoksia. Kuolleita alueita muodostuu, kun hapen määrä laskee. Tukehtumisesta on tulossa uusi normaali. Metaani kuplii meren pinnalla. Poliittiset valintamme tuottavat jälkijäristyksiä, kuten Nord Stream -kaasuputken räjähdyksen aiheuttamassa kaikkien aikojen pahimmassa kaasuvuodossa. Puolustus- ja lääketeollisuuden jäänteet makaavat meren pohjassa – kylmän sodan myytteinä ja radioaktiivisina jätteinä, joista toipuminen vie vuosikymmeniä. Ihminen on jättänyt jälkeensä kasan vaaroja ympäristöön, aiheuttaen happikadon, joka tuhoaa meren.

Hypoxia solmii yhteen erilliset tarinansa kommentoidakseen löydöksiä, joita on vaikea käsittää, mutta joita on kaikkialla nykyajassamme. Itämeren anomalia on ufo-spekulaatioiden kohde: mitä tai mikä tämän saastuneen merialueen pohjassa oikein makaa? Itämeren jumalattaren Jūratėn myytti puolestaan kertoo merenpohjan meripihkapalatsista, joka tuhoutui ihmiseen lankeamisen vuoksi. Liettualaisen mytologian ylimmäisellä jumalolennolla, ukkosen jumala Perkūnasilla on tytär Jūratė, joka asuu meripihkapalatsissa Itämeren pohjassa. Tyttären lankeaminen ihmiseen ajaa isän murskaamaan meripihkapalatsin, ja Liettuan rannoille aikojen saatossa huuhtoutunutta meripihkaa kutsutaankin Jūratėn kyyneleiksi. Todellisuudessa meripihka on muinaisen, aikoinaan veden alle jääneen metsän hiilijäännöstä.

Myytit ovat pitkään toimineet luonnonilmiöiden ja ihmisen toiveiden, unelmien ja tarinoiden korvikkeina, ja ne ovat sekoittuneet meitä ympäröiviin voimiin ja maisemiin. Kun tuhoamme maailmaa nousukaslajin piittaamattomalla uhmakkuudella, myytit palaavat ja vihastuneet jumalat kostavat tuhoamalla ympäristömme. Hyvin inhimillinen ja väkivaltainen suhteemme Itämereen, mitattuna ja seurattuna mitä moderneimmilla välineillä, kutsuu muinaiset jumaluudet palaamaan uusin tarinoin, joissa toistuvat ylimaalliset rangaistukset ja vasta vuotaneet kyyneleet.

Emilija Škarnulytė

Emilija Škarnulytė, Hypoxia, 2023, video still from upcoming work. Image courtesy of the artist.

Helsinki Biennaalin and TBA21–Academyn yhteiskomissio, tuottanut HAM Helsingin taidemuseo/Helsinki Biennaali 2023.

Vuonna 2022 Škarnulytė osallistui Penumbra-ryhmänäyttelyyn, jonka Fondazione In Between Art Film järjesti Venetsian 59. biennaalissa. Emilija Škarnulytė edusti Liettuaa Milanon XXII triennaalissa ja oli mukana Baltian maiden paviljongissa vuoden 2018 Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyt Tate Modernissa (2021), Kunsthaus Pasquart -taidemuseossa Sveitsissä (2021), Den Frie -nykytaiteen keskuksessa Kööpenhaminassa (2021), Vilnan Nacionalinė dailės galerijassa (2021), Vilnan nykytaiteen keskus CAC:ssa (2015) ja Kunstlerhaus Bethanien -taidegalleriassa Berliinissä (2017). Škarnulytė on osallistunut ryhmänäyttelyihin Ballroom Marfassa, Seoul Museum of Artissa, Kadist Foundationissa ja ensimmäisessä Riian nykytaiteen biennaalissa.

Hänen elokuviaan kuuluu IFAn, Kadist Foundationin ja Centre Pompidoun kokoelmiin, ja niitä on esitetty Serpentine Galleryssa Britanniassa, Centre Pompidoussa Ranskassa ja Museum of Modern Artissa (MoMA) New Yorkissa sekä lukuisilla elokuvafestivaaleilla, joihin kuuluvat muun muassa Visions du Réel, HOT DOCS, Rotterdam, Busan ja Oberhausen.

Škarnulytė voitti vuoden 2019 Future Generation Art Prizen, jonka lisäksi hän on voittanut seuraavat palkinnot: Kino der Kunst Project Award, München (2017); Spare Bank Foundation DNB Artist Award (2017) ja National Lithuanian Art Prize for Young Artists (2016). Škarnulytė on nimetty yhdeksi Ars Fennica 2023 -palkintoehdokkaaksi.