Puhujien merkinnät:
JT Jonna Tapanainen
AM Antti Majava
JT: Kansainvälinen nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali järjestetään tänä kesänä Helsingin Vallisaaressa. Tässä podcast-sarjassa keskustellaan tapahtuman merkityksestä sekä siitä, millaisia taide-elämyksiä on luvassa. Minä olen toimittaja Jonna Tapanainen. Helsinki Biennaaliin on kutsuttu 40 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää. Yksi heistä on helsinkiläinen taiteilija Antti Majava joka kirjoittaa myös tieteellisiin että populaarijulkaisuihinkin. Hän on BIOS-tutkimusyksikön jäsen ja yksi Mustarinda-seuran perustajista. Mustarinda on kokeellinen foorumi joka tuo yhteen taiteen, tieteen ja muiden alojen toimijoita.Antti Majavan teos Helsinki Biennaaliin on nimeltään, Excursions on Actual Transit-ions. Yksi teoksen osa on Greta-niminen purjevene. Kysyinkin ensin Antilta miksi veneestä tuli yksi osa hänen teostaan biennaalissa.
AM: Se on siis, mulle rakas harrastus toi purjehdus, ollu jo pitkää ja, mul oli siin pitkä taukoki välissä ja sit mä palasin taas siihen, ja mä työskentelen BIOS-tutkimusyksikössä joka on myöskin tääl, Biennaalis esillä. Ja, me ollaan, ton tutkimusyksikön, ne neljä tutkijaa sieltä me ollaan ostettu semmonen kimppavene ja, se on semmone kymmen- tai vähän alta kymmenmetrinen, Ruotsissa valmistettu, Vindö, 40..mallinen vene joka on siis 30-jalkanen mutta, purjepinta-ala on 40 neliöö ja siit tulee se nimi, ja se on semmonen, rauhallinen matkapursi jolla pystyy meneen sitte, Itämeren alueella, mihin nyt haluaa ja, tosi kiva vene ja, siit on tullu nyt mulle sit semmonen, työväline myös taiteellises mieles että, mä, oon huomannu et siel venees aika, erilailla ku jossain muus ympäristös lähtee keskustelut kulkemaa ja, sitte, mitä täs nyt on keskusteltavaa, on nää isot asiat, ilmastonmuutokseen, ratkasujen löytäminen tai joku tämmönen iso, transitio minkä yhteiskunta täs nyt joka tapaukses kohtaa ni, mun mielest se purjevene on ollu kiva paikka ja, jotenki erityinen paikka pohtii näit asioita siin purjehduksen lomassa. Ja tästä siin teokses alunperin oli sitte kyse että mä halusin, tehdä taltioinnin tai teoksellistaa tän, purjeveneen semmosena, paikkana jossa käydään, isoja keskusteluja, tän ajan, tärkeimmist kysymyksistä. Ja siit synty sit semmone videoteos, joka on tääl esillä, se on yks purjehdus tonne Kilpilahden, öljynjalostamon edustalle. Siin oli energiafilosofi, Tere Vadén ja myöskin energiafilosofi mutta myös runoilija, Antti Salmine ja sitte kirjallisuudentutkija joka on, perehtyny erityisesti, tämmöseen sci-fi..kirjallisuuteen tämmönen Kaisa Kortekallio ni oli siin keskustelemassa ja, et se on se video nähtävil tääl Biennaalis sitten on toi, noi energiapurjehdukset joissa sitte, yleisöllä, on mahdollisuus lähtee tällaselle, samanlaiselle purjehdukselle ja, ne suuntautuu eri kohteisiin täs, lähinnä nyt tietysti sillai, mukavan purjehdusetäisyyden päässä Vallisaaresta näit Helsingin, energiatulevaisuuteen liittyviä kohteita, on sitten nämä, mihin yleisö pääsee.
JT: Kuinka, monta näitä yleisöpurjehduksia on, pitääkö niistä jo tietää jotai et koska niihin voi ilmottautua nyt tietysti koronaki asettaa omat, rajotuksensa niille mutta?
AM: Niit on seittemän sellast purjehdusta mihi voi ilmottautuu ja, et ne alkaa sitte tossa vähä myöhemmin kun, koronatilanteen voi olettaa ja toivoa nyt sitte, kehittyvän suotuisaan suuntaan niin että siel voidaan riskittömästi purjehtia ni, ulkonahan siin ollaan mutta kuitenki, suht vieri vieressä ni, täytyy seurata tilannetta ja toivotaan että se, on mahdollinen sitte. Ehkä heinäkuun puolivälin jälkeen ni alkaa sit ne purjehdukset.
JT: Kyllä. No niin ku tossa vähän sanoit ni me ollaan nyt tämmösessä, transitiossa, kohti, toivon mukaan jälkifossiilista yhteiskuntaa, mutta Helsinki Biennaalin, sivuilla kerrotaan että sun teos kysyy sitä että mitä on hyvä elämä ja tarvitaan (muuten) [0:03:38.8] koko ajan siihen lisää energiaa että me pystytään rakentamaan sitä hyvää elämää. Millasia kysymyksenasetteluja tai ehdotuksia tää sun teos esittää että mitä me voitas oikeestaan uudelleenajatella?
AM: No just sitä, et mistä hyvä elämä koostuu ja mitä on, tämmösii laajasti ajateltuna et mitä on kulttuuri mitä on, yhteiskunta, siinä mielessä että mille perustalle ne rakentuu ja mitä, reunaehtoja ja toisaalt mahdollisuuksia ja, haaveita ja unelmia me voidaan, kytkeä sitten niihin reunaehtoihin mitä nyt luonnonjärjestelmä asettaa tai, se et no jos jotain ehtoja ni, pitää sisällään sit sen, kultuurisesti aika tyypillisen ajatuksen et niist pyristeltäis eroon niist ehdoista tai, et luonto nähtäis jotenki rajottavana tai ihmisen keho nähtäis jotenki rajottavana elementtinä josta sit teknologian avulla, yritettäis päästä, yli ja jonkinlaiseks luonnon herraks ja, jossain määrin jopa avaruuden herraksi mikä on modernismis semmonen tyypillinen ajattelutapa. Et ihminen, teknologiaa (kehittämällä) [0:04:55.4] loppujen lopuks pystyis hallitsemaan luonnonjärjestelmiä, ja jopa kosmisia järjestelmiä ja, tätä tää ympäristökriisi nyt asettaa kyseenalaiseks et ihmisel ei oo koskaan ollu sellasta kykyä eikä varmaan tuu olemaankaan, vähään aikaan- [naurahtaa] tai oikeestaan voi sanoa et ei tuu koskaan olemaan kykyä hallita luonnonjärjestelmiä tai kosmosta. Et ihmisen ainut mahdollisuus on sopeutua ja ikään kuin purjehtia, tuulten mukana ja ehkä sit hiukan luovia sen mukaan et mikä, näyttää mahdolliselta ja mikä on, itsellä joku toive mut ne omat toiveet ja kulttuurinen, semmonen, ideaali ei voi olla, kovin pahasti vastatuulen puolella, et nyt meil on semmoset ideaalit meiän elämässä ja, täs modernissa tai jälkimodernis maailmassa jotka on, mahdottomia tän ekosysteemin kantokyvyn kannalta ja, ehkä kaikin puolin täysin mahdottomia. Ja sitte, sehän on kiinnostavaa et ihminen pystyy kuvittelemaan jotain mikä on täysin mahdotonta, toteuttaa, missään ns. tämmöses materiaalises sfäärissä ja, sitähän mä taiteilijana, harjotan et mä kuvittelen kaikkee sellast mitä ei voi toteuttaa. Ja täs tullaan siihen mun teoksen ehkä yhteen tärkeimpään teemaan että mä haluaisin vapauttaa mielikuvituksen mielikuvitukseksi. Niin ettei oo kyse siitä että me aina kuviteltas asioita joita me ikään kuin haluttais toteuttaa reaalimaailmassa vaan me, saatais myös kuvitella mielikuvituksissamme yhä vapaammin kaikenlaisia kosmisia sfäärejä, ja meil voi olla mitä, ihmeellisimpiä grandiositeettejä mielen sisällä, siitä ketä me ollaan kosmoksessa ja, nii edespäin mut meiän ei kannattais lähtee, siitä et me yritetään sitten, aika kömpelöllä, teknologialla tai, kömpelöillä energialähteillä mitä, kaikki ihmiskunnan käytettävis olevat energialähteet vieläki kuitenki on ni, sitte, tuottaan sellasta, Klonkkua, luovan ajattelun jonkinasteista, (para)..hahmoa [0:07:13.8] et tää moderni- fossiilimoderni on tavallaan semmonen, vähä, puutteellinen ja huono heijastuma siitä ihmisen, upean mielikuvituksen, voimasta.
JT: Niin, aika usein me jotenki nähdään se, luonnon etu, semmosena, tai ainaki on nähty, se luonnon etu semmosena et se on vastakkainen ihmisen edulle ja se tuottaa puutetta eikä lisäarvoa meidän elämään jos me aletaan ajatella ympäristöarvoja enemmän. Että jotenki ajatellaan asioita hirveesti luopumisen kautta mutta, mitä sä ajattelet- sä puhuit että sä taiteella haluat vähän ehkä laajentaa meidän kuvittelukykyä, vähä isommaksi mutta, miksi se on niin vaikee kuvitella erilaista maailmaa joka ei, perustusi vaikkapa just kuluttamiselle? Et onks se vaan et me saadaan niin paljon viestei ympäriltä maailmalta et tärkeintä on se että minkälainen, koti auto grilli sulla on eikä se että millanen, olo sulla on tai mitä sä voisit vaikka tehdä sinä päivänä tai kokea tai nähdä tai, tuntea?
AM: Niin kai tos ollaan aika paljon sitte erilaisten intressien kans tekemisissä että ne intressit on sellasia että, pitäis saada myytyä, ja meil on talousjärjestelmä jonka tehtävänä on myydä asioita, ja markkinointijärjestelmät ja teollisuus jonka tehtävänä on valmistaa ja, sitte kuluttajan tehtävänä on ostaa et meil on tämmösiä isoja tehtäviä joiden ympärille tää yhteiskunnallinen elämä ja rakenne on, rakentunu ja, niin jotenkin, mielikuvitus onki tossa kohtaa meillä hirveen semmonen rajallinen tai ylipäätäsä, just se ajatus siitä et vapauttaa mielikuvitusta, niin se on just vapauttamista sitä tollasista, vaikkapa siitä et me oltas aina kuluttajia tai et se olis joku elämää ohjaava voima tai, et mun mielestä se on samanlainen ideologia ku kaikki muutki, semmoset, hallitsevaks, dominoivaks, jopa murskaavaks muodostuvat ideologiat että, taitees on mun mielest aika paljon kyse siitä et ois semmonen moninaisuus, ihmisenä olemisessa ja, ihminen, osana moninaista lajien, joukkoa ja kokonaisuutta. Et taide on, taiteel on hirveen voimakas yhteys semmoseen, moninaisuuden vaalimisee ja, tämmönen, mikä tahansa voimakas ideologia jollaseks mä markkinatalouden ja kulutus..maailman koen niin, uhkaa sit sitä moninaisuutta, ja se uhkaa sekä ihmiskulttuurien moninaisuutta että sitte, mitä suurimmas määrin luonnon, moninaisuutta. Ja planeetan järjestelmiä eli, se on sellanen, joku ihme taipumus mikä ihmisellä on vähän semmoseen totaaliseen ja, jollain tavalla, yksinkertaistavaan ajatteluun. Et ihmisen aivot on niin rajalliset ja rajottuneet että ihminen aina yksinkertaistaa asioita ja, tuottaa semmosii palikoita ja kuutioita ja, nyt meiän täytys, ajatella paljon monimuotosemmin vähän sillai kvanttitavalla orgaanisesti, ja luottaa siihen että, me pystytään kyl, tosi paljon semmoseen, moninaisempaan ja kiinnostavampaan ja luovempaan ajatteluun ku mitä tää meiän maailma tällä hetkellä, (-) [0:10:56.0 tuuli mikissä].
JT: Niin. Saati ettei me uuvuttas, tässä matkassa koko ajan ku me, tavoitellaan sitä hyvää elämää niin sanotusti hyvää elämää. Sä oot, tosiaan toimit sekä tieteen että taiteen saralla ja, mä mietin että miten sä löysit tämmösen, poikkitieteellise ja poikkitaiteellisen, tai ylipäätään tämmösen tavan toimia että, onko taide tavallaan sulle tapa käsitellä joitain asioita eri tavalla ku mitä sä tieteellisissä vaikka julkaisuissa voisit tehdä, vai onko siinä kyse siitä että keitä sä tavoitat sen taiteen kautta?
AM: No kyl mul on, selvää se että, mä en halua esimerkiks yhdistää taidetta ja tiedettä, liikaa toisiinsa et mul sattuu nyt oleen, mähän oon vähän semmone, ihme touhuaja et mul on usein monenlaista, meneillää ja, toi taide ja tiede liippaa toisiaan mut kyl mä koen et niis on aika eri asioista kyse että, se mikä tie- tai taitees on parasta suhtees tieteeseen on se että se on, kouriintuntuvasti kosketuksissa tähän materiaaliseen maailmankaikkeuteen. Eli taide ei oo vaan konseptien pyörittelemistä, ei kyllä siis tiedekään oo vaan tällasta mut et mä koen että, taiteilijana mä pääsen kosketuksiin tän maailman, kanssa, ja oleilemaan erilaisten materiaalisuuksien ja, kehollisuuksien ja, muiden lajien kanssa ja mä voin eläytyy niihin muihin lajeihin kokonaisvaltasesti mun, aisteilla ja, et kyl taide on semmonen maailmassa olemisen, tapa, joka, ei rajotu mihinkään. [nauraa] Et taide on sitä et sä saat havainnoida ja kosketella ja olla ja hengitellä todellisuutta ja, myös ikään kuin, toteuttaa itseäs ja ikään kuin ajatella kaikilla näillä aisteilla ja kosketellen ja ollen. Niin sitä mä en ehkä, koe et tieteessä, on tarkotuskaan aina tehdä vaan tiede on sit enemmän semmonen kielen- ja siis kirjotetun kielen, ja puheen kautta tapahtuva, kommunikaatiomuoto.
JT: Kyllä. No, mitä sä ajattelet mitä sä toivot, sun teoksella heräävän tai tavottavan, esimerkiksi Biennaalin kävijöissä että, kun nyt miettii vaikka sitä että kun ilmastokriisistä on ihan tieteellinen konsensus mutta yhteiskunnas tuntuu että nää jakolinjat vaan koko ajan syvenee ja, on ilmaston..lämpenemisen kieltäjiä mut sit on muutenki tämmöstä hyvin, vahvaa poteroitumista ja tuntuu että mikään keskustelu tai tieteellinen todistelu ei oikein, vedä niitä railoja yhteen niin, näät sä että tällä taiteella sitte tai taiteella vois puhutella tai herätellä jotenkin ihmisiä laajemmin, tai paremmin tai jotenkin vähemmän, hyökkäävästi, nyky-yhteiskunnassa tai, miten sä näät tän, vaikutuksen ihmisiin sitte? Sullaki on kuitenki isoja teemoja tossa työssä käsitteillä.
AM: No joskus mä oon, ihaillu sitä kuinka sotaa on pystytty käsitteleen taiteessa, suht hienosti sillain että se ei syvennä just niit jakolinjoja mitkä melkein aina on sodan, taustalla tai, ainaki sodan, kautta ruokittu sellasia jakolinjoja. Et siellä taide on toiminu aika hienosti, ja voidaan ajatella et- tai siis no toisen maailmansodan jälkeen ni taiteel on ollu aika vahva rooli semmosen, ihmisyyden äänenä, tämmösten jakolinjojen, rinnalla tai, niistä poiketen. Ja sit ympäristöasioissa ehkä mua välillä mietityttää se että siel on aika paljon sellasta besserwisseröintiä ja, haluttomuutta omaksua toisen ihmisen näkökulmaa ja ymmärtää mistä jonkun toisen ihmisen, tarpeissa on kyse ja, et siel on paljon väkeä jotka tuomitsee, vaikka kaivosteollisuutta tai metsäteollisuutta tai jotain tällasta ja energiateollisuutta jotka sit surutta käyttää kuitenki niitä tuotteita, ihan siinä missä muutkin eli, et se ei mee itseen se tutkiminen, sen probleeman tutkiminen vaan se menee syyttelyks, ja sitte sokeudeks sille omalle osuudelle siinä. Et mä oon aika harvoin nähny sellasia, et niit on joitaki poikkeuksia jotka todella elää niin kuin opettaa, mut silloin sit vaarana, jos luopuu koko modernin yhteiskunnan, tukiverkostosta ni se on vahvojen maailma jossa vaan vahvat voi selvitä ja niin kauan kun he säilyy vahvoina. Et loppujen lopuks me ollaan kaikki, oman kulutuskäyttäytymisen tai muun käyttäytymisen, pohjalta osa tätä kokonaisuutta ja, jokainen meist tarvitsee myös vaikka jotain, energiaa ja materiaaleja ja resursseja, ja siten, must taide on se kohta missä me yhdessä ihmetellään näitä, tätä hässäkkää, että, siel ei kyl mun mielestä oikein voi osotella sormella kauheesti mihinkään suuntaan mut toki voi osotella, semmost sokeutta ja typeryyttä [naurahtaa] sormella et kyllähän taide on aina, sellasen kriittisen keskustelun, kenttä jossa voidaan, sellasta voidaan osottaa et jos joku kieltää et ei meil ole mitään ympäristökriisiä tai, sehän on sama ku kieltäis et ei meil ole mitään planeettaa. Tai ei meil ole mitään luonnonjärjestelmää. Ja semmonen denialismi ja, ilmastonmuutoksen kieltäminenhän pohjaa useimmiten siis, jopa niinkin älyttömään ajatukseen että jos sä kiellät ilmastonmuutokse ja sen että planeetta ois muuttumassa samalla kiellät luonnontieteellisen, ajattelutavan ja loppujen lopuks koko luonnonkin ja sä, lillut semmosessa, ehkä, hengellisessä tai jossain muussa sfäärissä joka on ihan päätön, älytön, tila niin, semmosta voi ehkä osottaa sormella mut sitte se, muu että mikä on oikein ja väärin, kuka toimii tuhoavasti ja kuka, vähemmän tuhoavasti niin, useimmiten siinä, taiteellisesti paras menetelmä on kertoa omaa tarinaa jotenki, niistä omista, ristiriidoista mitä tää jokaisen ihmisen elämässä aiheuttaa tää aika ja kaikki ajat varmaan. Et kuinka ihmisyys toteutuu näinä aikoina ni se on ehkä se, yks, tai ihmisyys osana, muuta luontoa toteutuu näinä aikoina ni, se on semmonen kysymys taiteelle. Tai mun taiteessa.
JT: Toi on varmasti ihan todella totta. Mä mietin vielä tähän, voisin vielä viimeseksi kysyä nyt sulla vielä akkuaki riittää ni mä kysyn vielä siitä että, ku mietitään nyt Helsinki Biennaalia niin, BIOS-tutkimusyksiköltähän sit tilattiin konsultaatio siitä että miten tää taidetapahtuma voitas järjestää, kestävällä tavalla, tai kestävyyden näkökulmasta, ja sitten Paavo Järvensivu, BIOSilta sitten kommentoi että Biennaali vois toimia tämmösenä pitkäkestoisena alustana ekologisten kysymysten kulttuuriselle prosessoinnille. Ja tää tosiaan on nyt ensimmäinen vuosi kun Biennaali järjestetään ja tarkotus on, tehdä pitkäkestosta tapahtumaa niin, mitä sä ajattelet mitä tää vois tarkottaa? Tämä tällanen, pitkäkestoinen kulttuurinen prosessointi onko se juuri tuo että, nytkin Biennaalin, kuitenkin taiteen teemoissa on paljon just tämmönen kysymyksenasettelu että, ylipäätään, miten ihminen elää osana luontoa, tai luonnossa ilman että, riistää sitä loputtomiin, tuleeks se näitten teemojen kautta vai mitä sä näät, näis mahdollisuuksia, täs Biennaalis?
AM: No joo siis, meillähän on erilaisii, vaiheita täs et nythän, mäki oon ollu paljon mukana semmoses et herätellään kulttuurikenttää näihin kysymyksii ja herätellään ketä, vaan ihmisiä, ja nyt kyl must tuntuu et on herätty, ja jotkut on heränny niin et hei ei haluu uskoo, näkemäänsä et he haluu kieltää, et olis tämmönen, vakava paikka, ja sillon tietysti tarvitaan, herättelyn rinnalla jonkinlaista vähän sellast hoidollistaki näkökulmaa et kuinka saadaan neki ihmiset mukaa jotka, joutuu, jostain syystä kieltämään todellisuuden. Taiteel on ollu se taipumus et se on vähän semmost tempoilevaa ja aina tulee joku uus mega..juttu tai, trendi, josta kaikki biennaalit sitten kuohuu mutta, tää, ihmisen sopeutuminen näihin planetaarisiin, osaks tätä planetaarista järjestelmää niin että tällä koko järjestelmällä ja myös ihmisen, yhteiskunnilla olis jonkinlainen tulevaisuus ni tää on nyt semmonen, paikka että tän kans työskennellään kyl, pitkään, ja mun mielest ois tosi tarpeellista et meil ois semmosii taidetapahtumia niin ku vaik tää Helsinki Biennaali, jotka, pitkäl aikavälillä seurais sitä et kuinka tää tilanne kehittyy ja minkälaisii, taiteellisii tulokulmii täs on ja mitä taiteilijat, mitä oleellisuuksia ja epäoleellisuuksia taiteilijat täs tilanteessa löytää ja, mä oon ite työskennelly näiden teemojen paris koht ainaki viistoist vuotta, en mä tiedä oonks mä varsinaisesti koskaan työskennelly paljoo, sellasten teemojen kanssa jotka ei mitenkään liittyis tähän valtavaan, muutokseen, tai ekologiseen muutoksen et aina ne jollain, kulmalla siihenkin on kytkeytyny. Mut että tämmönen pitkäjänteinen työ ja tän yhteiskunnan kanssa muuttuminen tai, sen muutoksen aspektien seuraaminen se et miten, mitä se tarkottaa eri ihmisryhmille ja, et kuinka ihmisyys täs- meiän käsitys ihmisyydestä on itse asiassa nyt, tosi, paljon haastettu. Et tää on äärettömän kiinnostava, ajankohta just ajatellen sitä et meil on ihan, äärimmäisen konkreettinen, kysymys et mitä ihmisyys on. Et mitä se on suhteessa, johonkin. Et se, aikasemmin ihmisyyttä on pidetty jotenki semmosena vähän niin ku häilyvänä ja se on voinu olla mitä vaan tai se on semmonen ikuisuuskysymys mutta, kun nyt sitä määrittää sen ihmisyyden suhde, sitä ihmisyyden konseptia ympäröivään todellisuuteen, uudella tavalla ja, jotenki siinä mun mielestä, siin ois kiva nähdä että taiteilijat viettäs paljo aikaa ja, tulis uusia sukupolvia taiteilijoita jotka työskentelee vähän niin ku sen saman, aihepiirin parissa, enkä yhtään sano etteikö ois muitaki tärkeitä, aihepiirejä mutta, kyl tätä nyt kannattais seurata, jonkun aikaa. Et on se vaihe kun, havahdutaan asioihin ja sit on se vaihe kun aletaan oikeesti työskentelemään niiden parissa ja nyt me ollaan vast just ja just havahduttu, tähän, ikään kuin (kriisiin) [0:22:46.7] ja nyt vasta alkaa se työstäminen ja, täs kestää, varmasti.