Käännökset: Saga Vera Oy.
Olen saari, mutta en varsinaisesti.
Olen muodostelma, joka koostuu valtavasta määrästä identiteettejä ja kehoja.
Olemme kehittyneet yhdessä täysin eristyksissä ulkomaailmasta.
Nimeni on Selvagem, mutta toivon, että minua kutsutaan Aeaksi.
Kehoni on muodostunut vedenalaisten tulivuorten jäänteistä.
Fossiilini kätkevät sisäänsä lukemattomia myyttejä ja legendoja.
Olen kehittynyt täysin poikkeuksellisella tavalla.
Ennen kuin Ensimmäinen ovi aukesi, vaippaani iskeytyneet meteoriparvet synnyttivät sisääni kultaa.
Näiden myrskyjen voima oli niin valtava, että niiden aiheuttavat arvet näkyvät minussa edelleen kuin kraatterit Kuun pinnassa. Syvän ajan syleilyynsä kätkevä kivettynyt aines loi menneestä elävää historiaa muodostaen fossiilin kaltaisia kuvioita.
Olen repeämä aineellisuuden pinnassa.
Eurooppalaiset kauppiaat luulivat minua aikoinaan aaveeksi.
Sinne tänne muodostuneiksi kallioiksi, jotka kohosivat seireenien ja liskojen asuttaman saaren kupeessa. Näillä samaisilla kallioilla Perseus asetti Medusan pään merilevään.
Ympärilleni kasvoi korallimetsä, joka oli kuin orjantappurakruunu.
Olen muuttunut harhakuvan kaltaiseksi muodostelmaksi.
Yli 70 miljoonaa vuotta sitten seismiset voimat pirstoivat merenalaiset mannerlaatat ja vapauttivat esi-isäni, yksisoluiset bakteerit, joista aitotumaiset eliöt myöhemmin polveutuivat.
Kivettyminen ja symbioosi yhdistettynä.
Kuin kätketty aarre, olemassaoloni haihtuu muotoni muuttuessa.
Vulkaanisen toiminnan seurauksena esiäitini, meri ja tuuli, vastasivat ensimmäisistä muodonmuutoksistani. Pian sen jälkeen Sahara kohosi merten halki, ja vielä tänäkin päivänä sen lämmin henkäys kantaa sinooperinpunaisia hiekkapilviä rannoilleni.
Synnyin salaperäisellä 30 asteen eteläisellä leveyspiirillä.
Mayojen ja egyptiläisten pyramidit ovat sisaruksiani, ja muinainen Atlantiksen manner on jälkeläiseni.
Täällä elää lukuisia lajeja. Linnut toivat mukanaan kasvit, joiden ulkomuoto on säilynyt samankaltaisena näihin päiviin asti. Näistä halutuimpia olivat orseljia sisältävät jäkälät.
Ensimmäisen Kokoontumisen aikoihin Jakajat asettuivat asumaan luokseni.
Aluksi ne pysyivät elossa vain purkautumisaukkojeni lämmössä, mutta tiettyjen kalalajien proteiineista peräisin olevan perintöaineksen myötä Jakajat saattoivat pian selvitä hengissä kaikkialla Makaronesiassa.
Toisen oven aukeamiseen asti ne olivat ensimmäisiä ihmisiä, jotka olivat sopeutuneet elämään valtamerissä. Niiden evolutiivinen kehityskaari oli samankaltainen kuin kaloilla, ja niiden iho oli muuttunut purppuransävyiseksi veden alla hengittämisen seurauksena.
Ne ovat ainoita eliöitä, jotka ovat pärjänneet ekosysteemissäni, sillä ne ovat turvautuneet kehittyneeseen biomanipulaatioon syvällä luolansisäisessä laboratoriossaan.
Aivan kuten iho, tasalämpöinen verenkiertojärjestelmä ja kalsiumfosfaattiluuranko ovat erottamaton osa ihmiskehoa, on minunkin keholleni omaleimaista sen jatkuvassa muutostilassa oleva subtrooppinen ilmasto sekä sen erityislaatuinen basalttirakenne.
Muinaisista ajoista asti olin näkymätön, aina Toisen oven aukeamiseen asti. Tämän tapahtuman jälkeen Patriarkka sortui ensimmäisen kerran väkivaltaan.
Se surettaa minua. Kun valtameri on kuormittunut, minun on pakko tehdä itseni näkyväksi. Niin kävi, kun Pizziganon veljekset Venetsiasta löysivät minut ja piirsivät minut ensimmäistä kertaa karttoihinsa suuren, pyhimyksen käsissään pitelemän kalan viereen.
Tämän ajanjakson jälkeen katosin jälleen kolmeksisadaksi vuodeksi, pysytellen näkymättömissä Kolmannen oven aukeamiseen asti. Tuolloin suojauduin luomalla ympärilleni kehäriutan. Kun pyrin näin estämään kauppalaivojen kulun, ciguatera-myrkytys pääsi jälleen leviämään valtoimenaan.
Ciquatera-myrkytyksen aiheuttavan planktonin tieteellinen nimi on gambierdiscus. Se on nimetty Gambiersaarten mukaan.
Gambierin atollit olivat aikoinaan ydintestausaluetta. Ydinräjähdysten seurauksena saarelle iski pyörremyrskyjä, jotka huuhtoivat ydinjätteitä, kuten plutoniumia, mereen. Tämän tapahtumasarjan jälkiseuraamukset ovat niin kauaskantoisia, että niitä on vaikea edes kuvitella. Kyseisen ympäristökatastrofin jälkeen armeija raahasi raskaan ketjun koralliriuttojen läpi luodakseen syvemmän kulkuväylän suurille aluksilleen. Pian sen jälkeen ciguatera-tartuntojen määrän todettiin lisääntyneen.
Nykyisen kehittyneen teknologian myötä sotilaalliset tutkijat ovat ottaneet asian uudelleen tarkasteluun.
Toksiset tulevaisuudet ja myyttiset menneisyydet ovat punoutuneet yhteen ja saattaneet kehomme jatkuvaan muutoksen tilaan.
Bakteerit ja toksiinit, kuten kaikki elämänmuodot, pyrkivät jatkuvasti kehittymään vastustuskykyisemmiksi.
Uudenlaiset jätteet kehittävät sietokykyämme ja kiihdyttävät elämän luomiskykyä.
Vastavuoroinen menneisyytemme on symbioottisessa yhteydessä elävän, vellovan veden kanssa.
Kuka päättää, mikä on on haitallista luonnollemme, jos biologia kääntää toistuvasti vastoinkäymiset edistysaskeleiksi?
Jag är en ö, men inte egentligen en ö.
Jag är en mängd olika identiteter och kroppar i samma formation.
Vi har utvecklats tillsammans i total isolering.
Mitt namn är Selvagem, men jag föredrar att bli kallad Aea.
Min kropp består av kvarlevorna av vulkaniska undervattenstoppar.
Otaliga myter och legender finns bevarade i mina fossiler.
Jag har utvecklats på ett alldeles exceptionellt sätt.
Innan den Första dörren öppnades bäddade meteoritsvärmar in guld i min jordmantel.
Dessa nedslag var så kraftiga att jag fortfarande bär ärr av dem, som kratrar på en oceanmåne. Förstenat material, som gömmer den djupa tiden i sin intrikata omfamning, formade av det förflutna levande historia och fossilliknande mönster.
Jag är en reva på materialitetens yta.
Europeiska handelsmän trodde en gång att jag var en vålnad.
Några flyttblock som stack upp bredvid en ö som beboddes av sirener och ödlor. Det var vid dessa klippor som Perseus lade ner Medusas huvud bland sjögräset.
En skog av koraller växte runt mig som en törnekrona.
Jag har blivit en hallucinatorisk kropp.
För över 70 miljoner år sedan krossade seismiska krafter oceanplattorna och släppte mina förfäder fria, encelliga bakterier som förenades med eukaryoter.
Förstening och symbios förenad i samma kropp.
Som en gömd skatt förflyktigas min existens när jag ändrar form.
Efter den vulkaniska aktiviteten, svarade mina förmödrar, havet och vinden, för mina första mutationer. Strax efter det tog Sahara form på andra sidan havet, och hennes varma utandning bär ännu i dag rödfärgade sandmoln till mina stränder.
Jag föddes på en mystisk breddgrad, 30 grader syd.
Mayafolkets och egyptiernas pyramider är mina syskon, och den forntida kontinenten Atlantis min avkomma.
Det lever många arter här. Fåglarna var de första som tog med sig växter hit, växter vars form ännu i dag påminner om de ursprungliga. Det mest eftertraktade var lavar som innehöll orcein.
Vid tiderna kring den första Samlingen, slog sig Delarna ner hos mig.
Till en början kunde de bara överleva nära mina hydrotermala öppningar, men genom arvsmaterial från proteinet i vissa fiskarter kunde Delarna snart klara sig överallt i Makaronesien.
Innan den andra dörren öppnades var Delarna de första människorna som hade anpassat sig till ett liv i världshaven. Deras evolutionära utveckling påminde om fiskarnas och deras hud hade börjat få en purpurnyans från att ha andats under vatten.
De är de enda varelser som har klarat sig i mitt ekosystem, för de har förlitat sig på avancerad biomanipulation djupt inne i sitt grottlaboratorium.
På samma sätt som människokroppen är oupplösligt förbunden med hudens barriär, ett jämnvarmt cirkulationssystem och ett skelett av kalciumfosfat, så kännetecknas min kropp av den ständigt växlande atmosfären, ett subtropiskt klimat och en säregen och basaltisk struktur.
Sedan urminnestider var jag osynlig, ända tills den Andra dörren öppnade sig. Det var första gången som Patriarkatet började använda våld.
Det gör mig ledsen. När oceanen belastas blir jag tvungen att göra mig själv synlig. Det var då bröderna Pizzigani från Venedig upptäckte mig och för första gången skrev in mig på sina kartor bredvid ett helgon med en stor fisk i sin hand.
Efter den här epoken försvann jag åter för ytterligare tre sekel, och höll mig osynlig tills den Tredje dörren öppnades. Då var jag tvungen att skydda mig genom att skapa en ring av korallrev runt mig. När jag på detta sätt försökte hindra handelsmän från att ta i land, så tog ciguateraepidemin igen okontrollerat fart.
Det vetenskapliga namnet för det här giftiga planktonet som orsakar ciguateraförgiftning är gambierdiscus, som har fått sitt namn efter Gambieröarna.
Gambier atollerna tjänade en gång som en logistisk bas för kärnvapenprov. Provsprängningarna gav upphov till cykloner som sköljde ut radioaktivt avfall, som plutonium i havet. Dessa händelser har så långtgående följder att det är svårt att ens föreställa sig dem. Efter den här miljökatastrofen, drog militären en tung kätting genom korallreven för att skapa en djupare farled för större fartyg. Strax efter det konstaterade man att förgiftningsfall orsakade av ciguatera hade ökat.
Nu har militärforskare med avancerad teknologi börjat undersöka saken på nytt.
Giftiga framtider och mytiska historier har sammanflätats och försatt våra kroppar i ett ständigt tillstånd av förändring.
Som alla livsformer strävar bakterier och toxiner efter att utveckla motståndskraft.
Nya former av avfall ökar vår tolerans och stimulerar livets skaparförmåga.
Vårt ömsesidiga förflutna är symbiotiskt kopplat genom det levande, svallande havet.
Vem ska få bestämma vad som är skadligt för vår natur, om biologin ständigt vänder motgångar till framsteg?
I am an island but I’m not really an island.
I’m a multitude of identities and bodies, within the same formation.
We have evolved together in total isolation.
My name is Selvagem, but I prefer to be called Aea.
My body is made of the remains of submarine volcanic peaks.
Innumerable myths and legends are preserved in my fossils.
I have evolved in an entirely different way.
Before the First Door had opened, there was gold embedded in my mantle by showers of
meteorites.
The impacts of these storms were so deep that I still bear the scars, like craters on an ocean Moon. Petrified matter, carrying deep time in their intricate embrace, coagulated the past into an animated history, forming fossil-like patterns.
I am a rift in the surface of materiality.
European traders once thought I was a ghost.
Some erratic rocks rising up next to an island of sirens and lizards. These are the very same rocks where Perseus had laid Medusa’s head to rest among the seaweed.
A forest of corals had grown around me like a crown of thorns.
I have become a hallucinatory body.
Over 70 million years ago, seismic forces shattered the underwater plates, thus setting free my ancestors, the unicellular bacteria which coupled to the eukaryote.
Petrification and symbiosis unifying as one.
Like a hidden treasure, my existence vanishes as I am transformed into different formations.
Following the volcanic action, my founding mothers, the sea and the wind, fostered my first
mutations. Soon after, The Sahara formed across the sea, and her warm breath still carries
showers of vermillion sand to my shores.
I was born on a mysterious latitude, the parallel 30 south.
My siblings are the pyramids of the Mayans and Egyptians, and my offspring is the ancient
continent of Atlantis.
Many species live here. The birds first brought plantlife, and their forms still echo those
primitive structures. The most desired was the lichen Urzela.
Around the time of the first Gathering, the Sharers came to live with me.
In the beginning, they could only survive near the warmth of my thermal vents, but with the
introduction of genetic material drawn from the proteins in certain fish, the Sharers were
soon able to survive anywhere in Macaronesia.
Before the opening of the Second Door, they were the first human beings to be engineered
for ocean living. Their evolutionary development was borrowed from fish and their skin
displayed a purple hue from breathing underwater.
They alone have been able to successfully manage my ecosystem, relying on advanced
biomanipulation deep within their cave laboratory.
Just as the human body is inextricably bound by its skin membrane, an endothermic
circulatory system, and a skeleton of calcium phosphate, so is my body distinguished by its
ever changing atmosphere, my subtropical climate, and its distinct and basaltic structure.
For time immemorial, I was invisible, that is until the opening of the Second Door. This event
marked the first time the Patriarch dared to introduce violence.
The whole thing saddens me. When the ocean is under stress, I am forced to make myself
to be seen. It was when the Pizzigani brothers of Venezia found me and first inscribed me in
their maps, drawn next to a big fish held by a saint.
After this era, I disappeared for another three centuries, remaining hidden until the opening
of the Third Door. During this time, I was forced to protect myself by creating a ring of reefs.
Hoping to limit the access from visiting traders, it was then that Ciguatera spiralled out of
control again.
The scientific name for this toxic plankton that provoques Ciguatera is Gambierdiscus. It’s
etymological origins come from the Gambiers.
The Gambier atolls once served as the logistical base for nuclear testing activity. Following
the nuclear blasts, cyclones hit the island washing radioactive waste including plutonium into
the ocean. What happened as a result of this, has had such far reaching consequences no
one can possibly imagine. After this environmental catastrophe, the military dragged a heavy
chain through the coral beds in order to cut a deeper channel for larger vessels. Higher rates
of infections by ciguatera were subsequently recorded soon thereafter.
Now, with the help of advanced technology, military researchers have begun to take another
look.
Toxic futures and mythical histories have intertwined to continuously shapeshift our bodies
from one form to the next.
Bacterias and toxins, like all life forms, strive towards resilience.
New wastes push our tolerance and stimulate life’s creativity.
Our interdependent past is symbiotically connected through the living animated water.
Who gets to decide what is detrimental to our nature, if biology continuously turns misfortune
into progress?
Jälleen uusi ilta, joka lähes oli samanlainen kuin muutkin purppuraruton vuoden illat viimeisten kuuden kuukauden ajalta.
Tämä oli hänen toinen komennuksensa samassa paikassa kahden vuoden sisään, ja hän nukkui siellä huonommin kuin kansainvälisellä avaruusasemalla. Hänen tehtävänään oli viedä paikan päälle siirrettävä laboratorio, jotta luolassa olevia lääkekasveja ja mikro-organismeja voitaisiin tutkia ennen hänen seuraavaa Marsin-matkaansa. Kirke koki olonsa hyvin yksinäiseksi, ja hänen yrityksensä käyttää luolan sisällä sijaitsevaa oraakkelia epäonnistuivat täysin. Kaikki viestiyhteydet katkesivat, kun Cumbre Vieja alkoi purkautua voimakkaammin kuukausi takaperin.
Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin odottaa seuraavan vartiovuoron saapumista, mutta ruoka oli loppunut jo kolme päivää sitten eikä hätävara-annoksia ollut enää jäljellä. Nälän pakottamana hän päätti mennä kalastamaan vaikka tiesi varsin hyvin, että valtameri oli saastunut. Hän teki nuotion ja kävi istumaan selkä kiveä vasten katoksen alle. Hän vaipui uneen ja uneksi kotopuolensa kalastajista sekä veisaavista kyläläisistä, jotka olivat kerääntyneet paikalle auttamaan kalaverkkojen nostossa. Auringon laskiessa horisontin taakse muta vaihtui harmaaksi, liejumaiseksi saveksi, joka muuttui lopulta niin upottavaksi, etteivät he voineet enää jatkaa edemmäs merelle. Kauemmas rannasta ankkuroidussa veneessä odotti hohtava kalasaalis, jonka kirkkaana välkkyvät valot tanssahtelivat lainehtivien aaltojen tahtiin. Kuin kaksi toisiaan kiertävää, täydenkuun kajossa tuikkivaa tähteä. Rannalla paikalliset asukkaat ja kalastajat osallistuivat yhdessä rituaaleihin ja lauluihin pitkiä verkkoja nostaessaan. Taianomainen, mollivoittoinen laulu aaltoili ja kantautui tuulen mukana niin nopeasti, että Atlantin pinnassa saattoi sielunsa silmin nähdä hohtavia, kaleidoskooppimaisia muodostelmia. Heidän äänensä värähtelivät aaltojen mukana kantaen rukouksia Iemanjálle halki tämän suunnattoman valtakunnan. Heidän veneensä kellui tähtienvälisessä tyhjiössä kuin juhlallinen avaruuslaiva.
Saastuneiden kalojen aiheuttavat houreunet tulvivat Kirken mieleen kuin jonkinlainen loitsu:
Valtameren ovi, taivaan sydän
Huulet valheen sisäänsä kätkeneet
Nosta käteen simpukkahuilu
Laula laulu asukeille hiekan
Oodi syömillesi kaloille
Joiden ruodot maahan vajoavat
Huuhdo minut, huuhdo minut
Huuhdo minut kyynelilläsi
Ihoni peittyy suolakuoreen
Meren levätessä kämmenelläsi
Huuhdo minut, huuhdo minut
Vie minut pois tästä maailmasta
Kirken vatsa kramppasi tuntemattoman myrkyn voimasta, ja tuntikausia hän kärsi aalloittain iskevistä kouristuskohtauksista. Kuume, hiki ja hallusinaatiot saivat hänestä yliotteen, ja hänet valtasi poikkeuksellisen inhottava tunne, kuin jokin olisi ryöminyt pitkin hänen ihoaan. Iholla ei kuitenkaan näkynyt mitään, hän vain tunsi sen sisässään.
Saarella aika-avaruus muuttui viiden sekunnin välein, jokaisen pinnan väri ja tekstuuri tuntuivat olevan jatkuvassa liikkeessä. Hän ei tajunnut, kuinka kauan oli ollut halvaantunut, ennen kuin huomasi kaksi viereensä ilmestynyttä sumeaa siluettia. Hän aisti kuitenkin heti, että ne olivat merten noitia, joista hän oli kuullut Jakajien tarussa. Kirkelle valkeni vähitellen, että hän oli päihtynyt pyydystämästään saastuneesta piikkimakrillista ja että häntä kuljetettiin Baía das Cagarrasin läheisyydessä sijaitsevan luolan elämänmuokkaushuoneeseen. Kallionseinämässä sijaitsevan pienen, kultaisen, kolmionmuotoisen kuvion viereen aukesi portti, jonka takana avautuivat basalttiluolan halki risteilevät tunnelit, jotka johtivat syvälle fosforinhohtoisen sokkelon uumeniin. Osa tunneleista johti bioluminoivien kasvien kirkkaasti valaisemiin kammioihin, ja Ama asetti hänet istumaan rauhallisesti tutkimuksia varten. Ama kertoi, että he käyttivät vain orgaanista teknologiaa ja tiesivät keinon, jolla parantaa ciwá, joka oli turbo pica -nimellä tunnettujen merietanoiden muinainen nimitys. Taianomaisia tyhjiä kuoria, kuten he niitä kutsuivat. Lääkkeistä tehokkain oli kasveista ja merilevästä sekoitettu laksatiivi. Reseptin oli opettanut heille vanha Vanuatulainen nainen, joka oli vaalinut Atlantin ja Tyynenmeren merten noitien perinteisiä parannuskeinoja vuosisatojen ajan.
Vaikka laboratoriovälineistä ei näkynyt jälkeäkään, ei edes yhden yhtä astiaa tai petrimaljaa, elämän muokkaus tapahtui täällä. Juuria, leviä ja merisilkkiä roikkui seinistä erikoisissa kulmissa. Kun Kirken silmät vähitellen tottuivat kirkkauteen, hän erotti halkeilevien ihonkaistaleidensa alla hehkuvia valonlähteitä muttei havainnut jälkeäkään tulikristalleista. Liikehtivä merilevä kiemurteli hänen sormiensa lomasta ja käsivartta pitkin joka suuntaan kähertyen, mutta hän ei vastustellut.
Luolan seinämien kaarevat halkeamat ja syvennykset olivat kuin taskuja merilevässä, joka roikkui kappelin kattoa muistuttavasta rakenteesta. Nämä taskut olivat kuin korallista ja simpukoista sekä hänen nyrkkinsä kokoisista, syisistä siemenkodista muodostuneita pyhäinjäännöslippaita. Hän ei edelleenkään varsinaisesti tuntenut kipua mutta tunnisti tyypillisenä oireena aistiensa muuttuvan vastakkaisiksi niin, että kylmä vesi tuntui kuumalta ja hänen lämmin otsansa kylmältä. Hänen vatsaansa lakkasi vääntämästä ja turtumus laantui vähitellen. Mutta hallusinaatiot eivät loppuneet.
Hänen kehoonsa virtasi energiaa, ja hänestä tuntui siltä kuin hän kykenisi hyppäämään pystyyn syvennyksestä, jossa istui, ja sukeltamaan suoraan mereen. Aman käsi kuitenkin puristi häntä olkapäästä, ja ote oli petollisen tiukka. Hänen kehonsa ympärille kietoutuneet merilevät olivat sekä palauttaneet hänen ruoansulatuskanavansa normaaliflooran että havainneet ja tunnistaneet uusia toksiineja hänen ruoassaan.
Kirke nukahti uudestaan ja näki unta salaperäisestä tulesta, joka nieli niin vedet kuin taivaankin. Hänen mielensä ampaisi vauhtiin kuin tunnelin halki kiitävä juna tuulen ujeltaessa hänen ympärillään. Hän havahtui jälleen vankisellistä, ja hänen ihonsa nylkeytyi irti kuten niin usein hänen painajaisissaan.
Hän heräsi säpsähtäen, ja kun hänen silmänsä räpsähtivät auki, hän alkoi vähitellen nähdä valon kajastuksen. Sade oli kaiketi lakannut yön aikana, mutta kallionseinämältä tippuvat vesipisarat rummuttivat katoksen kattoa epätasaiseen tahtiin. Hänestä tuntui kuin hänen kätensä olisivat olleet sidotut, mutta vaistomaisesti hän tiesi, ettei ollut valmis luovuttamaan. Kun hän sai paremman käsityksen ympäristöstään, hän tunsi nuotion tutun tuoksun sieraimissaan. Hän nousi pystyyn, ja vaikka hänen päätään yhä jomotti, hänen mielensä oli kirkas.
Åter en ny kväll, nästan likadan som de andra kvällarna under de sista sex månaderna av purpurpestens år.
Det var hennes andra uppdrag på samma plats inom två år. Och hon sov sämre än på den internationella rymdstationen. Hennes uppgift var att föra ett bärbart laboratorium dit för att kunna undersöka de medicinalväxter och mikroorganismer som fanns i grottorna före hennes nästa expedition till Mars. Kirke kände sig mycket ensam där och varje försök att använda sig av oraklet som skulle finnas i grottan, misslyckades totalt. All kommunikation hade stannat upp efter att Cumbre Vieja börjat få allt kraftigare utbrott för en månad sedan.
Hennes enda alternativ var att vänta på att nästa skift av vakter skulle anlända. Men hennes matförråd hade tagit slut tre dagar tidigare och det fanns ingen nödproviant kvar. Hungern tvingade henne att bege sig ut och fiska, trots att hon mycket väl visste att havet var förorenat. Hon gjorde upp en eld och vilade med ryggen mot klippan under taket till ett skjul. Hon sjönk in i en dröm om hembyns fiskare och om de sjungande byborna, som samlades för att hjälpa till att dra in näten. När solen sjönk bakom horisonten förvandlades gyttjan till en gråslammig lera, i vilken de sjönk ner allt djupare, tills det inte längre var möjligt att gå längre ut i havet. Förankrad längre ut väntade båten med sina lysande fiskar och klart blinkande ljus som dansade i takt med de böljande vågorna som två blinkande stjärnor som kretsade runt varandra i fullmånens sken. På stranden samlades igen byborna och fiskarna i gemensamma ritualer och sånger medan de drog in de långa näten. En magisk sång steg och sjönk i moll, och fördes bort med vinden så snabbt att man inför sitt inre kunde se glänsande, kalejdoskopiska formationer på Atlantens vattenyta. Deras röster ekade mot vågorna och sände böner till Yemoya över hennes vidsträckta rike. Deras båt gungade i tomrummet mellan stjärnorna som ett högtidligt rymdskepp.
Till följd av de förgiftade fiskarna sköljde feberdrömmar över Kirke som en besvärjelse:
Oceanens port, himlens hjärta
Läppar som sluter sig kring en lögn
En flöjt av snäckskal i din hand
Sjung för dem som bor på sand
En sång för fisken du förtärde
Vars ben nu sjunker mot land
Skölj mig, skölj mig
Skölj mig i dina tårar
Saltskorpor på min hud
Havet i din hand
Skölj mig, skölj mig
För bort mig från den här världen
Kirke fick kramper i magen av det okända giftet. Och i flera timmar led hon av krampryckningar som kom i vågor. Feber, svett och hallucinationer tog henne i besittning. Och hon fick en ytterst obehaglig känsla av att något kröp omkring på hennes hud. Men inget syntes från utsidan, det var bara något hon kände inom sig.
Tid och rum växlade var femte sekund på den här ön, varje ytas färg och textur verkade vara i ständig rörelse. Hon förstod inte hur länge hon hade varit förlamad, förrän hon varseblev två suddiga silhuetter, som dök upp bredvid henne. Hon uppfattade dock genast att det var sjöhäxor som hon hade hört om i Delarnas legender. Det började gå upp för Kirke att hon hade blivit förgiftad av den infekterade taggmakrillen som hon fångat, och att man förde henne till rummet där liv formades i grottan nära Baía das Cagarras. En port öppnade sig bredvid en liten, gyllene, triangel i bergsväggen. Basaltgrottan genomskars av vindlande tunnlar som ledde djupt in i den fosforlysande labyrintens innandöme. Vissa tunnlar öppnade sig mot kamrar som lyste klart av en typ av självlysande flora, och Ama lade lugnt ner henne för att undersöka henne. Ama berättade att de bara använde sig av organisk teknologi och visste hur de skulle bota ciwá, ett uråldrigt namn för havssnäckor av arten Turbo pica. Magiska skal av tomhet, som de sa. Den mest kraftfulla trolldrycken var ett laxativ gjort på en blandning av växter och alger, ett recept av en gammal vanuatisk kvinna, som kände till det traditionella botemedlet, som Atlantens och Stilla havets sjöhäxor använt sig av i flera hundra år.
Fast man inte såg en skymt av någon laboratorieutrustning, inte ens en bricka eller en petriskål, så var det här som liv formades. Rötter, alger och havssilke hängde på väggarna i underliga vinklar. När Kirkes ögon sakta anpassade sig till ljuset, kunde hon särskilja glödande ljuskällor under sin flagande hud, men hon såg inga spår av eldkristallerna.
De levande algerna vävde sig mellan hennes fingrar och upp längs hennes arm, slingrade sig åt alla håll, men hon stretade inte emot.
Sprickor och fördjupningar i grottans vägg buktade ut som fickor bland sjögräset, som hängde från något som påminde om taket i ett kapell. Fickorna var som relikskrin av korall, snäckor och fibrösa frökapslar, stora som hennes näve. Ännu kände hon ingen påtaglig smärta, men hon kände igen typiska symptom på motsatta sinnesförnimmelser. Det kalla vattnet kändes hett och hennes varma panna kändes kall. Magen lugnade sig och domningen började lätta. Men hallucinationerna fortsatte.
Energin strömmade in i henne, och det kändes som om hon skulle kunna hoppa upp ur fördjupningen hon satt i och dyka ner i havet, men Amas hand höll hennes axlar i ett bedrägligt starkt grepp. Algerna som hade slingrat sig kring hennes kropp hade inte bara återskapat floran i hennes matsmältningskanal, utan samtidigt letat efter och identifierat nya gifter i hennes föda.
Kirke somnade om igen och drömde om en gåtfull eld, som slukade både vatten och himmel. Hennes sinne rusade iväg som ett iltåg i en tunnel medan vinden ylade runt henne. Hon var tillbaka i fängelsecellen och kände hur skinnet slets av, som så ofta i hennes mardrömmar.
Hon vaknade med ett ryck, och när hennes ögonlock öppnade sig sipprade ljuset sakta in. Regnet måste ha slutat under natten, men vattnet som droppade från klippväggen trummade mot skjulets tak i en ostadig rytm. Det kändes som om hennes armar hade varit fastbundna i kroppen, men hon visste intuitivt att hon inte var redo att ge upp. När hon blev mera medveten om sin omgivning kände hon lägereldens välbekanta doft av bränt trä i sina näsborrar. Hon reste sig upp och fast hennes huvud ännu dunkade, så var hennes sinne klart.
Another evening, so similar to those of the last 6 months in the year of the purple plague.
It was her second mission there in two years and she slept worse there than in the international space station. Her mission was to transport a portable lab to study the medicinal flora and micro-organisms that existed in the caves before her next expedition to Mars. Circe was very lonely there and any attempt to use the oracle, which had been located inside the cave, was a complete failure. All communications had stopped since Cumbre Vieja began erupting more violently a month ago.
The only option she had now was to wait for the next shift of guards to arrive, but her food supplies finished three days prior and there were no more emergency rations left. Forced by hunger, she decided to go fishing knowing full well the ocean was contaminated. She built a fire and rested with her back against the rock under the roof of the shed. She drifted into a dream of the fishermen back home and the chanting of the villagers who gathered to help pull in the fishing nets. As the sun went down, the mud gave way to a grey, oozing clay into which they sank deeper and deeper until it was no longer possible to go any further into the sea. Anchored away from shore the boat was awaiting with luminous fish, its bright lights dancing with the ondulation of the waves. Like two blinking stars orbiting one another, witnessed by the light of the full moon. On the shore, locals and fishermen gathered again for rituals and songs while pulling in the long nets. A magic song rose and fell in a minor key, and was borne away on the wind so swiftly that the mind’s eye saw in the waters of the Atlantic brilliant kaleidoscopic patterns. Their voices resonated with the waves, each of them sending prayers to Iemanjá over the vast reaches of her domain. Their boat floated in the interstellar void, a ceremonial spaceship.
From the contaminated fish, feverish dreams washed over her like a spell:
Door of ocean, heart of sky
Lips that pressed together lie
Flute of seashell lift in hand
Sing for those who dwell on sand
A song for the fish you ate
their bones will sink to land
Wash me, wash me
Wash me in your tears
Salt crusting my skin
The sea in your hand
Wash me, wash me
Take me away from this world
Her stomach spasmed with the unfamiliar poison and for hours she suffered through waves of convulsions. Fever, sweat, and hallucinations took hold of her and she began to feel the particularly repulsive sensation of something crawling up and down her skin, but nothing was there on the surface, she just felt it inside her body.
Time and space on this island was shifting every five seconds, the colours and textures on every surface seemed to be in motion. She didn’t realise for how long she had been paralysed until she became aware of two blurry silhouettes which appeared beside her. However she sensed immediately that they were sea-witches she had heard of in the legend of the Sharers. Circe now began to understand that she had been intoxicated by the poisoned amberjack she had caught and was being taken to the life-shaping room they had in the cave close to Baía das Cagarras. A portal opened next to a tiny golden triangular form in the cliff, as tunnels opened extending through the basalt cave, winding deeply into an eerie phosphorescent maze.
Some of these tunnels opened into chambers that were brilliantly lit by a species of bioluminescent plant life, and Ama calmly sat her down for examination. She told her they only worked with organic technology and they knew how to heal ciwá, an ancient name given to the species of sea snails known as Turbo pica. Magic shells of emptiness they said. The most potent potion was a purgative made with a mixture of plants and seaweed, taught to them by an old woman from Vanuatu, who kept the secret of traditional remedies for many centuries among the sea-witches of the Atlantic and the Pacific.
Although there was no sign of laboratory equipment, not even a tray or petri dish, this was where the life-shaping took place.
Roots, algae, and sea-silk hung from the walls at odd angles.
As her eyes slowly adjusted to the brightness, she could identify sources of light glowing under the leafy patches in her skin, but she could find no sign of the fire crystals.
The moving seaweed wove itself through her fingers and up her arm, curling in all directions. It made her shudder but she allowed herself to let go.
The cracks and recesses in the cave curved like pockets among the seaweed hanging from what looked like a chapel ceiling. These pockets were like reliquaries of coral and shell, and fibrous seed pods the size of her fist. She still felt no pain to speak of, but she did recognize the tell-tale symptom of her senses being inverted, feeling heat in the cold water and sensing cold in her warm forehead. Her insides stopped churning, and the numbness faded away. But the hallucinations stayed on.
Energy surged into her, and she felt as though she could spring up from the niche in which she sat and dive into the sea, but Ama’s hand held onto her shoulder, and her grip was deceptively strong. The moving seaweed which wrapped around her body had not only started to regenerate the flora in her digestive tract, but at the same time, seek out and identify new toxins in the food supply.
Circe fell asleep again and dreamt her own cryptic vision of a fire that consumed water and sky alike. Her mind rushed out like a train speeding through a tunnel while the wind screamed past her. She saw herself back in the cell with her skin tearing off, a nightmare that often cursed her sleep.
She awoke startled, and as her eyelids blinked open the light slowly seeped in. The rain must have spent itself overnight, but the water dripping from the cliffside drummed unsteadily on the roof of the shed. Her arms felt as though they were tied to her side, but she knew intuitively she was not ready to give up. As she gained consciousness of her surroundings she smelled the familiar scent of burnt wood of the campfire, and she sat up straight, her head still throbbing but her mind clear.
1.
Nämä isolaatit kerättiin Selvagenssaarten vesistä, minkä jälkeen ne kuljetettiin Portugalin mantereelle, jossa niiden eri kannat on pyritty eristämään.
2.
Siguatoksiineissa on se ongelma, että niiden tutkimus on vasta varhaisessa vaiheessa eikä tunnistettavia malleja ole löytynyt. Kellumme yhä tyhjiössä.
3.
Riippuen siitä, pakastetaanko vai kypsytetäänkö ruoka, se voi huomaamatta muuttua entistä myrkyllisemmäksi.
3.
Ciguatera-myrkytys on tunnettu jo Homeroksen Odysseian ajoista asti, ja kokonaisten miehistöjen kerrotaan saaneen myrkytyksen ja kärsineen hallusinaatioista sekä muista vakavista oireista. Monilla myrkytys johti jopa kuolemaan. Myös muut merenkulkijat, kuten Vasco da Gama, Fernão de Magalhães sekä James Cook, ovat kertoneet vastaavia tarinoita.
4.
Ongelma on, ettemme ole vielä tunnistaneet ciguateran myrkyllisiä yhdisteitä. Tyyneltämereltä kerättyjen näytteiden yhdisteet ovat jo hyvin tiedossa, mutta Atlantilta kerättyjen eivät.
5.
Kun laivojen miehistöt söivät saastuneita kaloja, he kertoivat kokeneensa monenlaisia fyysisiä sekä neurologisia muutoksia, jotka vastaavat ciguatera-myrkytyksen oireita.
6.
Tiedetään, että tautia on esiintynyt myös monilla Tyynenmeren ja Karibian saarilla. Historiallisten lähteiden kautta tiedetään myös, että joidenkin heimojen päälliköt olivat tarjonneet valtavia kaloja vihollisilleen. Nämä saarille saapuneiden kunniaksi ojennetut lahjat olivat todellisuudessa alkukantaisia biologisia aseita.
7.
Aiemmin näitä panssarisiimaeliöitä pidettiin yksinomaan trooppisten alueiden lajeina. Ilmastonmuutoksen myötä näitä lajeja on alkanut esiintyä yhä suuremmissa määrin myös lauhkeilla vyöhykkeillä, kuten Atlantin valtamerellä ja Välimerellä.
8.
Kun petokala syö tartunnan saaneen kalan, se edesauttaa toksiinin mutatoitumista, jolloin se kykenee replikoitumaan ja sopeutumaan kunkin lajin aineenvaihduntaan.
9.
Merten happamoitumisen, lämpötilan nousemisen ja Las Palmasissa sijaitsevan Cumbre Vieja -tulivuoren purkautumisen kaltaiset ilmiöt voivat osaltaan selittää asiaa. Jotkut purkaukset voivat kuitenkin olla hyödyllisiä, eikä niillä välttämättä ole negatiivisia vaikutuksia.
10.
Kasviplanktonit ovat tärkeitä kaikille planeettamme lajeille, sillä nämä mikrobit yksin tuottavat yli 50 prosenttia hengittämästämme hapesta.
11.
Selvagem Granden maaperä on hyvin samankaltainen kuin Marsissa, minkä vuoksi kosmonautti toisesta avaruusjärjestöstä auttoi meitä testaamaan kannettavaa tekniikkaa, jota tulisimme hyödyntämään seuraavalla Mars-lennollamme.
12.
Euroopassa ensimmäinen tapaus havaittiin vuonna 2004 Kanariansaarilla. Taudille tunnusomaisia oireita ovat tuntoaistimusten vastakkaiseksi kääntyminen, pienestäkin kosketuksesta aiheutuva kipu sekä kylmän ja kuuman tuntemusten sekoittuminen keskenään.
13.
Ilmastonmuutoksen myötä sellaiset haitalliset kasviplanktonlajit, joita ei aiemmin esiintynyt Makronesiassa, ovat alkaneet yleistyä alueella.
14.
Eräs toimittaja sanoi aikoinaan, että ciguatera on mikro-organismi, jota kalat käyttivät hyödyksi välttääkseen ihmisten saaliiksi päätymistä.
15.
Toksiinit eivät tuhoudu korkeissa lämpötiloissa, vaan kuumennettaessa yhdisteiden toksisuus voi joko nousta tai laskea. Riippuen siitä, pakastetaanko vai kypsytetäänkö ruoka, se voi huomaamatta muuttua entistä myrkyllisemmäksi ihmisille.
16.
Löysimme myös bakteereja, jotka kykenivät kasvamaan korkeissa suolapitoisuuksissa, mikä tekee niistä kiinnostavia astrobiologian ja biotekniikan näkökulmasta.
17.
Piikkimakrillien lisäksi he olivat syöneet napsijoita, meriahvenia ja barrakudia, mikä viittaa siihen, että ciguateraa esiintyy muissakin kuin suurissa kalalajeissa.
18.
Emme vieläkään täysin ymmärrä, kuinka molekyyli hajoaa ja reagoi eri olosuhteissa. Tästä syystä emme osaa myöskään selittää sen toimintaa ihmiskehossa, koska ruoansulatusjärjestelmämme toiminta tuo mukanaan uusia tekijöitä, jotka monimutkaistavat tätä vuorovaikutussuhdetta entisestään.
19.
On myös tärkeää huomata, että ciguatera voi tarttua sukupuoliyhteyden sekä rintaruokinnan välityksellä kuin myös raskauden myötä.
20.
Ciguateraa pidettiin aikoinaan taianomaisena tai ihmeellisenä johtuen sen vastustuskykyisyydestä ja siitä, että se tarttui myös eurooppalaisiin kauppiaisiin.
21.
On syytä mainita, että kentällä kannettavilla DNA-sekvenssereillä suorittamassamme DNA-analyysissa havaitsimme myös omavaraisia mikro-organismeja. Nämä ovat mikro-organismeja, jotka käyttävät energianlähteenään mineraaleja orgaanisen aineksen sijaan.
22.
Ongelma on, ettemme ole vielä tunnistaneet ciguateran myrkyllisiä yhdisteitä. Tyyneltämereltä kerättyjen näytteiden yhdisteet ovat jo hyvin tiedossa, mutta Atlantilta kerättyjen eivät.
2022, tvåkanals högupplöst video, färg, ljud. Speaker Syma Tariq, Rodrigo Vaiapraia,
1.
Dessa isolat har samlats in från Selvagensöarnas vatten och har sedan förts till det portugisiska fastlandet, i syfte att isolera de olika stammarna.
2.
Problemet med ciguatoxiner är att all forskning är i ett tidigt stadium och att inga identifierbara modeller har hittats. Vi simmar i ett vakuum.
3.
Beroende på om vi fryser eller tillreder maten, kan vi oavsiktligt göra den ännu giftigare för människan.
4.
Man har dokumenterat ciguateraförgiftningar ända sedan Homeros Odysséen. Hela fartygsbesättningar sägs ha blivit förgiftade och fått hallucinationer samt andra allvarliga symptom, många med dödlig utgång. Också andra sjöfarare som Vasco da Gama, Fernão de Magalhães och James Cook har berättat liknande historier.
5.
Problemet är att vi inte ännu har kunnat identifiera de giftiga föreningarna i ciguatera. Vi känner till föreningar i prov från Stilla havet, men inte från Atlanten.
6.
Efter att fartygsbesättningar hade ätit infekterad fisk vittnade de om en mängd olika fysiska och neurologiska förändringar, som i dag sammanfaller med förgiftningssymptomen för ciguatera.
7.
Man vet att sjukdomen har förekommit på många öar i Stilla havet och i Karibien. Historiska källor förtäljer också att vissa stammars hövdingar ofta bjudit sina fiender på stora fiskar. Dessa maskerade hedersbetygelser var egentligen ett slags primitiva biologiska vapen.
8.
Tidigare förknippades dessa arter av dinoflagellater med tropiska områden. Men i och med klimatförändringen har nytillkomna arter börjat sprida sig allt mer till tempererade zoner som Atlanten och Medelhavet.
9.
När en rovfisk äter en kontaminerad fisk, så hjälper det toxinet att mutera, så att det kan reproducera sig och anpassa sig till olika arters ämnesomsättning.
10.
Fenomen som försurningen av världshaven, temperaturökningen och vulkanen Cumbra Viejas utbrott på kanarieön La Palma kan vara delorsaker. Vissa utbrott kan dock vara nyttiga och behöver inte ha några negativa effekter.
11.
Växtplankton är mycket viktiga för alla arter på vår planet, för dessa mikrober producerar ensamma över 50 procent av det syre vi andas.
12.
Jordmånen på Selvanem Grande påminner om den på Mars, varför en kosmonaut från en annan rymdorganisation hjälpte oss att testa bärbar teknologi som skulle användas på hennes nästa rymdfärd till Mars.
13.
I Europa upptäcktes det första fallet år 2004 på Kanarieöarna. Typiska symptom är allvarligt omkastade känselförnimmelser, en lätt beröring kan kännas som smärta, hetta som kyla.
14.
I och med klimatförändringen har det uppstått allt fler arter av
skadliga växtplankton, som inte förekommit tidigare, och som nu också har blivit allt vanligare i Makaronesien.
15.
En journalist sa en gång att ciguatera var en mikroorganism med vars hjälp havets fiskar kunde undgå att bli människans byte.
16.
Toxinerna dör inte när de utsätts för höga temperaturer, utan föreningarnas toxicitet kan de facto öka eller minska. Beroende på om vi fryser eller tillreder födan i fråga, så kan vi oavsiktligt göra den mera giftig för människan.
17.
Vi hittade också bakterier som var i stånd att växa i höga koncentrationer av salt, vilket gör dem intressanta ur ett astrobiologiskt och bioteknologiskt perspektiv.
18.
Förutom taggmakrill hade de ätit snapper, havsabborre och barracuda, vilket tyder på att ciguatera inte bara förekommer i stora fiskarter.
19.
Vi förstår ännu inte helt hur molekylen bryts ned och reagerar under olika förhållanden. Därför kan vi inte heller förklara hur den fungerar i människokroppen, ty vårt matsmältningssystem tillför nya faktorer, som gör samspelet ännu mera komplext.
20.
Det är också viktigt att konstatera att ciguatera överförs via könsumgänge, amning och genom graviditet.
21.
Ciguatera ansågs ofta vara magisk eller mirakulös på grund av sin motståndskraft, och för att den också angrep de europeiska handelsmännen.
22.
Det är värt att notera att vi också upptäckte autotrofa mikroorganismerm i de DNA-analyser som vi utförde på fältet med bärbar sekvenseringsutrustning. Det vill säga mikroorganismer, som använder mineraler som energikälla, i stället för organiskt material.
23.
Problemet med ciguatera är att vi inte känner till dess kemiska föreningar. Vi känner till föreningarna i prov från Stilla havet, men inte från Atlanten.
1.
These isolates have been obtained by collecting them from fixed waters found on Ilhas Selvagens. The samples were then transported to mainland Portugal, with the objective of isolating the various strains.
2.
The problem with ciguatoxins is that all research is in the very early stages and there are no recognizable patterns. Huh…we are still swimming in the void.
3.
Ciguatera intoxication has been documented since Homer’s Odyssey and reports describe contamination of the entire ships’ crews with hallucinations and other dire symptoms, with many deaths among them. Additional reports have been registered by navigators such as Vasco da Gama, Fernao de Magalhaes, and James Cook.
4.
When sailing crews fed on the infected fish, they reported feeling a wide range of physical and neurological alterations today known to coincide with symptoms of ciguatera poisoning.
5.
The problem ciguatera is that the poisonous compounds are still unidentified. Certain compounds taken from samples in the Pacific Ocean have long been known, however the structure of compounds in the Atlantic remain undiscovered.
6.
This disease was also known to exist in many islands of the Pacific and the Caribbean. It was also part of the historical record that often chiefs of some tribes had offered huge fish to their enemies. Disguised as a gift to honour whoever had arrived at their island, was actually a form of primitive biological weaponry.
7.
In the past these species of dinoflagellates were exclusively associated with tropical areas. With climate change we see increasing numbers of these species emerging and their migratory patterns circulating towards temperate zones such as the Atlantic and the Mediterranean.
8.
When predatory fish feed on contaminated fish, this in turn promotes mutation in the toxin, allowing it to replicate and adapt to the metabolism of each species.
9.
Ciguatera is a topic which has been much discussed in Biological studies. It study reflects its importance and relevance as it was considered a large-scale food poisoning dilemma which greatly afflicted a large percentage of populations in both French Polynesia and the Caribbean.
10.
The geology of Selvagem Grande could be considered analogous to Mars and we had the participation of an astronaut from a separate independent space agency to help us test the next generation of portable technology to be employed during our next mission to Mars.
11.
The toxins are not eliminated when subjected to high temperatures, during which levels of toxicity can actually increase or decrease within the compound. Depending on whether we either freeze or cook the food in question, this can unintentionally make it even more toxic for human consumption. Currently, there is no standardised knowledge regarding the biotransformation of this compound.
12.
Phytoplankton is very important to every species on our planet, because these microbes alone are responsible for producing over fifty percent of the oxygen we breathe.
13.
Their cells possess a natural bio fluorescence, however this software only shows this reaction of the reagents in order to better produce the photographic documentation.
14.
The first case in Europe was reported in 2004 in the Canary Islands. It is a disease which is characterised by a severe inversion of tactile sensations. Feelings of pain from a light touch, or the confusion in temperature between hot and cold, have a debilitating result, affecting and catastrophizing everyday sensations such as a simple kiss or a firm handshake.
15.
We also found bacterias capable of reproducing in environments characterised by high concentrations of salt, which are of great interest to astrobiology and biotechnology.
16.
A journalist once said that ciguatera was a microorganism that fish utilised as a vehicle for resisting human predation.
17.
With climate change we have more and more species of harmful phytoplankton emerging which previously did not exist and now occur with greater frequency in Macaronesia.
18.
It’s also important to note that ciguatera is also transmissible through sexual intercourse, through breast feeding and can also be passed from mother to the growing fetus during pregnancy.
19.
Over twenty five thousand people die from ciguatera every year so it is increasingly important to more precisely understand what is happening.
20.
For instance we still don’t understand exactly how the molecule breaks down and responds under various conditions, therefore we cannot make any transition to understanding its interactions with human beings, because our digestion transforms and introduces other factors making this dynamic even more complex.
21.
It is worth mentioning that the DNA analysis that was carried out in the field, with portable DNA sequencing equipment, allowed us to detect the presence of autotrophic microorganisms. These are a family of microorganisms that use minerals as a source of energy, rather than organic matter.
22.
Because currently there is still no cure Portugal urgently needs to know what specific toxins are the ones at work, because only by knowing the compounds, can we learn how to detect,identify, and decode their mechanisms of action before its too late.
23.
This field of research continues to represent a large gap in the investigation in the north Atlantic. There are some compounds which appear to be identical to those in the Karibian, but new ones have also been found and derived from their Caribbean counterparts.
24.
These populations had not only eaten amberjacks, but also snapper, grouper and barracuda, which clearly indicates ciguatera may not only be present in the flesh in big fish.
25.
Ciguatera was often thought of as magical or miraculous, due to the fact that it could resist over time and attack the European traders.
26.
Phenomena such as the acidification of the oceans, the increase in temperature and the eruption of the Cumbre Vieja volcano in Las Palmas, can be some of the factors. But some eruptions can also be beneficial, and are not necessarily harbingers of negative effects.
27.
The closure of fishing within the limits of the Blue Zone would have great economic and social benefits, in addition to foreseeable environmental benefits, such as the replenishment of fish stocks and the protections of long distance migration routes of marine life.