Siirry sisältöön

Tadashi Kawamata

JP/FR

Löydetyistä materiaaleista rakentuvilla teoksillaan Tadashi Kawamata haluaa meidän näkevän ympäristömme uudella tavalla.

Romusta ja muusta löydetystä materiaalista rakentuu Tadashi Kawamatan (s. 1953) teoksissa eräänlaisia loisia, lisäkkeitä jo olemassa oleviin rakennuksiin. Taiteilija haluaa teoksillaan muovata julkista ympäristöä. Hienovaraisin elein tai täydellisen mittakaavan uudelleenmäärityksen avulla meille aukeaa uudenlaisia näkökulmia ympäröiviin tiloihin. Teosten ohjatessa huomiotamme uudelleen saatamme nähdä ensi kertaa asioita, jotka ovat olleet edessämme kaiken aikaa.

Kawamatan teokset rakentuvat tarkasti valikoituihin paikkoihin usein yhteisöllisten prosessien kautta. Taiteilijalle on tärkeää toteuttaa tai rakentaa veistosmaiset teokset yhdessä paikallisten ryhmien kanssa. Kerätystä materiaalista rakentuu lopulta mitä erilaisimpia muotoja, kuten majoja, pesiä, savupiippuja tai paikkoja toisiinsa yhdistäviä siltoja. Kawamata on toteuttanut teoksiaan ympäri maailmaa, esimerkiksi Versailles’n palatsiin, jossa taiteilija peitti yhden rakennuksista tuhansilla paikallisilta kauppiailta kerätyillä puisilla vihannes- ja hedelmälaatikoilla.

Tadashi Kawamata: Vallisaaren majakka, 2021 ©Maija Toivanen/HAM/Helsinki Biennaali 2021

Vallisaaren majakka, 2021

Vallisaareen Kawamata luo väliaikaiseksi maamerkiksi majakan, jossa käytetään muun muassa saaresta kerättyä puurojua. Vallisaaren majakka näkyy merelle, Suomenlinnaan ja Helsingin rannoille saakka. Teos kasvaa ulos bunkkerimaisen hissirakennuksen katosta ja kurottautuu kohti taivasta metrien korkeuteen. Sen kuvitteelliset juuret tunkeutuvat maan uumeniin, kun hissikuilun kautta muodostuu yhteys saaren lukuisiin maanalaisiin tunneleihin. Taiteilija inspiroitui etenkin Vallisaaren maanalaisesta tunneliverkostosta sekä siitä, että saari on nykyään asumaton.

Kuva 1: Matti Pyykkö/Helsinki Biennaali 2021

tadashikawamata.com

Instagram

Tadashi Kawamata

Vallisaaren majakka
2021

paikkasidonnainen installaatio

Tilaaja HAM/Helsinki Biennaali 2021

Taiteilijat