Skip to content
Koronaviruksen (COVID-19) aiheuttaman poikkeuksellisen globaalin tilanteen vuoksi Helsinki Biennaalin avaus siirtyy. Ensimmäinen Helsinki Biennaali järjestetään Vallisaaressa 12.6.–26.9.2021.

Kyungwoo Chun

KR
Kyungwoo Chun luo teoksissaan tilanteita ja kohtaamisia, joiden ytimessä on empatia. Vallisaareen toteuttamillaan teoksilla hän muistuttaa siitä, miten tärkeää on kertoa ja kuunnella.

Kyungwoo Chun (s. 1969) on Soulissa työskentelevä taiteilija, joka on saavuttanut kansainvälistä huomiota valokuvausta hyödyntävillä muotokuvillaan. 2000-luvun alusta Chun on toteuttanut valokuvaamisen ohella performansseja, jotka ovat nekin aikaan sidottuja prosesseja. Hänellä on ollut lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Euroopassa ja Koreassa, ja hän on toteuttanut performansseja paitsi eri puolilla Eurooppaa myös Soulissa, Mumbaissa ja New Yorkissa. Olennaista hänen taiteelleen on herkistyminen ajan kokemuksen muutokselle ja entistä tiiviimmälle vuoropuhelulle niin oman itsen kuin muiden kanssa.

Kyungwoo Chun luo teoksissaan tilanteita ja kohtaamisia, joiden ytimessä on empatia. Vallisaareen toteuttamillaan teoksilla hän muistuttaa siitä, miten tärkeää on kertoa ja kuunnella, erityisesti aikana, jona jatkuva informaatio, sosiaalinen media ja kuluttaminen täyttävät elämämme.

Chun haluaa palauttaa meidät kuuntelijan ja kertojan rooliin, käyttämään mielikuvitustamme ja kohtaamaan itsemme sekä toisemme. Yhteistyössä näyttelyvieraiden kanssa Vallisaareen rakentuu kesän aikana kaksi installaatioteosta, Lintujen kuuntelija (2020) ja Saaren saaret (2020).