Laura Könönen liittää veistoksissaan materiaalin yllättävällä tavalla meille arkisiin asioihin, kuten puhelinkoppiin, kaiutinkaappiin tai hiipuneeseen nuotioon rakentaen näin teoksillaan erilaisia kielikuvia.
Kivi valikoituu usein Laura Könösen (s. 1980) materiaaliksi, sillä se symboloi hänelle hiljaisuutta ilman ihmisen läsnäoloa, kaiken äänen kadottua. ”Kivi asettuu eri aikajanalle kuin yksilön olemassaolo”, Könönen sanoo. Könönen on liittänyt materiaaliin yllättävällä tavalla meille arkisiin asioihin, kuten puhelinkoppiin, kaiutinkaappiin tai hiipuneeseen nuotioon rakentaen teoksistaan erilaisia kielikuvia. Taiteilija haluaa omien sanojensa mukaan tuoda näin teoksiinsa olemassaolon melankoliaa.
Mustan dioriitin lisäksi Könönen käyttää materiaaleinaan esimerkiksi marmoria, valoa, ääntä, terästä tai lasia. Käsitteellisesti suuntautunut taiteilija liittää usein teoksiinsa kirjoittamiaan metaforia, joilla hän vihjaa ajatuksista teostensa takana.
Laura Könönen: Ei taivasta rajana, 2021 ©Maija Toivanen/HAM/Helsinki Biennaali 2021
Ei taivasta rajana, 2021
Kuvanveistäjä Laura Könösen veistoksessa pala taivasta on tipahtanut paikoiltaan ja lepää sirpaleina maankamaralla. Biennaalikävijä saapuu sortuneiden rakenteiden jäänteille todistamaan dramaattista käännettä. Teoksessa sirpaloituvat niin ikuiseksi mielletty taivaankansi kuin järkähtämätön kivimateriaali.
Teos koostuu kahdeksasta Korpilahden dioriitista valmistetusta lohkareesta. Järkälemäisten kappaleiden pirstaleinen muoto toimii vastakohtana kokonaisuuden vähäeleisyydelle. Taivaan kappaleet ovat jatkuvassa vuoropuhelussa muuttuvan ympäristönsä kanssa.
Vallisaaressa on esillä osa teoksesta, joka sijoitetaan kokonaisuudessaan kesän 2021 jälkeen pysyvästi Helsingin Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon osaksi kaupungin julkista taidetta.
Kuva 1: Matti Pyykkö/Helsinki Biennaali 2021
Laura Könönen
Ei taivasta rajana
2021
Maalattu dioriitti
Tilaaja HAM/Helsinki Biennaali 2021 ja Helsingin kaupunki