Siirry sisältöön

Jussi Kivi

FI

Jussi Kivi on jo 1980-luvulta lähtien osallistunut kansainvälisiin näyttelyihin ja tuottanut teoksia, jotka perustuvat hänen tutkimuksiinsa tuntemattomista, maanalaisista, unohdetuista ja laiminlyödyistä paikoista. Helsinki Biennaaliin tulevan teoksen lähtökohtana ovat Kiven omat kokemukset Vallisaaresta, jota hän on kolunnut tarkkaan, maanalaisia tiloja ja suljettuja osia myöten.

Jussi Kivi (s. 1959) asuu ja työskentelee Helsingissä. Kivi on jo 1980-luvulta lähtien osallistunut kansainvälisiin näyttelyihin ja tuottanut teoksia, jotka perustuvat hänen tutkimuksiinsa tuntemattomista, maanalaisista, unohdetuista ja laiminlyödyistä paikoista. Hänen teoksistaan välittyy tutkimusretkeilyn mukanaan tuoma tunne vapaudesta. Jussi Kiven projektit kehittyvät usein monialaisiksi teoksiksi, jotka sisältävät valokuvaa, videota, piirroksia, pienoismalleja ja karttoja. Jakamalla kokemuksiaan ja tuodessaan esiin niiden taustalla olevaa menetyksen ja uusiutumisen historiaa Kivi saa katsomaan ja arvostamaan uudella tavalla maisemia luonnon ja kulttuurin rajalla. Teollisen rappion maisemat ja ylipäänsä kaikenlaiset hyljeksityt joutomaat heijastavat hänelle fossiilisen teollisuuskulttuurin ydintä, joka tuhoaa omia elinolosuhteitaan koko maapallon mittakaavassa.

Jussi Kivi: Paikallisten artefaktien ja anomalioiden perinnehuone / Ajattomuuden museo, 2021 ©Maija Toivanen/HAM/Helsinki Biennaali 2021

Paikallisten artefaktien ja anomalioiden perinnehuone / Ajattomuuden museo, 2021

Jussi Kivi on yöpynyt Vallisaaressa useita kertoja eri vuodenaikoina, myös ennen kuin saari avattiin yleisölle. Biennaaliin liittyen hän on viettänyt öitä muun muassa työmaakontissa sekä autiossa asuintalossa, jonne hän toteuttaa teoksensa. Rapistunut ja 1970-luvun sisustustyylejä henkivä entinen asuinhuoneisto Luotsitalon D-rapussa osoittautui Kiven mukaan hänen teokselleen sopivimmaksi.

Luonnonvoimien armoille jätetty rakennus ilmensi luonnonvaroja tuhlailevan kulttuurin perusarvoja. Kiven teokseen kuuluu paperidokumentteja, valokuvia, Vallisaaresta löytyneitä esineitä sekä pimeässä huoneessa katsottavia, kolmiulotteisia pienoisdioraamoja.

Kuva 1: Matti Pyykkö/Helsinki Biennaali 2021

jussikivi.com

©Jussi Kivi

©Jussi Kivi

Jussi Kivi

Paikallisten artefaktien ja anomalioiden perinnehuone/ajattomuuden museo
2021

paikkasidonnainen installaatio

Tilaaja HAM/Helsinki Biennaali 2021

Taiteilijat