Siirry sisältöön
Koronaviruksen (COVID-19) aiheuttaman poikkeuksellisen globaalin tilanteen vuoksi Helsinki Biennaalin avaus siirtyy. Ensimmäinen Helsinki Biennaali järjestetään Vallisaaressa 12.6.–26.9.2021.
  • Ajankohtaista
17.07.2020

Topi Kautonen (1921–2011)

Rantaviivat, kalliot, veden liike, luonto eri vuodenaikoina: nämä olivat aiheita, joiden pariin Toivo ”Topi” Kautonen palasi maalaamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Kaarina-vaimon kalastellessa ja poltellessa savukkeita lempipoukamassaan Kautonen viritteli maalaustelineensä viereiselle rannalle. Vallisaari, jonka Luotsitalossa pariskunta asui, tarjosi loppumattomasti maalauksellisia maisemia merenrannan ja lampien muodossa.

©HAM/Sonja Hyytiäinen

Toivo Kautonen syntyi Laatokan rannalla Käkisalmessa junapelurin ja muonittajan ainoaksi lapseksi vuonna 1921. Perheen isä pelasi korttia junissa ja äiti toimitti ruokaa viereiselle, Käkisalmen pohjoispuolella sijainneelle Vahtiniemen linnakkeelle. Jo nuoruudessaan Kautonen aloitti suosikkiharrastuksensa eläinten täyttämisen sekä maalaamisen paikallisessa piirustuskoulussa. Armeijassa ollessaan Kautonen hakeutui säämieheksi ja osallistui talvisotaan Vahtiniemessä tässä roolissa. Jatkosodassa hän toimi patterin esikuntatehtävissä rannikkotykistössä Syvärin ja Äänisjärven rannoilla. Kautonen koki olleensa onnekas päästessään sotatyössä virkamiehenä ”kynähommiin”, sillä ketään ei tarvinnut ampua. Hänellä oli humaani maailmankatsomus, vaikka samalla koki, että sota oli oikein ja perusteltua.

Jo lapsuudessaan armeijaelämään tottunut Kautonen tuli työskentelemään Vallisaaren sääasemalle vuonna 1949. Siellä hän opetti varusmiehille meteorologian oppeja, ajan ”high tech” -tietoutta. Vallisaaressa onnisti, sillä myös Keskussääaseman päällikkö, majuri Noko maalasi, ja hän järjesti vääpelin Vapaan taidekoulun oppiin. Aluksi Kautonen sai työskennellä iltaisin ja opiskella päivisin muun muassa Sulho Sipilän, Sigrid Schaumanin, Sam Vannin ja Urho Lauanteen johdolla.

”Topi oli intohimoinen, vanhan koulukunnan öljyvärimaalari, joka maalasi vimmalla. Hän onnistui loistavasti tuomaan veteen liikettä ja oli hyvällä tavalla värien liioittelija”, kuvailee Hannu Hurskainen. Hannu Hurskaisen isä Pentti Hurskainen oli Kautosen kollega Vallisaaren sääasemalta. Hurskaisten perhe asui myös saaressa, kunnes Pentti Hurskainen kuoli armeijan lentokoneonnettomuudessa vuonna 1964. Kaksi leskeä, Hilkka Hurskainen ja Topi Kautonen päätyivät yhteen mantereen puolella 1960-luvun puolivälin jälkeen. Kautosen Kaarina vaimo oli menehtynyt äkillisesti sairauskohtaukseen vuonna 1957. ”Topi oli hauska ja syntymäviisas mies, laaja-alaisesti yleissivistynyt ja aikaansa seuraava”, kuvailee Hannu Hurskainen, joka tunsi Topi Kautosen läheisesti vuosikymmenien ajan.

Armeijasta Kautonen sai pienen eläkkeen, mutta hän jatkoi työntekoa vielä vuodesta 1965 aina vuoteen 1986 Ateneumin vahtimestarina. Työnkuva oli laaja sisältäen niin teoslainojen hoitamista kuin näyttelyripustusten teknistä toteuttamista. Kautonen tunsi museon kokoelmat läpikotaisin. Omien sanojensa mukaan hän oli etuoikeutettu, kun sai työskennellä ”taivaan esikartanossa” – ja siitä maksettiin vielä palkkaa. Myös työtoverit tiesivät Kautosen rakkaudesta taiteeseen, ja tämän kanssa saattoi käydä kiinnostavia keskusteluja teoksista. Käytäviä edestakaisin kulkiessa löytyi seiniltä hiljalleen omia suosikkeja, esimerkiksi ”ryttyyn menneitä törppöjä maalannut” Giorgio Morandi. Kautonen sai Ateneumin taideaarteista myös inspiraatiota omaan työskentelyynsä: esimerkiksi maalari Yrjö Saarisen innoittamana syntyi piippua poltteleva omakuva.

Sodan jälkeen silloisella kotiseudullaan Lappeenrannassa ahkerasti näyttelyissä maalauksiaan esittänyt Kautonen osallistui myös vuonna 1960 legendaariseen Helsingin Taidehallissa järjestettävään ”Nuorten näyttelyyn”. Samassa näyttelyssä oli esillä teoksia muun muassa Laila Pulliselta ja Rafael Wardilta. Nuorten näyttelyn jälkeen näyttelytoimintaan osallistuminen jostakin syystä kuitenkin hiipui. Kautonen ei koskaan aktiivisesti myynyt maalauksiaan tai tuonut itseään esiin, vaikka hän maalasi harrastuksenaan läpi elämän.

Elämän loppuvaiheessa Kautosen värisilmä sumeni, vaikka pensselin käyttö oli edelleen taidokasta. Itsekritiikki ja teosten tuhoamisvimma iski etenkin Hilkka-vaimon kuoltua. Sukulaiset estivät lopulta teosten systemaattisen tuhoamisen, ja niin sadat akvarellit ja öljyvärimaalaukset säilyivät.

Kautonen maalasi koko elämänsä luontoa: Vallisaaresta muutettuaan hän maalasi saarta yhä mielikuviensa avulla, saareen hän ei päässyt vierailemaan muutamaan vuosikymmeneen. Lisäksi hän ikuista toisia rantakallioita ja maisemia. Vuonna 1992 Kautonen pohti Kodin Kuvalehden haastattelussa epäluottamustaan ihmislajiin: ”Minulle on tullut vakaumus, että ihmisessä on ilmeisesti geeni, joka panee hänet tuhoamaan itsensä. Tästä johtuu, että keksi ihminen mitä hyvänsä, se ennemmin tai myöhemmin kääntyy häntä itseään vastaan. Ihminen kuvittelee olevansa jotain muuta kuin luomakunnan osa. Onhan täysin järjetöntä, että ihminen tuhoaa ympäristönsä, kun hän samalla tietää, että tuhoaa myös itsensä.”

Vuoteen 1965 asti Kautonen asui Luotsitalon D-rapun toisessa kerroksessa. Asunnon muodostivat pieni hellahuone ja vaatimaton kammari. Asunnon Kautonen ikuisti myös lukuisiin maalauksiinsa, esimerkiksi näkymän keittiöstä ja sängystä. Kuten kaikissa Vallisaaren asunnoissa, ruoka valmistui vielä 1950-luvulla puulämmitteisellä hellalla, vesi pumpattiin kaivosta ja hella lämpeni Vallisaaren rannoilta kerätyillä ajopuilla. Kautonen viihtyi maalaamisen lisäksi puhdetöissä: hän hankki itse maalauskankaat ja pingotti ne. Luotsitalon asunnon katossa riippui siimoilla kiinnitettyinä itse täytettyjä lintuja, kuten lokkeja. Pöllöjä ja pikkulintuja istui pölkyn päissä tai oksilla. Tässä Kautosen entisessä kodissa tullaan näkemään hänen Vallisaaressa maalaamiaan öljyväriteoksia. Kuraattorit valitsivat Helsinki Biennaaliin Kautosen teoksia, jotka liittyvät hänen oman kotinsa sisätiloihin ja Vallisaaren maisemiin sekä säätilojen havainnointiin.

Teksti: Reetta Haarajoki

 

Lähteet:

Hannu Hurskainen haastattelu Vallisaaressa 25.10.2019

Kulttuurineuvos Tuula Arkio sähköpostitse 6.11.2019

”Viskaan turhat asiat pois”, Topi Kautosen haastattelu Kodin Kuvalehdessä 16.1.1992

Suomen taideakatemian toimintakertomus vuosina 1978-1990, Kansallisgallerian arkisto

Toivo Kautosen haastattelu 23.8.2006, haastattelijana Erkki Anttonen, Kuvataiteen keskusarkisto.

Ateneumin Vahtimestari Toivo Kautosen haastattelu vuonna 1988 Ruotsin radion ”Tänään”-ohjelmassa, haastattelijana Jaana Johansson, Kuvataiteen keskusarkisto.

+ LEHTILEIKE, jossa mainitaan Kautosen opettajat Vapaassa taidekoulussa.